perjantai 19. elokuuta 2011

Toivomuskaivo

Tämä blogi tuntuu toimivan kuin jonkinlainen kiero toivomuskaivo. Vaikuttaa siltä, että universumi korjailee mielivaltaisesti asioita, joista olen katsonut aiheelliseksi valittaa ja avautua. Valitin taannoin sitä, että taisteluni tyhmistystä vastaan ei etene, että vietän liikaa aikaa netissä. Nyt on tilanne se, etten juuri pääse nettiin (ja se haittaa mm. blogiharrastustani "hieman"), koska nassikka omii tietokoneen ja katselee (liikaa) lastenohjelmia. Huhtikuussa valitin kotona neljän seinän sisällä istumista nassikan sairastelukierteen takia - ja johan tuli sairaalareissu. (Tosin vain kolmen päivän mittainen, ehkä se olisi otettava varoituksena.) Aiemmin valitin sitä, ettei isäntä halua muuttaa kunnan vuokraläävästä omistusasuntoon - ja johan alkoi kannuste mielen muuttamiseen kasvaa hometestimaljassa.

Ja lukemattomat ovat ne kerrat, kun olen valittanut liian uutta ja liian rumaa kämppää, johon huonekaluni eivät sovi, sekä loputonta taistelua kissankarvatolloja tehtailevaa muovimattoa vastaan. Nyt universumi on katsonut hyväksi vapauttaa minut näistä. Olemme muuttaneet.

On käsittämätöntä ja ennen kuulumatonta, että jokin asunto vastaa niin täydellisesti omaa (=outoa) makuani, etten ole kokenut tarpeelliseksi edes suunnitella minkäänlaista pientä pintaremonttia. Edelliset omistajat ovat tapetoineet olohuoneen oljen, okran, myyrän, suklaan, beigen ja lohen sävyillä. Omat (=oudot) huonekaluni istuvat tänne täydellisesti. Makuuhuoneissa on vihreän eri sävyjä, keittiö on valkoinen. Jopa kylpyhuoneen laatat ovat osuneet aivan nappiin, ne ovat siniharmaakuvioista "marmoria" ja kerrankin riittävän isot. Omituiset edeltäjäni ovat myös kaivaneet esiin alkuperäisen puulattian, joka on karski ja rokonarpinen ja lakanneet sen - tummalla lakalla. Rakastan niitä ihmisiä koko sydämestäni! Muovimatosta en täysin päässyt eroon, sitä on käytännöllisyyssyistä eteisessä ja keittiössä - mutta se vaikuttaa hyvätahtoisemmalta kuin vanhan asuntomme rypyliäinen sähkömagneetti, joka nappasi kissankarvat ilmasta ja kietaisi ne palloksi viisi minuuttia imuroimisen jälkeen.

Investoimme uuden asunnon lisäksi myös uuteen imuriin (Dyson). Lattiamme pysyy ryömintäkuntoisena aina seuraavaan aamuun saakka. (Kahden pitkäkarvaisen kissan taloudessa superimurin taiatkaan eivät tepsi yli vuorokautta.) Voitteko kuvitella, miltä tuntuu kun imuroinnin jälkeen lattia näyttää siltä kuin se olisi imuroitu? 

Asuntoa ei voi myöskään moittia liian uudeksi. Tämä on rakennettu vuonna 1949. Kiitos, universumi!




Kuva lempinurkastani: Kissankarvainen ja rikkiraavittu sohvannurkka, korvan vieressä yli kaksikymmentä vuotta vanha, viiteen kertaan kasaan naputeltu kaiutin, josta Iron Maiden (vinyyliltä, tietenkin) nyt vain kuulostaa tuhat kertaa paremmalta kuin bittivirtana mistään nykyhärpäkkeestä.

4 kommenttia:

  1. Mahtavuutta! :D Käsittämättömän helmen olette kyllä löytäneen!
    Lääääh. Tämä ei kyllä auta yhtään krooniseen muuttamishaluuni. Pidän täällä sinnikkäästi yllä toivoa, että ennen tämän kuun viimeistä päivää (tai tietenkin mieluummin ennen) joku vanha pariskunta haluaa ehdottomasti vuokrata meille oman idyllisen omakotitalonsa. ;D
    hmmm... se mystinen asioiden järjestyminen, tapahtuukohan se myös blogissa kommentoineiden toiveille ja ääneen mainitsemille jutuille?

    VastaaPoista
  2. Eikookki uskomatonta!! :D Sijoitin blogini selvästi oikeaan nettiosoitteeseen, tämä sijaitsee selvästi jonkin mystisen maanalaisen virtuaalilähteen päällä.

    Mistä sen tietää, vaikka toimisi myös kommentoijien osalta. ;) Tai sitten sun pitää kokeilla, toimisiko sun blogi samoin. :D Aattelis että sillä konstilla nyt yks omakotitalo ilmaantuu.

    VastaaPoista
  3. Onnea täydellisestä asunnosta.

    Meillä on samanmoinen karva ongelma pitkin lattiota. Meillä siihen riittää yksi cockerspanieli. Eipä tarvitse liian kauan nautiskella karvattomasta lattiasta ;) Ollaankin ideoitu, että pitäis mikrokuituliinoja ommella Neidin pöksyihin, niin samalla kun peppukiitää, kiilloittais noin meitin lattiat ohimennessään.

    VastaaPoista
  4. Hehe, meillä vois kans hyvin toimia tuo mikrokuituliinaidea. :D Meillähän ei myöskään välttämättä tarvitsisi imuroida, jos ei haluaisi, koska nassikka syö kaikki löytämänsä kissankarvatollot. Ei siis pelkästään laita suuhun ja sylje pois vaan puree ja nielee. Varmaan hyvää ja terveellistä. :D

    VastaaPoista