maanantai 31. lokakuuta 2011

Kyttä

Meidän naapurit ovat lähteneet livohkaan. Sanon "naapurit", vaikka ne asuvat tien toisella puolella omakotitalossa, ja sanon niin siksi, että minä kyttään niitä, niin kuin naapureita tavataan maalla kytätä. Ne olivat nuoria ihmisiä, joilla oli kolme lasta, aivan pieniä, ja ne lapset aina huutelivat tien yli kotipihaltaan kun minä olin parvekkeella ja minä huutelin niille takaisin. Nyt olimme vaivaiset pari päivää pois ja kun tulimme eilen illalla takaisin, huomasin, että niiden talo oli yhtäkkiä tyhjä ja joku siivosi siellä tyhjiä huoneita! (Häkellyin asioiden tilasta niin, että jäin kyttäämään sitä touhua makuuhuoneen ikkunasta aivan avoimesti, vaikka näin, että se, joka siivosi, näki, että minä kyttään.)

Siinä se nyt mollottaa minua tyhjine ikkunoineen, autio, ihanasti rempallaan oleva rintamamiestalo. Ja mikä ihmeellisintä - ei tunnu missään! Vielä pari kuukautta sitten olisin ulvonut kuin nälkäinen susilauma, että sitä taloa pitää päästä katsomaan nyt ja heti ja sinne pitää muuttaa ja se pitää kunnostaa ja omenapuuhun pitää ripustaa lyhtyjä ja kantaa puutarhakalusteet pihanurmelle oksien alle! Mutta nyt ei tunnu missään. Meidän koti on niin ihana, että taidan nykyään olla ikuinen kerrostalo(kyttääjä)asukas...

Haikeutta ja mielenliikutusta aiheuttaa se, että naapurit ovat poissa. Ketä minä nyt kyttään? Ehkä siihen muuttaa uusia kohteita ensi kuussa?

torstai 27. lokakuuta 2011

Ja sitten mua ärsyttää vielä se että

(Tämä postaus on poikkeuksellisesti ihan sitä ihteään eli jupinaa! Vaikka vanhojen "hyvien" aikojen muistoksi.)

Oli tänään taas koulupäivä, opinnäytetyöseminaaria. Antaisin nyt tässä vaiheessa ystävällismielisen vinkin kaikille ammattikorkeakouluille - varsinkin meidän linjalle, jonka yllä jo häilyy lakkauttamispeikko - että pysykää, suutarit, lestissänne. Jos ja kun visio ja missio on se, että koulutetaan työvoimaa vastaamaan työelämän tarpeisiin, niin älkää - pliiiiiiiiis! - alkako koulutuksen opinnäytetyövaiheessa haaveilla tekevänne opiskelijoistanne akateemisia ihmisiä. Niistä ei tule sellaisia, ei ammattikorkeakoulutuksella. Joka tähtää ammattiosaamiseen. Aivan niin kuin pitääkin.

Tämänpäiväisen seminaarin anti oli lähdeviitteet ja muut muotoseikat, jotka on hyvä tietää ja läpikäydä - tosin jokainen voi nämä lukea itse opinnäytetyön ohjeistuksista. Käytiin keskustelua tyylistä ja kielestä. Ja siitä, että pitää käyttää tiedeyhteisön kieltä opinnäytetyössä. Koska pitää osoittaa hallitsevansa sitä.

(Minkä tiedeyhteisön??? Mitä tiedettä, tarkalleen ottaen, ammattikorkeakouluissa tehdään? Esimerkiksi, miten minä tieteilen puhkiessani harjoituskopissa naama punaisena tai polkiessani jalkaa hiki päässä, että vetämäni pelimanniryhmä pysyy suht koht samassa tahdissa? Noin kärjistetysti ilmaistuna.)

Tieteellisestä kielestä esimerkkinä oli tunnilla jaetussa pläryssä joutavanpäiväistä finglishiä, josta loppujen lopuksi edes opettaja ei ymmärtänyt kaikkea."Opettaja, mitä tarkoittaa implisiittinen?" "Jaa, nyt en kyllä osaa sanoa."

