maanantai 2. tammikuuta 2012

aaa-uuh

Vuosi alkaa entistä keski-ikäisemmissä tunnelmissa. Sattuu, kolottaa, pakottaa, kuumottaa, kirveltää, ahistaa ja puhistaa. Köpöttelin äsken lääkäriin kolmen sentin askelin, sain taas buranakuurin ja taas lähetteen fysioterapeutille. (Onkohan niihin yhdelläkään opiskelija-omaishoitajalla varaa? Edes sen mikroskooppisen kelakorvauksen jälkeen?)

Selkä on jumissa ja ilmeisesti jotenkin tulehtunut kolmatta kertaa vuoden sisään. Tämä kerta on ylivoimaisesti tuntuvin. Tuntuu nimittäin siltä, kuin lapojen välistä olisi esiin työntymässä siiventyngät, eikä mitenkään kivuttomasti tai edes kovin nopeasti. (Kenties enkelinkaltainen hyvyyteni, hellämielisyyteni ja suloisuuteni on vihdoin huomattu universumin päättävissä elimissä, joissa siipien puuttuminen onkin päätetty hetimiten korjata?)

Omat tutkimukseni ovat osoittaneet, että syynä on Pätkän (toki ilahduttava) viime aikainen jykevöityminen yhteenlaskettuna jatkuvan nostelun ja kyyristelyn kanssa. Sekä toisaalta harvinaisen epäonnistunut pääinstrumenttivalinta. (Kinusin lääkäriltä viikon sairaslomaa soittohommista, nyt on ainakin ihan oikea syy luistaa harjoittelusta ja lusmuilla.) Tutkimusteni mukaan sen sijaan ylipainolla ja liikkumattomalla elämäntyylillä ei ole minkäänlaista tekoa asian kanssa. Ei niin minkäänlaista, kiellän yhteyden jyrkästi. Vaikkakin, jos jotain positiivista hakee (ja niinhän minä toki aina teen), niin kyllä tämäkin tapaus voi toimia yhtenä kannustimena antamani uudenvuodenlupauksen lunastamiseen.

Ei kuvaa tällä kertaa, edes kamera ei nouse. A-u-h.

P.S. Tervetuloa, katriina!

2 kommenttia:

  1. Mullakin on selkä kipeä ja polvi paskana. :( Väittäisin, että syyllinen on toukka. Joudumme molemmat nostamaan ja kantamaan päivittäin ja usein, ja minulla ainakin on varmasti ihan väärä tapa nostaa. Kävin lääkärissä, mutta hyödytöntä oli se, lekuri oli pihalla kuin lintulauta. Minä kävelen aika paljon ja ylipainoa on laskutavasta riippuen 3-6kg, mutta kyllä silti voi tulla selkä kipeäksi! :) Toivottavasti kipusi hellittää pian!

    VastaaPoista
  2. Voi ei, kuulostaa kivuliaalta! Ja syyllisestä olet varmaankin oikeassa... Hierojalla käydessäni sain vinkin, että pitäisi muistaa pitää vatsalihakset tiukkana (MITKÄ lihakset?) kun nostaa lasta. Mulla on takuulla kanssa otteet päin mäntyä.

    Sulla on kyllä niin olematon ylipaino, että sillä ei takuulla ole mitään tekemistä asian kanssa. :D

    VastaaPoista