perjantai 17. helmikuuta 2012

Vamma

Sain muutama päivä sitten ennalta-arvaamattoman sisustuskohtauksen. Kohtauksen tulokset jäivät keskeneräisiksi syistä, joista kerron kohta, enkä näin ollen voi nyt esitellä sen tuloksia. Voin kuitenkin kertoa, että kohtaukseen liittyi kompulsiivista nettikauppojen selailua, sisustustekstiilien tilailua ja levittelyä ympäri olohuonetta (sitten kun olivat saapuneet.)

Valitettavasti osa tekstiileistä ei väriltään lainkaan vastannut kuvausta. Tilaamani "oliivinvihreät" verhot osoittautuivat sinapinkeltaisiksi ja kaksi "sammalenvihreää" puuvillaista tyynynpäällistä eivät olleet vihreää koskaan tavanneetkaan.

Verhoja päätin katsoa läpi sormien - johan tässä ollaan kohta pääsiäisessä ja mikä keltaista sopivampi pääsiäisväri olisikaan - mutta tyynynpäällisille oli tehtävä jotakin.

Kaikista käsityöblogeista ja omistamistani käsityöoppaista sekaisin ja huumaantuneena päätin itse käydä kimppuun ja a) värjätä tyynynpäälliset oikeasti sammalenvihreiksi (en tietenkään ole koskaan värjännyt mitään) ja b) virkata - kyllä, virkata - niihin piristeeksi jotakin "kivaa". Luovuuteni Pegasos riistäytyi ohjaksista ja laukkasi tuulispäänä valkoisilla, hennoilla virkkaustöillä päällystetyillä mielikuvaniityillä.

Kaivoin yhden oppaan hyllystä, etsin sieltä mahdollisimman helponnäköisen mallin ja kävin työhön. Tämä kävi hyvin nopeasti siksi, että (en ollut täysin rehellinen kertoessani käsityöaddiktiostani) kaapeistani löytyy puolenkymmentä "nyssykkää", jotka sisältävät virkkuukoukkuja, lankoja ja kankaita. (Edelleen puhutaan siis ihmisestä, jonka saavutukset koulun käsityötunneilla - ja oikeastaan niiden jälkeenkin - rajoittuvat eriasteiseen tahalliseen ja tahattomaan vandalismiin sekä oksentamiseen käsityöluokan lattialle. Lanka- ja kangasnyssyköiden säilömiselle ei siis ole olemassa mitään järjellä perusteltavissa olevaa syytä.)

Virkkasin hurmioituneessa flow'ssa, korvissani kaikuivat jo vieraiden ihastuneet huokaukset, jotka ryöppyäisivät ilmoille kun kertoisin tuunanneeni tyynynpäälliset omin hennoin sormineni. Vähitellen aloin kuitenkin huomata, kuinka hitaasti työ eteni - valitsemani rimpsu oli kyllä helppo, mutta suuritöinen - ja intoni alkoi laantua. Pääni alkoi selvitä käsityöhuurustaan. Eikä siinä vielä kaikki.

Seuraavana päivänä oikea ranteeni oli tuskaisen tulehtunut enkä pystynyt liikuttamaan sormiani kunnolla. Kipu oli sanoinkuvaamaton. Ja mikä karmeinta - virkkausvamma haittaa merkittävästi nettisurffaustanikin! On vähennettävä bloggaamisesta ja vieläpä muiden blogeissa roikkumista ja kommenttibokseissa viisastelua. Virkkaamista nyt ei kannata edes mainita.

Toisin sanoen, sisustusprojektini jäi hieman kesken tyynynpäällisten tuunauksen osalta. Lisäksi odottelen vielä paria pakettia saapuvaksi - ne sisältävät mm. uudet tyynynpäälliset. Ja kaapissa olevat nyssykkäni kasvoivat taas hitusen. 

Tämä "sisustusprojekti" tuli sentään valmiiksi. Huuto.netistä Pätkälle ostamani kolme numeroa liian iso Sarah Kay-kuviollinen t-paita päätyi henkariin, sai helmet kaulaansa ja ripustettiin lelulokerikkoon riippumaan.


P.S. Tervetuloa Laura, irMa ja Ellun kummitäti!