Voin kertoa, että minun opinnäytetyössäni on pelkästään suomenkielisiä sanoja, oli se kuinka epätieteellistä hyvänsä.

P.S. Jupina loppukoon tähän.
P.P.S. Tervetuloa, Rouva Hemuli!

maanantai 24. lokakuuta 2011

Pala palalta

Ostelen takaisin lapsuuttani. Ensin Narnia-sarja - joka on nyt täydellinen - ja nyt nämä Sarah Kay-sisustustaulut. Onkohan se niin, että jokainen sukupolvi taantuu vuorollaan, siinä vaiheessa kun saa lapsia? Tai sitten ne ollaan vaan me nykyiset nelikymppiset, jotka haikailee kadotettuja kesäpäiviä, polkupyöriä, poutapilviä ja sammakoita. Tai niitä Sarah Kay-tauluja, joita ei pienenä saanut.



P.S. Minulla ja Pizzaa Arvostavalla Lähisukulaisella oli pienenä Sarah Kay-kankaasta tehdyt samanlaiset kesämekot. Se on mielestäni kyllä edelleen hienostunein ja tyylikkäin vaate, jonka olen ikinä omistanut.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tankkaus

Voi taivas, että voi ihmisellä unta riittää! Nukuin eilen yli kahden tunnin päiväunet ja päälle kolmentoista tunnin yöunet. Ei tullut loppua millään. Isäntä vietti laatuaikaa Pätkän kanssa ja minä vedin lonkkaa.

Viime viikot ovat menneet todella helposti ja ilman ongelmia, edellisestä räkätaudista on jo yli neljä viikkoa. Joku nenäntörisyttäjäpöpö yritti pari päivää hyökätä Pätkän sieraimiin, mutta ei saanut jalansijaa. Eräs pieni taudinkantajahenkilö pääsi viikonloppuna salakavalasti seiniemme sisäpuolelle, koska hän alkoi yskiä ja vuotaa eritteitä vasta meillä ollessaan. No, asialle ei voi enää mitään. Joka tapauksessa - neljä viikkoa ja ylikin - VAU!

Nyt on sitten valvottanut Pätkän yöheräily. Melkeinpä voi kellosta katsoa, koska alkaa pää nousta pieluksesta ja älämölö kaikua kammarissa. Tähänkin auttaa onneksi vielä pelkkä komento: "Nyt nukkumaan!" Pari, kolme herätystä yössä tuntuu silti tällaisen ikivanhan äidin energiatasossa. No, nyt on univarannot tankattu.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Hiippari

Meillä kävi eilen televisiolupatarkastaja. Tai ei se sisälle tullut vaan häilyi rapussa punastellen ja vaivaantuneen näköisenä. Outoa hepussa oli se, ettei se sitten halunnut nähdä sitä televisiolupaa (joka meillä kyllä on) vaan tyytyi tietoon, että meillä on sellainen. Ja että ollaan just muutettu - tai no, kaksi kuukautta sitten. Kun sen listassa oli tieto, että tähän osoitteeseen ei ole tehty televisiolupailmoitusta.

Sitten se lähti, henkilökortteja näyttämättä ja televisiolupaa katsomatta. 

Mistä muuten huomaa, että Mamma on asunut jo liian kauan maalla? Esimerkiksi siitä, että se ei enää kysy ovipuhelimessa "kuka siellä?" ja "mitä asiaa?" vaan piippaa alaoven auki ja avaa jo valmiiksi asunnon ovenkin sepposen selälleen, että "vieras on hyvä vaan ja käy sisään". Tai kirvesmurhaaja.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Neljä vuodenaikaa -2

Suomen valtiontalous huojuu kallion kielekkeellä ja hallitus yrittää epätoivoisesti kallistaa sitä taaksepäin keksimällä mitä mielikuvituksellisimpia säästötoimia. Tänään päiväkävelyllä, kauniin kullanvärisissä lehdissä kahlatessa, lempeän tuulen vilvoitellessa pahimpia hikinoroja kasvoiltani minä, henkilökohtaisesti, keksin ratkaisun talousongelmaamme.

