perjantai 25. toukokuuta 2012

Projekti etenee

Nyt seuraa jännittävää väliaikatietoa Enter Sandman-projektistani! (Tiedän, että olette tätä jo kiihkeästi odottaneetkin.)

Projekti etenee suunnitellusti. Hyvin pian voin ilmoittaa Metallicalle olevani valmis miehistöön. Nyt osaan nimittäin soittaa kyseistä kappaletta jo "euroviisumodulaatioon" saakka.*

Valitettavasti yhtyeen tulee varautua laskemaan tempo noin puoleen, koska muuten en pysy perässä. Lisäksi jonkun tulee huutaa "Hep!" aina kun riffi vaihtuu. (En minä pysty soittamaan ja kuuntelemaan yhtäaikaa, hyvänen aika sentään! Ei ihmiseltä voi mahdottomia vaatia.) Näin me kitaraopen kanssa teemme ja homma toimii vallan mainiosti. Oikeastaan, kaikki bändit voisivat omaksua tämän käytännön levyillä ja keikoilla. Tällöin biisien opettelu olisi huomattavasti helpompaa.

Tutise housuissasi, James Hetfield! Kohta Mamma näyttää närhen tavarat.

(Tässä kyseinen opus siltä varalta, että Metallica ei sattuisi olemaan jonkun päivittäisellä soittolistalla eikä näin ollen ehkä tiedä, mikä biisi on kyseessä.**)


* Open termi, tarkoittaa sitä kohtaa, missä riffi siirtyy sävelaskelta ylemmäs. Se tapahtuu kai vasta jossain puolentoista minuutin kohdilla, joten olen päässyt jo aika pitkälle.
** Linkitin tähän jasonillisen version, vanhan ihmisen on vaikea hyväksyä basistivaihdoksia suosikkiyhtyeissään enää tässä iässä. (Vaikka taitaa tuostakin olla jo kohta kymmenen vuotta aikaa. No, vanha minä olin jo silloinkin.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti