sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Suu palaa

Tekaisin tänään pientä suupalaa - thaimaalaisittain maustettua broileria. Aivan järjettömän hyvää ja tulista. Ja terveellistä, koska siinä on kasvista. (Lue: kookosmaitoa. Kookos on kasvi, katsokaa vaikka kasvikirjasta. Muuta kasvista siinä ei olekaan, paitsi sipulia, joka on myös kasvi.)

Kiskaisin tässä vielä lautasellisen iltapalaksi, riisillä höystettynä. Arvioin kalorimääräksi noin 700, pientä huikopalaa vaan. Viikonlopun aikana en ole juuri sokereita mittaillut, koska olen hoitanut flunssaani suklaalla ja hunajaisella teellä. Tuttuun tapaan pala(nnen) ruotuun maanantaina.

Pätkä pitää myös tulisista ruoista, toisin sanoen ei suostu syömään mitään muuta kuin hyvin maustettuja sörsseleitä. Tämän kohdalla pitää kyllä vähän lotrata vettä sekaan.

Olen muuten ruvennut näköjään taas laittamaan ruokaa muuton jälkeen. Se on hyvä se.

5 kommenttia:

  1. Eissaa naurattaa, mun pipariin sattui :D Mä voisin tulla teille syömään, kuulostaa niin maan herkulliselta!

    Meillä muuten Taaviainen on kans eritoten mausteisen ruoan perään, se uppoo parhaiten!

    VastaaPoista
  2. Siis toihan on ihan huipputerveysruokaa. Kuule googleta mitä kaikkia terveysvaikutuksia on esim chilillä, niin kiittelet itseäsi seuraavan kaksi viikkoa :)
    Jännä muuten että meidänkin pikkumies tykkäsi joskus mausteisemmasta kokeilusta, vaikken nyt viimeaikoina ole kokeillut. Oisko sillä jotain tekemistä jonkun makuaistin kanssa kun olen kuulllut muiltakin DS äideiltä että lapsi vetelisi vaikka vihreää chiliä purkista :)

    VastaaPoista
  3. siis tarkoitin suun stimulaation kanssa, että jos siellä ei ole tuntoaistia niin paljoa niin vähän polttavalla tulee jotain aistimuksia. Tää on ihan vaan hatusta vedetty spekulointi

    VastaaPoista
  4. VÄ, tervetuloa vaan, jos pitää kiirettä niin vielä ehtii - kohta se on nimittäin loppu! :)

    Kati, en tiedä johtuuko chilistä vai kookosmaidon muhkeasta rasvaprosentista (!91% Netistä löysin, ei kai tämä nyt sentään voi pitää paikkansa?) mutta sokerit oli 5,5 tänä aamuna eli aivan ihanteelliset! Ilmiselvää terveysruokaa. :D ;D

    Mä olen mielessäni yhdistänyt Pätkän mieltymyksen mausteisiin ruokiin sen kroonisesti tukossa olevaan nenään. Ehkä sen suussa ei mikään mieto maistu miltään, eihän se omassa suussakaan maistu muu kuin tulinen ruoka silloin kun on esim. flunssa.

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa. Satuin huomaamaan että itseasiassa chili saattaa laskea verensokeritasoja ja sitä saatetaan suositella jossain vaiheessa diabeetikoille kun lisätutkimuksia valimstuu että lisää thaikkuja vaan. Ja muista, kookos on kasvi eli terveellistä :))

    VastaaPoista