Aion asettua ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa teemalla "Puolet pois!" Poliittiseen ideologiaani kuuluu Suomen ero vuodenaikajärjestelmästä seuraavan eduskuntakauden aikana. Neljä vuodenaikaa on silkkaa leveilyä. Kahdellakin pärjää. Jos karsitaan talvi ja kevät, jää jäljelle riittävästi ruokaa esteetikon silmälle ja vielä sopivasti sekä lämmintä että kylmää aikaa. Alle nollan ei ohjelmassani lämpötilaa kuitenkaan lasketa. Lumesta luovutaan tyystin. Kun syksyn lehdet ovat varisseet, siirrytään alkukesän vehreyteen ja siitä heinäkuun helteisiin - ja tietenkin kesälomiin.

Kotoisa syysnäkymä olohuoneen ikkunasta.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Ein zwei drei vier fünf

Tänään ei ole menestyksekäs mökkeilypäivä, voin kertoa sen tässä vaiheessa. Ulkona on liian kylmä ja tenava räkäinen - todennäköisesti vain perjantaisesta influenssapiikistä, mutta nyt ei auta riskeerata. Sittenpä istutaan sisällä tappi otsassa ja kiljutaan. Ja kähmitään tahmasormilla läppärin nappeja ja huudetaan hinaajan lailla, jos Mamma yrittää edes kurkata nettiin.

Vinkkinä muuten natiaisen karkoitukseen läppäriltä: Fröbelin Palikat soimaan. Viimeistään siinä vaiheessa kun "Fröbelin vaari Saksan maalla, ein zwei drei vier fünf, tarhassa hoiteli muksujansa", kohde pakenee. Eikä tarvitse äidin laskea kymmeneen mielessään. Viiteenkin laskeminen siis riittää. Ehhehe.

torstai 13. lokakuuta 2011

Kakku

Tiesittekö, että neljäntoista kananmunan täytekakkua tehdessä jo taikinan vatkaamiseen ja jauhojen kääntelyyn taikinaan menee 45 minuuttia? Katsoin kellosta. Nyt jännitän, lässähtääkö koko komeus ja pitääkö koko homma aloittaa alusta. Jauhopeukaloni on hieman ruosteessa. Positiivista tässä on se, että koska en kuitenkaan saa nukuttua, voin kostuttaa ja täytellä keekiä sitten yötä myöten, kunhan on ensin jäähtynyt.

Minun mummun - siis Pätkän isomummun - synttärit tulossa. Pitää varautua metformiinein.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kuutamourakka

Muutama viime yö on taas unta tehty urakalla - ei Pätkä, vaan minä itse. En saa nukuttua täysi/melkeintäysikuulla. En kerta kaikkiaan. Syytän siitä muinaisia ihmissusigeenejä, koska onhan se romanttisempaa kuin jokin kuun pintarakennetta ja täysikuun kirkkautta selitykseksi tarjoava teoria tai että melatoniinin määrä on pienimmillään kolme päivää ennen täysikuuta. Pyh, sanon minä.

Selityksistä puheen ollen, sain (kun pyysin, pyytäkää te minulta) sanoja selitettäväksi Ti:ltä. Ja hyviä sanoja sainkin. Näin minä ne selitän:

1. Pinta: Mökillä joen pinta on tummanruskea, mallasuutteen värinen ja se väreilee usein väärään suuntaan, yläjuoksulle päin. Tietoni monista aiheista ovat pintapuolisia, mutta sehän nyt ei estä minua esiintymästä asiantuntijana.

2. Askel: Pätkän ensiaskel on aivan hilkulla ja armollisesti tulkiten kaiketi otettukin jo. "Ei enää kuulu kopse askeleen" lauletaan Vanha riimu-biisissä. Se on aika surullinen.

3. Kuu: Kärsin unettomuudesta aina täysikuulla, en saa nukuttua, vaikka ikkunat olisi peitetty. Yhdessä lapsena lukemassani sadussa vainaja ajeli hevosrattailla ja kyseli kyytiläiseltään: "Kuu paistaa komeasti, kuollut ajaa keveästi, etkös, elävä, pelkää?" (Vieläkin karmii!)

4. Etäisyys: Jos juna lähtee paikasta y vauhdilla z, niin mikä on junan etäisyys lähtöpisteestä kun on kulunut x min? Koulussa nämä olivat hauskoja laskuja. 

