sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kylmä aurinko

Ja taas täällä paistaa aurinko. Ja taas oli lähdettävä kävelylenkille. Nyt isäntäkin tungeksi mukaan -  minä vain en ihan hirveästi nauti kävelylenkeistä sen kanssa. Ai miksikö? No siksi, että vaikka sille sanoo, että "Älä mee niin kovaa", niin se menee kuitenkin - helppo mennä, kun sen koivet ovat kaksi kertaa minun kinttujani pidemmät. Lisäksi se haluaa aina lykätä kärryjä, joten minun osakseni jää vaappua lyllertää kymmenen metriä isäntä-Pätkä-parivaljakon jäljessä kuin hengästynyt pingviini. Ja umpihangessa vielä, kun laitakaupungin lumiaurat ja bobcatit ei juuri liikahda sunnuntaisin. Hanki yltää kohta reisiin. Melkein. Vali-valiti-valivali.

Laitakaupunki näyttää aavemaiselta kylmässä auringossa, joka on niin kirkas, että silmiin sattuu. Se ei lämmitä - ja jääkylmä tuuli torjuu vaikeuksitta laiskan kevään. Täällä on koittanut ikuinen talvi. Laitakaupunki on kai ilmastonmuutoksen ensimmäinen uhri - ilmastotasku, jossa kevättä ei koskaan tule.

Pelastakaa minut.

Lopputalven jalkinevalinta. En aio enää kahlata hangessa.

P.S. Tervetuloa lukijaksi, vintti!

10 kommenttia:

  1. No siis joo. Aurinko paistaa suoraan tähän sohvannurkkaan ja läppärin näytölle! Ärsyttävää!

    Kävin myös ulkona likan kanssa (ilman miestä -jäi mieluummin imuroimaan(!)) Tein perusvirheen ja jätin ottamatta vaunut, kun ajattelin, että likka saa peuhata vähän lumessa. Mitään peuhannut. Päätti kävellä niin pitkälle kuin tie vie ja puolen kilometrin päässä tajusin, että ei se lapsi aio kääntyä takaisin vapaaehtoisesti (pako rivitaloilta?), joten jouduin kantamaan liukkaan haalarilapsen takaisin. Tuskaa. Kirjattakoon aikakirjoihin, että en mene ikinä enää ulos lapsen kanssa ilman vaunuja tai muuta kuljetuskalustoa.
    (mun on saatava potkukelkka!)

    (ja mentävä mahdollisimman pian syömään)

    VastaaPoista
  2. Oih, jospa meilläkin olisi joku imuroinut sillä aikaa kun minä raivasin tietäni hangen läpi! Ja joo, ei missään nimessä ulos ilman kuljetuskalustoa - mieluiten sekä lapselle että äidille. Teit kyllä aikamoisen urotyön kantamalla tenavan takaisin. Minä olisin ehkä jättänyt sinne. (No olipa huonoa huumoria. :)) Ei kun me oltais molemmat jouduttu ryömimään takaisin.

    VastaaPoista
  3. Mä vieläkin muistan kauhulla ajan, kun lapset oli pieniä - ja just nuo talven kelit. Mulla oli kaksosten rattaat (ikäeroa noilla junioreilla 1v3kk) ja "lumessa" lykkelin niitä neuvoloihin sun muuhun. Takaisin tulo oli aina tuskaa, ylämäkeä koko matka, ja yleensä aina jompi kumpi kiukutteli. Pojalla oli vielä todella kimeä ääni ;) Ärsyttävintä oli, että kävin jossakin UKK-instituutin liikunta/luustotutkimukseesa. Ja se eukko kehtasi sanoa, että mun liikunta ei ole likuntaa. Mun olis noitten kärryreissujen lisäksi vielä pitänyt tehdä 4x viikossa 45min lenkki. Arghh. Toki, olisin voinut olla parempi äiti, jos olisin häipynyt kämpästä iltaisin kolmeksi vartiksi lenkkipolulle, vaikka vain löntystelemään :) -Mutta se viimeinen kotivuosi talvella, lapset 2+ ja 3,5 vuotiaat, oli tosi raskas. Lähdinkin sitten heti toukokuussa töihin kun poika täytti toukokuussa 4v.

