torstai 1. joulukuuta 2011

Peto

Tänään on herra konsultin kuusivuotissyntymäpäivä! Olen katsellut tuota karvapalloa samassa taloudessa nyt lähes kuusi vuotta. Jos voisin viettää päivän jonkun toisen housuissa, niin valitsisin ehdottomasti tämän kaverin - Paris Hilton saisi pitää omat kuvionsa sillä vielä paaaaljon helpommallakin voi päästä. Sen verran läheltä olen ao. tyyppiä tarkkaillut, että uskoisin selviytyväni päivästä sen hommissa varsin kelvollisesti.


Velvollisuuksista suoriutuisi osapuilleen näin toimien:

Aamiaiseksi tilaisin typerryttävänhintaista erikoismuonaa (on hieman virtsakivivaivaa) ja raikasta vettä. Seuraavaksi siirtyisin odottelemaan, että laiskanpulskea emäntäni saa parivuoteeni pedattua. (Mikä emäntä? Kamaripalvelija se on.) Sitten vetäisin yhdeksän, kymmenen tunnin tirsat, kunnes olisikin taas aika käydä keittiön puolella katsastamassa ruokakupin tarjonta.

Hoideltuani eväät ynnä levot pois päiväjärjestyksestä seuraisi virkistäviä yöaktiviteetteja, kuten kissarallia ympäri kämppää ja pitkin seiniä - lisäpisteitä saa pudotetuista esineistä, painon ja/tai hinnan mukaan. Kukkaruukun tiputtamisesta tulee sotkubonus eli jättipotti. Paljon puhuttua metsästäjän viettiä tyydyttäisin pieksemällä pienempää lajitoveriani. Ja mitä aivotyöhön tulee, sellaisesta kävisi nähtävästi terraariossa asuvan liskon kyttääminen - samalla kaiketi haaveillen Iron Chef-kilpailun jaksosta, jossa salaisena raaka-aineena on leopardigekko. (Gekkoa viinissä, gekkoa keitettynä, gekkoa vihannespedillä, gekkoa liemessä...)

Siinäpä kissapedon päivä pähkinänkuoressa. Omiin ihmishousuihini vaihtaisin kuitenkin ehkä takaisin siinä vaiheessa, kun tulisi aika pyyhkiä takapuoli.

Onnea kulmakunnan kingille ja kovimmalle (entiselle) kollille!

P.S. Tervetuloa WannabeMama!

4 kommenttia:

  1. :D Kissanpäiviä, kirjaimellisesti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :)
    Mä olen meidän kissaa myös monet päivät ihaillut ja kadehtinut. Eipä oo toi pyllynpyykimisaspekti tullut mieleen...pistää ihan uuteen perspektiiviin tämän homman.

    Meillä oli kissan tullessa taloon 3 liskoa. Kissan lempipaikka oli terraarion katto, jossa oli lämmin, mukavia jännittäviä hajuja ja tietysti erikoisjännää katseltavaa =kissan ultimate TV.

    VastaaPoista
  3. Onnea kisumirrille! Mä voisin kans olla kissa Ne on rötköttämisen maailmanmestareita :)

    VastaaPoista
  4. Mulle kyllä kans kelpais kissanpäivät niin että joku hommais ruoat eteen, petais sängyn (tuo katti ei suostu nukkumaan kuin pedatussa sängyssä) ja tyhjäis hiekkalaatikon. Mutta tuo pehvan pyyhintä arveluttaa kovasti. :D

    Meidän katilla on porttikielto kaikkeen fyysiseen kosketukseen terraarion kanssa, mutta se pötköttää sängyllä ja tuijottaa liskoparkaa hievahtamatta ja liskoparka tuijottaa takaisin. Myös tuon kuvan ottohetkellä se teki sitä, käänsi vaan välillä päätään sen verran että mamma sai napsaistua kuvan. Meidän keikari. :)

    VastaaPoista