5. Paperi: Kivi, paperi ja sakset-leikissä otan aina kiven, mutta se häviää paperille. Paperisota on pyllystä.

(Jos sinä haluat selitellä, kerro siitä kommenttiboksissa niin keksin sellaisia (EDIT: siis sanasia) - ihan omasta päästäni.)

maanantai 10. lokakuuta 2011

Substanssia

Katsokaa taas mitä minä sain! Tämän tunnustuksen minulle antoi Katinappa. Olen nöyrän kiitollinen ja mieleni lämmin! Tulkitsen tämän niin - oli syytä tai ei - että blogissani on sittenkin substanssia. Jiihaa!


Tunnustuksen saajana kerron nyt kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni, koska näin tämä homma menee.

1. En ole eläinrakas, olen kissaihminen. Pidän ainoastaan kissoista. Koiriin suhtaudun kärsivällisen välinpitämättömästi. Hevosia pelkään.
2. Kuuluin opiskeluaikana Nylands Nation-osakuntaan, vaikka olen suomenkielinen enkä edes kotoisin Uudeltamaalta. 
3. Vihaan hiihtämistä. (Ja talvea ylipäätään.) Voitin kultamitalin jonkin pankin järjestämissä hiihtokilpailuissa ollessani muistaakseni seitsenvuotias. Sarjassa ei ollut muita osallistujia. Koulun jokavuotisissa hiihtokilpailuissa olin säännöllisesti viimeinen tai toiseksi viimeinen.
4. Olen vampyyrifriikki. Hämärästä aamunkoittoon on ehkä paras elokuva mitä koskaan on tehty. Lost boys on toiseksi paras. Ja Halloween on Pohjois-Amerikan (ainoa?) todellinen anti länsimaiselle kulttuurille!
5. Nukun muumilakanoissa enkä pysty kulkemaan muumimukien ohi kaupassa pysähtymättä hypistelemään niitä.
6. Seuraan useita lapsettomuusblogeja ja useita käsityö- ja tuunausblogeja, vaikka a) en ole ollut lapsettomuushoidoissa (=jänistin kalkkiviivoilla, aika klinikalle oli jo) ja minulla on lapsi ja b) en ole ikinä osannut tehdä käsitöitä enkä kuvittele niitä koskaan tekevänikään. Molemmat genret tyydyttänevät jotain selittämätöntä tarvetta.
7. Olen työkseni selvittänyt ulkomaisten välittäjäasiakkaiden arvopaperikauppoja suomalaisilla osakkeilla. (Minä, umpihumanisti).
8. Olen asunut ja työskennellyt ex-itäblokissa, rumimmassa mahdollisessa neuvostolähiössä.

Ja nyt siihen hauskimpaan osioon! Saan jakaa tämän tunnustuksen eteenpäin huomionarvoisille blogeille. Niitä on varsinkin seuraavat, joissa viime aikoina olen viihtynyt:

p i l v i t e h t a a m o:
Söpöisen pikkutytön äiti, joka tekee mitä vain mistä vain ja jolla on sana hallussa. Höysteenä hienoja valokuvia niin ikään.

puolitie:
Fiksusti kirjoitettua asiaa pienen lapsen äitinä olemisesta, ekoelosta, sukupuolirooleista, työn ja perheen yhdistämisestä. Siitä Arjesta.

Life according to Shayna:
En usko, että kirjoittaja edes tietää minun lukevan tätä blogia. Niin kuitenkin teen. Hurjien ja kurjien vaiheiden jälkeen kirjoittaja on viimein matkalla kohti äitiyttä. Siis yksi seuraamistani lapsettomuusblogeista, kaunista ja koskettavaa tekstiä.

Elä itte paremmin:
Löysin tämän blogin jokin aika sitten - ja oho, sattuupa olemaan yhteneväisyyksiä omaankin elämääni! Niin kuin erityislapsi, diabetes ja soitanto. Hauskaa tekstiä, välillä vaikeistakin asioista.

Pitkä matka kotiin:
Jälleen sarjassamme lapsettomuusblogeja, joita luen. Tämä on salasanan takana, joten en kerro sisällöstä sen enempää, mutta kerron sen, että matkaa on tiiviisti seurattu ja mahdollisuudesta siihen iso kiitos.

