keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Versatiili blogeroitsija

Ihanalle Lauralle kiitos tunnustuksesta! (Ja pahoittelut, että saan aikaiseksi palata aiheeseen vasta nyt.)

Nyt täytyy kyllä sanoa yhtään turhia kehuskelematta, että tämä tunnustus tuli aivan oikeaan osoitteeseen. "Versatile":han tarkoittaa monipuolinen, mukautuva, muuttuvainen, monikäyttöinen, ja vaihteleva (sanakirja.org). Mikä olisikaan osuvampi lätkä blogiin, jonka pääasiallinen aihepiiri on yhä, yli vuoden jälkeen arvoitus ja mysteeri jopa blogin kirjoittajallekin? Tämän versatiilimpaa saa kyllä hakea! Eikä välttämättä edes löydä!

Tunnustuksen säännöt menevät näin:
Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen. (Tehty).
Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi. (Tuossa se on alla.)
Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi. (Jos vähän odotat.)
Nimeä 15 bloggaajaa ja kerro heille tunnustuksesta. (No, en minäkään taida niin montaa kyllä.)


1. Minulla on vakava hiekkalaatikkofobia. En keksi ikinä mitään puhuttavaa toisille äideille, en vaikka kuinka yritän, kaikki yritykset päättyvät väkinäiseen mutinaan ja vaivautuneeseen painon vaihteluun jalalta toiselle. En osaa puhua äitijuttuja. Olen äijä, ukkeli, setä ja papparainen äidin vaatteissa. Miksei ukkeleita näy hiekkalaatikoilla? (Lapsen kanssa, tietenkin, muutenhan se nyt olisikin vähän epäilyttävää.)

2. Edellisestä poiketen, elokuvamakuni on sitten 13-vuotiaan varhaisteini-ikäisen pojan. Elokuvia ahkerasti katsovat lähisukulaiseni kuvailevat äärimmäisen korneja ja mahtipontisia mäiskintäpätkiä määreellä "mamma-varmasti-tykkäisi-siitä." (Määre ei ole positiivinen.) Tiedostan asian, mutten aio kehittää makuani. Tässä iässä ei enää tarvitse.

3. Edelliseen viitaten, uskon saavuttaneeni tietynlaisen kypsyysasteen - en jaksa, viitsi tai edes koe tarpeelliseksi pitää enää minkäänlaista roolipeliä tai näytöstä elämässäni. En esitä fiksumpaa enkä tyhmempää kuin olen. En kohteliaampaa enkä hävyttömämpää, en ahkerampaa enkä laiskempaa. En reippaampaa, en iloisempaa enkä surullisempaa. Mitä näkyy, sitä tulee.

4. Ja kun nyt ollaan näin tyhjennys-avoimuus-linjalla, niin kerron senkin, että Pätkäähän "tehtiin" kymmenen vuotta. (Siinä vaiheessa kun se vihdoin päätti tulla, yritys oli tosin lopetettu jo aikoja sitten.) Olimme jo käyneet ensimmäistä kertaa adoptioneuvonnassakin, vedin siellä oikein kunnon alkuraskauden hysteeriset hormoonivollotukset. (En tiennyt vielä olevani raskaana.) Jostain syystä täti kuulosti helpottuneelta, kun sitten kerroin puhelimessa tilastani ja ettemme tulisikaan heidän asiakkaikseen. Pitiköhän se minua jotenkin tasapainottomana? (Mitä???!! Minuako???!!!!)

5. Ja yhä jatketaan samalla linjalla: Pätkän sairaalavuosi, läheltä-piti-tilanteet sekä jatkuvat isommat ja pienemmät "töllön työt" tekivät minut aavistuksen kyyniseksi lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa kohtaan - ja ennen kaikkea tiedonkulua kohtaan em. ihmisten sekä eri sairaaloiden välillä. Luottamuksen rakentaminen on edelleen käynnissä. Haluaisin palavasti pystyä luottamaan jälleen alan asiantuntijoiden alansa asiantuntijuuteen, mutta se ei tunnu täysin onnistuvan. 

6. Kevyempiin aiheisiin: Olen huomannut, että meidän huushollissa on mahdotonta kuunnella musiikkia rauhassa. Siitä pitää huolen kaksi musiikkinautinnon turmelijaa, toinen pitkä ja toinen Pätkä. Pitkän mielestä ainoa sovelias taustaääni arkielämälle on Urheiluruutu tai lentoturmatutkintadokumentit, Pätkän mielestä Teletapit tai lastenlaulut. Tai oma ääni, täydellä volyymillä. Musiikin kuunteluyritykset katkeavat poikkeuksetta johonkin näistä äänistä. En liioitellut kun aiemmin kerroin, etten juuri ikinä pysty kuuntelemaan kokonaista levyä loppuun. Ostin suurin toivein kolmen CD:n paketin gregoriaanista kirkkolaulua, pidän siitä kovasti( ja se rauhoittaa hermojani). Tämä tapahtui noin viikko sitten. Ensimmäisellä levyllä on 21 raitaa. Olen viikossa päässyt kyseisen levyn raitaan numero 18.

7. Muistatteko kun tein uuden vuoden lupauksen ja sanoin pudottavani 20 kg? Joo, ei tule onnistumaan, ei tänä vuonna. En pysty laihduttamaan ja toimimaan 24 h sairaanhoitajana samaan aikaan - vaikka tiedän kyllä sairaanhoitajienkin laihduttavan tämän tästä. Olen saamaton ihminen. Positiivista tässä on, että ensi vuodeksi ei tarvitse keksiä uutta uuden vuoden lupausta vaan voi käyttää tätä tältä vuodelta käyttämättä (täyttämättä) jäänyttä.

Siinäpä tyhjennys, toivottavasti ei tullut liikaa informaatiota. 

Minä jaan tämän puolestani eteenpäin aina yhtä versatiilille Vinkeälle Väkkyrälle. (Ellei tämä ole jo sinne matkannut.)









4 kommenttia:

  1. Versaltiili tänkjuumersii täältä! Meheet paljastukset sulla, eritoten kohta hiekkalaatikkofobia & mitä näkyy, sitä tulee - kohta. Tänks!

    VastaaPoista
  2. Hiekkalaatikkososiaalisuus ON ahdistavaa. Puistossa en lähes koskaan puhunut kellekään mitään. (Ei siksi, etten olisi halunnut, vaan juurikin siksi, etten keksinyt mitään sanottavaa "minkä ikäinen sun lapsi on" "kylläpäs hienosti kävelee" linjan jälkeen.)

    Nyt tuossa oman pihan hiekkalaatikolla on vähän pakko. Elän toivossa, odotuksessa ja uteliaasuudessa, että josko noihin ihmisiin vähän tutustuu, niin homma käy helpommaksi.

    VastaaPoista
  3. No se siinä onkin, että kun pitäisi ventovieraiden kanssa muka seurustella. Tai se, että ensin pitäisi nähdä kauan aikaa vaivaa, ettei ne enää olisi ventovieraita. :D Mulla on vielä sekin, että muut mutsit on pari-, korkeintaan kolmekymppisiä ja mullahan on lasissa jo se neljä, vaikka lapset onkin samanikäisiä. Vaikken voi kyllä väittää olevani yhtään parikymppistä kypsempi, mutta jotenkin omassa päässä hävettää tunkea "teinien" joukkoon - ne puhuu kuitenkin jostain nuorisomuodista ja popmusiikista. ;D :D

    VastaaPoista