keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kädettömän käsityöt

Hei, olen Mamma ja minulla on ongelma... Minun on kohta tehtävä jotain käsityöaddiktiolleni. Sehän ei enää rajoitu blogeihin ja niiden lukemiseen ja kuville voihkimiseen (joka on sentään ilmaista, siitä kärsii vain soittoharjoittelu ja muu "hyödyllinen") - vaan se on laajentunut jo käsityökirjojen osteluksi. Viimeisin villitykseni on tilkkutyökirjat. (Ei, en omista ompelukonettakaan.) Esimerkiksi kirpputorilla en pysty ollenkaan kulkemaan niiden ohi, mukaan tarttuvat kuin tauti. Kirjahylly natisee liitoksissaan. (Kukkaro ei niinkään). Omistan myös hämmästyttävän monta virkkausohjekirjaa huomioonottaen, että virkkausharrastukseni koko aikuisikäni ajalta rajoittuu tähän yhteen kaulahuiviin.

Nythän on siis muistettava, että puhutaan henkilöstä, joka on "käsi" sanan varsinaisessa merkityksessä - eli tumpelo peukalo-keskellä-kämmääjä. Silmä-käsi-koordinaatio-rajoitteinen, jolle käytännön toteutus on aina sitä, että soitetaan jollekulle ja pyydetään tekemään. Yhtä kädetön olen ollut aina. Koulun käsityötunneilta on vain utuisia, hataria muistikuvantapaisia. Lähinnä muistan sen, kuinka yläasteella kerran sain vatsataudin kesken tunnin ja oksensin lattialle ja ala-asteelta sen, kun siirsin luokkahuoneen kelloa neljäkymmentä minuuttia eteenpäin open käydessä muualla, että kaksoistunti (vai oliko se peräti kolmois) menisi ohi nopeammin. (Jostain syystä se takaisin tullessaan heti arvasi syyllisen. Kaikki muut varmaan pitivät käsitöistä.) Niin, ja sen kun savustin koulun keittiön kun väänsin uunin liian kuumalle ja sitten unohdin ne halvatun Cernit-massa-askartelu-paskartelut sinne tunneiksi. Palohälytin konsertto oli korviahuumaava.

Onneksi minulla on niitä kädellisiä sukulaisia. Ja ainahan voi toivoa, että Pätkä olisikin perinyt niiden käsityötaipumukset eikä minun. Sen käsityötaitojen kehittymistä odotellessahan onkin hyvä varautua ja hankkia riittävästi kirjallisuutta jo tulevaisuuden varalle. (Jälleen yksi menestyksekäs hankintaperustelu suoritettu!)


Hienomotoriikka on ainakin kohdillaan.

4 kommenttia:

  1. Mää en osaa soittaa. Mitään. Haaveilen kuitenkin soittamisesta (omistan jopa pianon). Hamstraan vanhoja laulukirjoja ja laulan salaa.

    VastaaPoista
  2. Minä en ole ikinä pitänyt käsitöistä - en, ennen kuin opin kutomaan sukkia. Hauduttelin kolmisen vuotta ajatusta, että pitäisi kutoa sukat. Lopulta näin unta, miten silmukat luodaan (olin unohtanut). Sitten rohkaistuin ostamaan lankakerän ja puikot. Kantapään ohje tuntui Marxin kootuilta dadaistisella taiteella kuvitettuna. Kun olin lukenut sen kolme kertaa, päätin, että ohje on PAKKO ymmärtää. Ja niin kudoin ensimmäisen sukkaparini. Sittemmin olen tehnyt villapaidan ja parit lapasetkin, mutta täytyy tunnustaa, että luontevinta ovat ne sukat.

    Ompelukone taas on käsittämätön vehje ja virkkaaminen jotain käsittämätöntä. Miten ihmeessä voi virkata ilman, että työ leviää tai kapenee, kun eihän siinä ole selkeitä silmukoitakaan?

    VastaaPoista
  3. Niin ja musikaalinen en ole pätkääkään, mutta ihailen niitä, jotka ovat. Ja naapurimme eivät ole... Yläkerran ipana rääkkää nokkahuilua, alakerrassa hoilataan virsiä käsittämättömiin vuorokaudenaikoihin ja ääneni saa seuraavissa eduskuntavaaleissa se, joka lupaa rynniä läpi puhaltimien ja täyslahjattomien muusikoiden kerrostaloissa pitämisen ja asumisen kriminalisoimista koskevan lain.

    VastaaPoista
  4. Ti, tuo sun tilanne on siis oikeastaan käänteinen minun tilanteeseen verrattuna. :D Paitsi että sä sentään laulat, mähän en tee mitään - muuta kuin väijyn käsityöihmisten blogeja ja hamstraan käsityökirjoja.

    Solo Maman, Marxin kootut dadaistisella taiteella kuvitettuna on juuri osuva kuvaus villasukkien kantapään ohjeesta! :D Mutta kyllä minä muistan yhdet sukat neuloneeni jossain mielenhäiriössä opiskeluaikana. Se taisi kuitenkin olla riittävästi käsityöharrastusta siihen saumaan. Voi voi, jos täyslahjattomat muusikot häädetään kerrostaloista, niin minun käy kyllä huonosti! Puhaltimista olen kanssasi samaa mieltä. :D

    VastaaPoista