10 kommenttia:

  1. :-D :-D :-D Olet kyllä niin paras, kiitos päivän parhaimmista nauruista! Minä en koskaan pääse edes tuohon vaiheeseen, inspikseni jäävät yleensä näet siihen, että tuijotan niiden potentiaalisia kohteita, en saa aikaiseksi aloittaa, ja sitten se meneekin taas jo ohi. Mutta ensi kesänä maalaan lipaston ja sen makuuhuoneen seinän. Ellei huono sää estä maalin kuivumista, siis. Ja ehkä maalaan ne keittiön kalusteetkin. Mutta niissä voi olla vähän liikaa aikaansaamista minulle, joten ehkä haudutan tuumaa vielä muutaman vuoden... Kuten sitä lipastoakin, jonka värin päättämiseen meni neljä vuotta.

    VastaaPoista
  2. Hih...hahhah...☺☺
    Minulla käy yleensä niin kuin Solo Maman:lle...☺

    VastaaPoista
  3. Siis tuo Solo Maman:n toiminta kuulostaa juuri tismalleen minun normaalilta touhulta. :D Eritoten tuo, että haudotaan ideaa hyvin tuijottelemalla kohdetta kauan ja hartaudella. :D :D En tiedä, mikä ihmeen puuska sai tarttumaan toimeen heti - no, puuskaksipa tuo sitten kyllä jäikin. :)

    VastaaPoista
  4. Ei oo totta, että löyty ihminen, jossa on niin mua. Mun päivä on pelastettu. Kiitos sun ja Minnan Talosta maalta, jonka kautta sut löysin. Mukavaa viikonloppua. Palailen rauhassa lueskelemaan, kunhan saan tuo aamun kauppareissun tehtyä...

    VastaaPoista
  5. Eliisa, no onpa hyvä jos on muitakin samanlaisia epätoivoisia... Tämä lohduttaa mieltäni! :D :D Teretulemast, toivottavasti viihdyt.

    VastaaPoista
  6. Palasin vielä... Kävin lukemassa Pätkänkin blogia. Olit hienosti kirjoittanut rankasta ajasta. Olen itse hoitaja ja töissäni "lasten ryhmäläinen" eli joksus hyvinkin pieniä naperoita hoidettavana. Olen sitä mieltä, että hoitajan kuuluu pitää vanhempien puolta, ja vanhemmilla on oikeus vaatia. Joskus se vaan tuntuu siltä, että "isommalta puolelta" ei kuunnella. Tsemppiä jatkossa teille.

    Kiitti vielä tuosta "sisustus"- bloggauksesta. Nauroin vedet silmissä siinäkin. Tuli niin oma huusholli mieleen... Kun mistään ei luopuisi,vaikkei mitään tänne mahtuisi ja vaikka esine, tavara olisi kuinka rääkky. "Mut kun se on niiin ihana". Sulla sentään on linjaa tuossa sisustuksessa, meillä Askon koivuinen Omega-sarja (Olin jo päättänyt luopua tuosta 90-luvun alussa ostetusta kirjahyllystä, mutta tapasin tämän armaani ja hänelläkin oli sitä -raukkautemme täydentyi ... ja eihän hyvää vaikkakin tylsää voi hukata - muka?), Lundian jalopuu ja mummuni mäntyinen puusohva sotivat keskenään... Ja miehen p....nruskea tv-tuolikin meni selkänojastaan puhki... Uutta nojatuolia ja sisustusta haaveillessa...

    VastaaPoista
  7. :D :D Kiitos hyvistä nauruista, rakkautenne tuntuu todella täydentävän sisustusta monella tapaa! Mun sisustuksessahan ainoa linja on se, että pitää olla vanhaa ja kulunutta ja mieluiten räikeän väristä.;) Hyvä maku on yliarvostettua... Ja jos jokin on tarpeeksi ihana, niin sitä ei tosiaankaan heitetä pois vaikkei sillä mitään käyttöä olisikaan - sitä varjellaan kuin kruununjalokiveä! (Esim. se meidän pianojakkara sisustuspostauksessa... )

    Ja kiitos tsempeistä! Pätkän kanssa ollaan kyllä törmätty jos jonkinlaiseen henkilökuntaan, onneksi suurimmaksi osaksi empaattiseen ja myötäelävään. Ongelmana on usein juuri se hierarkia, joka jättää sitä lähintä hoitotyötä tekeville hoitajille hyvin vähän työkaluja vaikuttaa mihinkään - mutta vanhempien tukena ovat parhaimmillaan parhaat hoitajat olleet korvaamattomia.

    VastaaPoista
  8. Oih ja voih! Tuo Sarah Kay on Ihana!!! Tulee niin lapsuus mieleen <3

    VastaaPoista
  9. No eikö vaan tulekin! Mulla on jokin maaninen Sarah Kay-kausi meneillään, en saa siitä millään tarpeekseni. :)

    VastaaPoista