maanantai 19. joulukuuta 2011

Joululoisen retket eli Kuinka joulustressi selätetään



Monissa kodeissa hikoillaan tällä hetkellä suuremman tai pienemmän joulustressin kourissa. Itseäni moinen ei vaivaa eikä ole koskaan vaivannutkaan. Aloin oikein tuumata, että mistä tämä käsittämätön tuuri - miksei joulustressi ole ikinä löytänyt tietään meille?

Ihan pienen pienenä stressinpoistajana toimii tietenkin se, että olen maailman jouluhulluin ihminen - meille joulukoristeet (Huom! myös joulukuusi) ilmestyvät viimeistään itsenäisyyspäivänä. Tänä vuonna jo marraskuun puolella ensimmäisenä adventtina. (Tänä vuonna ei tosin ole kuusta Pätkän kävelyharjoitusten takia.) Joulusiivoja en tee koskaan - paitsi tänä vuonna sivupersoonani Kodinlaittaja pesi uunin - muuten mennään ihan normisiivouksilla. Kaapeissa ei meilläkään joulua vietetä. (Miksi siis siivota ne?) Lahjat hommaan yleensä netistä - huuto- tai muusta netistä. Ja paketointitarvikkeeni olette jo nähneetkin (ts. mitä talosta sattuu löytymään).

Mitä jouluruokiin tulee, olen joululoinen. Näet senkin jälkeen kun muutin kotoa - noin kaksikymmentä vuotta sitten - olen säännöllisesti istunut äitini joulupöytään lähestulkoon jokaisena jouluna. Helsingissä asuessa pakattiin kissat ja kimpsunkampsut kasaan ja suunnattiin kohti lakeuksia heti kun joululoma alkoi. Ei siinä mitään stressiä päässyt syntymään. Sitten siirryttiin päivä kerrallaan sukulaiskodista toiseen ja mätettiin maarut täyteen jouluruokaa.

Nykyään sama perinne jatkuu, vaikka lakeuksilla ollaan itsekin asusteltu taas jo vajaa vuosikymmen. Yhä edelleenkin perheemme - nyt kolmehenkinen - kulkee kuin nälkäinen karavaani sukulaisten joulupöydästä toiseen, emmehän me muunlaista joulua tunne!*). Emme ehkä niinkään muistuta itämaan kolmea viisasta miestä vaan paremminkin toista raamatullista joukkoa, Egyptin vitsaukseksi lähetettyä heinäsirkkaparvea, joka jättää jälkeensä paljaaksi kaluttuja kinkunpotkia ja tyhjiä karamellipapereita. Olemme melko varmasti täydellisin mahdollinen esimerkki joulun vapaamatkustajista. Meillä se vapaamatkustaja vain ei ole perheen isäntä vaan ihan koko perhe...

Itse asiassa tälläkin hetkellä olen Pätkän kanssa joulustressiä paossa tädin luona. Aion siirtyä täältä äitini ruokapöydän ääreen noin aaton tienoilla.

Suosittelen joululoisen elämäntapaa jokaiselle joulustressiä potevalle! (Jos nimitys kalskahtaa ikävältä, poliittisesti korrektimpi termi voisi olla vaikka joulunomadi). (Tämän kirjoituksen jälkeen sen taitavat omaksua ainakin meidän sukulaisemme ja suunnata ensi vuonna erääseen laitakaupungilla sijaitsevaan kerrostalokolmioon... Vuoroin vieraissa ja niin edelleen.)

Leppoisaa joulunodotusta! Ei ole enää monta yötä.

*) Kyllä me sentään tuomme mukanamme yleensä muutaman laatikon, suklaarasian ja jouluolutta. Ja meillä koti-kotona isäntä paistaa kinkun aattoyötä vasten. 

P.S. Tervetuloa, Elli76!

4 kommenttia:

  1. Mekin on aina oltu joululoisia. Tosin kerran on vietetty Hamletin kanssa joulu kaksin, ja vaikka en oikeasti tehnyt muuta kuin riisipuuroa ja torttuja, meinasi hermo palaa jo sata kertaa! Olin silloin kyllä huonossa kunnossa psyykkisesti ja fyysisesti, mutta siis käsitin täysin JOULUSTRESSIN!!! :( Vähän olen jo alkanut huolestua, mitäs sitten, kun oma äiti ei enää jaksa järjestää joulua... Kaikki langennee MINUN kontolleni! ;-((( KÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄK.......

    VastaaPoista
  2. Mekin vietettiin ainakin kerran joulua kaksin Helsingissä, muistan sen siitä kun kinkku putosi lattialle kun sitä nostettiin uunista. Muita joulumuistoja ei Helsingistä juuri olekaan.

    Kyllä mäkin osaan aavistella, millaista stressiä mä varmaan potisin, jos mä olisin vetovastuussa joulutarjoiluista. Mutta en viitsi miettiä sitä(kään) juuri tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  3. Fiksu. Tähän ei muuta voi sanoa.

    VastaaPoista
  4. Juu, ja täytyy vielä todeta, että joululoisiminen on vielä helpompaa nyt kun on pieni söpöhkö lapsi, jonka siivellä voi loisia vähän paremmalla omalla tunnolla. Kun "kaikki haluaa kuitenkin nähdä sitä".

    VastaaPoista