lauantai 28. tammikuuta 2012

Pätkä Pätkästä

Vaikka tämä ei olekaan erityislapsiblogi, niin siitä puolesta nyt tämän verran: Pätkän sairaala-aikana ja muutaman kuukauden kotiutumisen jälkeenkin pidin blogia toisessa osoitteessa. Nyt tunnukseni tuohon palveluun ovat umpeutumassa ja päätin siirtää vanhan blogin tänne bloggeriin. Haluan pitää blogin tekstit tallessa ja miksei muidenkin luettavana ja löydettävänä hakukoneiden kautta.

Eli jos haluatte lukea Pätkän ensimmäisestä puolestatoista vuodesta, niin sen voi tehdä tässä osoitteessa. Olen siirtänyt blogitekstit käänteisessä järjestyksessä - siis niin, että tapahtumat etenevät alusta loppuun. Pätkän oikean nimen olen niin ikään korvannut Pätkällä, muuten tekstit ovat muokkaamattomia. (Vain pari Pätkän kannalta henkilökohtaisinta asiaa jätin pois.) En kirjoita blogiin enää uusia tekstejä, sieltä kuuluu siis vain historian lehtien havinaa. Monelle blogin sisältö on siis tuttua kauraa, mutta kerronpa teillekin nyt varmuuden vuoksi mistä se kaura löytyy tästä eteenpäin.


Sairaalassa juuri ennen kotiutumista.

11 kommenttia:

  1. Mansikka-Pätkä aka Maailman "saisin jalkani pääni taakse, jos viitsisin -saatkos sinä" Notkein Tytsy :)

    Luin vanhoja postauksia piiitkälle, kunnes silmät olivat jo niin sumeat liikutuksesta, että en voinut enää lukea. Olet sinä sissi. Ja Pätkä. <3

    VastaaPoista
  2. :D aka "Kiipeän-pinnasängyn-laidan-yli-yhdellä-jalan-heilautuksella-jos-minua-huvittaa".

    Onneks nuo pienet on niin sitkeitä pakkauksia ja sissejä. Me vanhemmat roikuttiin vaan mukana höykytyksessä.

    VastaaPoista
  3. Mäkin luin vanhoja juttuja hetken vaikka toki niissä silloinkin elin mukana. Kyllä Pätkä on ihan uskomaton ihme, se taas muistui mieleeni <3

    VastaaPoista
  4. Minäkin olisin mielelläni lukenut tuon, mutta en pääse lukemaan...harmittaa...kokeilen joskus myöhemmin.

    VastaaPoista
  5. Kati, mullekin tuli niin elävästi nuo ajat mieleen kun kävin tekstejä läpi. Luin kaikkien ihmisten ihanat kommentit ja vollotin. Harmittaa, että ne jäivät sille tielle, mutta en viitsinyt siirtää niitä enää tänne kun siellä oli sähköpostiosoitteita ynnä muita mukana.

    Irmastiina, kokeile kopioida tämä osoite osoiteriville http://tulisoroista.blogspot.com Blogissa ei ole mitään salausta, joten kyllä kaikkien pitäisi päästä sitä lukemaan jos linkki vain toimii.

    VastaaPoista
  6. :) Ilo on minun puolellani. Vaikka välillä tuntui, ettei halua edes vilkaista noita vanhoja kirjoituksia, niin nyt on tosi iloinen, että alkoi silloin kaikesta huolimatta (melkein) heti kirjoittaa asioita ylös. Jos ei muuta, niin voi ainakin verrata nykyhetkeä noihin aikoihin ja olla tyytyväinen siitä, että vaikka kuinka vastustaa niin ollaan sentään kaikki saman katon alla. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Pakko oli lukea yhdessä hötäkässä. Aika hurjasta ajasta olette selvinneet. Ihan mieletön tuo teidän Pätkä!

    VastaaPoista
  8. Onhan se kyllä melkoinen neiti - yhä vieläkin vaikka vähän eri tavalla tuleekin ilmi! :D Nuo pienet on mahottomia sankaritaistelijoita, Pätkä ja niin monet, monet muut. <3

    VastaaPoista