maanantai 23. tammikuuta 2012

Sitten minä henkäisen ja hönkäisen ja puhallan talosi kumoon!

Meillä saattaa muuten toisinaan hieman vetää. Siinä missä muilla vetää ikkunoista, meillä vetää ikkunoista, ovista ja seinistä. Näin talvella vallan aistii, että tämä ihanainen talo on todellakin rakennettu (heti) sodan jälkeen käyttäen materiaalina mitä-ikinä-käsiin-on-saatu. (Ulkoseinän rappauksen halkeamasta näkyy aivan kuin savea ja olkia.) Isännöitsijäntodistuksen mukaan asumme kivitalossa, mutta lämmöneristys on lähempänä luokkaa "olkimaja". Olo on kuin possulla sutta odotellessa (niin kuin siinä sadussa). Pätkän huoneen lämpötila on tiukka 20,3 astetta eikä muualla juuri sen lämpimämpää ole. Neiti nukkuu neljän togin unipussissa, joten sitä se ei haittaa, mutta minun vanhat luuni (ja läskini) palelevat.

(Huomautettakoon tähän väliin kuitenkin, että meillä ei ole pienen pienintäkään aikomusta luopua tästä asunnosta jonkin niin vähäpätöisen asian kuin kylmien öiden takia. Tai minkään muidenkaan syiden takia. Ikinä.)

Tässä yönä muutamana uni tuli silmään vasta kun olin haalinut päälleni a) yöpaidan b) pitkät kalsarit c) sukat d) villasukat e) villapaidan ja f) pipon. Aamulla päätin, että nyt saa riittää. Huoneessa on jo ylimääräinen lämpöpatteri, joka on öisin päällä, joten sillä rintamalla ei ole muuta tehtävissä. (Muuta ei mahdu.)

Tiedän Ruskovillan silkkitäytepeiton äärimmäisen lämpimiksi - ja sikamaisen kalliiksi. Ja häpeilemättömän ylellisen ihaniksi... Haluankin nyt todella kovasti uskoa, että sellainen maksaa itsensä takaisin pienemmän sähkölaskun muodossa sitten joskus tulevaisuudessa. Siitä tulee siis ennen pitkää ilmainen hankinta. (Onhan se näin?) Tilasin nääs itselleni - sydän ja kukkaro verta vuotaen - toisenkin syntymäpäivälahjan. Sen silkkitäytepeiton. Koska luonnonmateriaaleista rakennettu talo tietenkin vaatii luonnonmateriaalipeitot! (Jos sekään ei auta, hankin vielä pakkasenkestävän makuupussin. Ja pashminahuivin ja mohairshaalin ja Hush Puppies-tohvelit ja...)

Kylmä - mikä ihana tekosyy. (Ja tämä talvihan on vielä leuto.)


Kuurankukkia.

9 kommenttia:

  1. Täälläkin on kylmä. Annas olla kun tulee sellainen kylmä kostea sää, niin se kosteus imeytyy sisään ja sitten ollaan kuin jääkaapissa. Kun kävelee huoneesta toiseen, kylmä ilmavirta silittelee poskia. -95 alkaen tässä vanhassa talossa oon asunut enkä pois muuta!

    VastaaPoista
  2. Luulen, että kylmänsietokyky nousisi täälläkin, JOS tämäkin olisi vanha talo. Hrrr....

    VastaaPoista
  3. Hiki ei iske meidän 70-luvun betonikuutiossakaan. Nyt onneksi huoltomies painostukseni alla tuli katsomaan olohuoneen patteria ja hei, sehän lämpenee! Vuosikausia olivat jankuttaneet, että minä en vain osaa vääntää oikein, ja nyt selvisi, ettei auta vääntö, jos jokin osa sisältä on jumissa. Kissa on nyt maannut viikon autuaana olohuoneen patterilla.

    VastaaPoista
  4. ...se on noita ihanien vanhojen talojen piirteitä...☺☺

    Meillä onneksi lattiat ovat lämpimät...vaikka eihän tässä viellä mitään pakkasia ole ollut....kerron sitten jos niitä tulee...☺

    VastaaPoista
  5. Liiolii, tiedän niin hyvin tuon kylmän ilmavirran - meillä se tuntuu paikalla ollessakin. (Hieman aavemaista toisinaan). Mutta kyllä minä olen sitä mieltä, että kylmä on parempi kuin kuuma. (Kesää odotellessa). :)

    Ti, eikö ookkin vähän näin, että vanhat talot saa anteeksi yhtä ja toista - niihin suhtautuu vähän niin kuin pieniin lapsiin tai suuriin taiteilijoihin, joilla on oikkunsa, joita täytyy vaan sietää. :D

    Solo Maman, meidän olkkarin patteri on kanssa jotenkin jumissa takuulla, se lämpenee reunoilta muttei keskeltä. Meidän kissat hengaa siellä huoneessa, missä se ylimääräinen patteri on. :)

    Riitta Sinikka, mulla pitää kanssa olla aina villasukat! Siis päivällä, ei yöllä. (Yöllä tulee jaloille kuuma paitsi silloin yksi yö...) :) Olen villasukkien suurkuluttaja, niitä ei ole ikinä tarpeeksi. :)

    VastaaPoista
  6. Ja Irmastiina (samaan aikaan näköjään kirjoiteltiin :D ) muakin vähän jännittää, että mitäs sitten kun tulee ne 25 - 30 asteen pakkaset? Puulattia tuntuu onneksi melkein aina lämpimältä. (Meillä on paljaat lattiat, tasan yksi matto koko kämpässä.)

    VastaaPoista
  7. Meillä oli viime talven paukkupakkasilla +17 astetta sisällä. Ja joku on oikeasti ihmetellyt, miten ihmeessä MINÄ olen oppinut kutomaan sukkia! Olosuhteiden pakko oli mahtava motivaattori, varpaat olisivat muuten kai menneet kuolioon jo vuosia sitten. Joskus mietin, että on se hyvä, kun on yksineläjä, niin kukaan ei huomauttele superlämpimästä, villasukilla kruunatusta makuuhuone-eleganssistani...

    VastaaPoista
  8. Apua, noin kylmä ja teillä on sentään se betonikuutio ympärillä! En uskalla edes ajatella, mihin täällä lämpötila tippuu kun tulee oikeat pakkaset. Ehkä minäkin opin kutomaan villasukkia! :D

    VastaaPoista