    Tsemppiä minä täältä toivotaan sulle. Kevät on onneksi jo lähellä. MIes suunnitteli meille huomiseksi hiihtoretkeä.... Mun täytyy kyllä patistaa itseäni. Sohvan nurkka houkuttelee näin yövuorojen jlk.

    VastaaPoista
  4. No sepä se - talvella kaikki on jotenkin niin tosi vaikeaa vaunujen kanssa. Ja se arvuuttelu, kun lähtee ulos, että missähän olisi aurattu ja missä ei ainakaan ole ja mistähän sitä kannattaisi yrittää mennä... ja sitten potuttaa jos jonnekin se ainoa reitti on tukossa. Pulkan tai potkukelkan kanssa tietenkin nämäkin asiat olisi huomattavasti helpompia, mutta kun tuo meidän tenava nyt ei aivan pysy kummassakaan kulkuneuvossa. Kahden lapsen kanssa ei kyllä onnistuisi meikäläiseltä minkäänlainen liikkuminen.

    Kiitos tsempeistä, eiköhän tämä tästä kun hengittää syvään ja jaksaa uskoa, että joku päivä vielä se maa pilkistää tuolta hangen alta. :)

    VastaaPoista
  5. Huokaus, meidän semiperiferiassa ei ole auki kuin päätiet. Kaikkialla muualla on se metri lunta ja hankikanto täysin nolla. Että voinkin odottaa lumen sulamista näin kovasti...

    VastaaPoista
  6. Sama täällä. *huokaus* Päivän lämpötila -10, pilvipouta, taivas vanhan, harmaaksi pestyn tyynyliinan värinen... :/

    VastaaPoista
  7. Ihanan poeettinen vertaus tuo tyynyliina :-D. Huomiseksi luvattiin lumipyryä. MINÄ EN ALA!!!!

    VastaaPoista
  8. Joo, pyryä on luvattu tännekin ja ilmeisesti koko Suomeen. :( Ei kyllä enää jaksais. Toisaalta, vanha kansa kai sanoi, että uusi lumi on vanhan surma. Eipä tuo ole kyllä tähän asti pitänyt paikkaansa, paremminkin uusi lumi on ollut vanhan vahvistus. :D

    VastaaPoista
  9. Hei.
    Mä säntäsin heti innoissani tutkimaan uuden lukijan "taustoja", ja äsken sain päätökseen kaksituntisen rupeaman, mikä alkoi kun luin tuon sun vanhemman blogin ensimmäisen postauksen ja päättyi kun luin sen viimeisen. Enkä liikahtanutkaan tästä sohvalta sinä aikana, kerran käännyin hetkeksi kyljelle kun alkoi niskoja särkemään. Ja särkee muuten edelleen. Kiitos aikamoisesta, valtavan liikuttavasta matkasta.

    Nyt just ei riitä paukut tämän blogin läpilukemiseen samalta istumalta, mutta teen sen kun niskat on toipunut tarpeeksi.
    Ei mulla nyt muuta. Terkut pätkälle!

    VastaaPoista
  10. No hei! :) Teretulemast. Mäkin luin sun blogia vaikka kuinka pitkästi heti alkajaisiksi ja tykkäsin aivan valtavasti kaikista persoonallisista tekemisistäsi. (Kiitos vaan taas kerran p i l v i t e h t a a m o o n, sieltä kautta löytyy mahtavia blogeja. :)

    Luulen, että äitini tai joku muu neulomistaitoinen joutuu neulomaan minullekin sellaiset makkarasukat kuin siinä yhdessä postauksessa oli. (Itsehän en osaa neuloa. Enkä virkata. Enkä ommella. Enkä oikein mitään muutakaan. :D)

    VastaaPoista