Onnellisten tähtien alla:
Pakko antaa tämäkin palkinto sinne, koska sisältöä on ja se on ihanaa. Salasanan takana vain tämäkin.

Eileithyian matkassa:
Tämänkin parin matkaa kohti vanhemmuutta olen seurannut jo jonkin aikaa. Avoimesti ja kauniisti kipeästä ja kauniista.

Ainon maja:
Iiiiiihana kotoilublogi, jonka kuvissa esiintyy välillä aivan iiiiiihana navankaivelija!

Ja näitähän riittäisi vielä vaikka kuinka, mutta lopetan nyt tähän, koska nyt on jo kilttien Mammojen nukkumaanmenoaika. Hyvää yötä ja aivan mahdottoman kauniita unia! 

Aarrekartta

Tässä se on. Minun aarrekarttani. Kuvat ovat Rudolf Koivun Satukirjasta (Otava, 1976). Rakastan Rudolf Koivun töitä ja toivonkin, että ne näin johdattaisivat minut aarteideni luokse!

Huomasin, että haaveilen hyvin yksinkertaisista asioista - ja kuitenkin jotkut haaveet vaikuttavat ainakin äkkiä katsottuna sellaisilta, joiden toteutumiseen on lähes mahdotonta itse vaikuttaa. Mutta jos niihin on mahdollista vaikuttaa, niin nyt töihin, alitajuntani - noita kohti kulkemaan. Hopi-hopi!

P.S. Tuo "Koti"-kohta tarkoittaa sitä, että haaveilen siitä, ettei me koskaan jouduta muuttamaan kodista pois. Kotona ollaan jo nyt. Tukevasti!

P.P.S. Haastan edelleen kaikki tämän lukeneet tekemään oman aarrekarttansa! Ohjeet linkissä p i l v i t e h t a a m o o n.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Nukkumaan!

Mökkiviikonlopun viehätykseen kuuluu kotioloista poiketen nukkuminen pienessä vinttitilassa koko perheen voimin. Perjantaiyönä sitten huvitti, ja univelasta johtuen myös ketutti - keskitytään nyt kuitenkin blogin vision ja mission mukaisesti ensimmäiseen fiilikseen - isännän ja Pätkän öinen dialogi:

(isäntä):
-Krooohh!!! Pyyyyhhh!
(Pätkä):
- Gumaan.
.....

- KROOOOOOOOOOOOOHHHHHHHH!!PYYYYYHHHH!
-Gu-mAAAN!
.....

- KROOOOOOOOOOOOOOOOOOOOHHHHHHHH!!!
-GU-MAAN!!!!!!

En osaa oikein tulkita komensiko nappula "nukkumaan" (gumaan!) isäntää vai itseään - reppana kun heräsi keskellä yötä tuohon kitarisakonserttoon. Lopputulos oli kuitenkin se, että Pätkä nukahti loppujen lopuksi uudelleen melusaasteesta huolimatta. Ja niin minäkin, joskus aamuyöstä.

Niin kuin aina, Pätkä oli perheen naispuolisista ainoana tosinaisena se, jolla oli mökillä hiuskosmetiikkaa mukana. Jouduin taas lainaamaan neidiltä Niiskuneiti-shampoota ja Tähkäpää-hoitosuihketta. Miksei muuten aikuisten tuotteet tuoksu vadelmalta ja metsämansikalta? Nuuuuh!

P.S. Kiitos Katinappa tunnustuksesta. Nyt täytyy oikein tuumiskella aiheen ansaitsemalla huolella ja paneutumisella!
P.P.S. Tervetuloa, Anni!

 Mökillä on varsin mukavaa.

torstai 6. lokakuuta 2011

Riitti


Olen tehnyt mielenkiintoisen antropologisen löydön. Asunnossamme harjoitetaan joka ilta toistuvia uhrimenoja - suurella todennäköisyydellä miessukupuolta edustavan asukkaan toimesta. Rituaalissa uhrataan kaksi sukkaa ilmeisesti jollekin (minulle) tuntemattomalle jumaluudelle. On ilmennyt, että uhri on suoritettava poikkeuksetta joka ilta. Muuten tapahtunee jotakin kamalaa, niin orjallisesti näet miespuolinen asukas näitä uhrimenoja noudattaa. Joka aamu herätessäni löydän poikkeuksetta muuten suhtkoht siististä ja vaatemytyttömästä olohuoneestamme - sohvalta - kaksi likaista sukkaa.

Onko kyseessä pakanallinen Sukkajumala, josta me naiset emme tiedä mitään ja josta perinnetieto kulkee tarkoin varjeltuna salaisuutena miessukupolvelta toiselle? Salaisuutena, johon on vihitty koko miespuolinen väestö kautta maailman? Vai edustavatko uhrattavat kaksi (tässä tapauksessa eriväristä) sukkaa viimeistä miehisyyden linnaketta - kahta testikkeliä, jos sallitte - kaiken plyyshin, sametin, kullanvärin, kimalluksen, kukkien ja koukeroiden keskellä? Merkkaako ihmisuros näin reviiriään naisen sisustamassa asunnossa? Onko tämä hörhelöihin hukkuvan uroon viimeinen, tuskin kuuluva hätähuuto likaisten sukkien ja testosteronin suojelupyhimykselle: "Tule ja pelasta minut!"

Sitä emme saa kenties koskaan tietää.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Tackar

Kiitollisuuspäiväkirjaan on kirjattava tämän päivän kohdalle seuraavat kiitollisuudenaiheet:

1. Eilinen Oulun-reissu meni oikein hyvin sekä teknisesti, toteutuksellisesti että sisällöllisesti. Pätkän sisäelin on toiminut "puhtaammin" ja arvot laskeneet. Ei koepalatarvetta tällä hetkellä. Seuraillaan.

2. Tänään tulee täyteen kaksi viikkoa Pätkän edellisestä räkätaudista! Kaksi tervettä viikkoa takana - tuntuu ikuisuudelta viime talvisen rohinaoopperan (Wagnerin varmaan, kyllä se sen verran kauan kesti) jälkeen. On hienoa kun räkätaudilla on selkeä intro ja finaali, loputtoman improvisaatio-osion sijaan.

3. Tänään on kaunis päivä ja uskaltauduttiin käymään vähän ulkona.(ks. edellinen kohta ja pidä peukkuja...)

4. Pedagogiopinnot raahusti taas vähän eteenpäin kun sain sovittua yhden jutun.

(EDIT:)

5. Voin viimein poistaa "satunnais"-etuliitteen "pelimannin" edestä kuvauksessani. Olen nyt "säännöllispelimanni" ja saan siitä jopa pientä rahallista korvaustakin!

Nyt vähän mutakakkua päiväkahvin kanssa. Elämä ei ole hassumpaa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Veikko

Pätkän huoneessa leijui taas voimakas sikarin tai piipputupakan tuoksu kun palasimme mummulasta viikonloppua viettämästä.

Taloyhtiössämme tupakointi on kielletty huoneistoissa ja parvekkeilla, eivätkä edelliset asukkaat edes olleet tupakkaihmisiä.  Sama tuoksu on kuitenkin tuntunut huoneessa koko ajan kun olemme tässä asuneet - väliin voimakkaampana ja väliin heikompana. Erityisen voimakas se on silloin, kun huoneen ovi on ollut kiinni - kuten nyt viikonlopun ajan. Se suorastaan lehahtaa silmille ovea avatessa kuin huone olisi täynnä sikarin tai piipun savua

Epäilen, että asialla on tässä asunnossa elänyt (ja mahdollisesti kuollut) Veikko. Koska kenenkään elävien kirjoissa olevan spaaderot eivät täällä tuoksahtele, niin kyseessähän täytyy olla meillä majaileva haamu. Tutkin osakekirjan siirtomerkintöjä ja Veikko on ainoa, jonka kuolinpesältä asunto on siirtynyt toisille omistajille.Toisin sanoen, ainoa vainaja epäiltyjen listalle kirjattavaksi.

Eikä Veikkoa voi moittia. En minäkään tästä asunnosta aio kovin helposti lähteä - en elävänä enkä kuolleena.