lauantai 28. tammikuuta 2012

Pätkä Pätkästä

Vaikka tämä ei olekaan erityislapsiblogi, niin siitä puolesta nyt tämän verran: Pätkän sairaala-aikana ja muutaman kuukauden kotiutumisen jälkeenkin pidin blogia toisessa osoitteessa. Nyt tunnukseni tuohon palveluun ovat umpeutumassa ja päätin siirtää vanhan blogin tänne bloggeriin. Haluan pitää blogin tekstit tallessa ja miksei muidenkin luettavana ja löydettävänä hakukoneiden kautta.

Eli jos haluatte lukea Pätkän ensimmäisestä puolestatoista vuodesta, niin sen voi tehdä tässä osoitteessa. Olen siirtänyt blogitekstit käänteisessä järjestyksessä - siis niin, että tapahtumat etenevät alusta loppuun. Pätkän oikean nimen olen niin ikään korvannut Pätkällä, muuten tekstit ovat muokkaamattomia. (Vain pari Pätkän kannalta henkilökohtaisinta asiaa jätin pois.) En kirjoita blogiin enää uusia tekstejä, sieltä kuuluu siis vain historian lehtien havinaa. Monelle blogin sisältö on siis tuttua kauraa, mutta kerronpa teillekin nyt varmuuden vuoksi mistä se kaura löytyy tästä eteenpäin.


Sairaalassa juuri ennen kotiutumista.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Perjantain kolme peetä



Peitto (=Ruskovillan silkkivanutäkki) tuli ja voi taivas, miten hyvin sen alla tarkenee! Kahden viime yön varustus on ollut a) yöpaita b) villasukat c) kaulahuivi (kaksi viimeistä vain taudin jäljiltä inhottavasti kurkuntietämille hengailemaan jääneen karheuden takia). Ei pitkiä kalsareita eikä sukkahousuja, piposta puhumattakaan. Ulkolämpötila -20 astetta, sisällä 20,4. Ylimääräinen sähköpatteri on ollut kolmannesta normaalia pienemmällä. Maailma pelastuu.

Pekka (Haavisto) olisi minun mielestäni hyvä presidentti Suomelle. Ei siinä toisessakaan mitään isompaa vikaa ole, varmaan häntä äänestäisin, jos vastassa olisi joku muu kuin Pekka. Molemmathan on sekä edustavia, supliikkeja, älykkäitä että ulkopoliittisesti päteviä. Mutta Pekka on jotenkin ihmisen kokoinen. Ja niin ihanan sympaattinen. Ja minusta siitä on presidentille vain äärettömästi hyötyä, jos sattuu omakohtaisesti tietämään, mitä on elää sen asian kanssa, että on toisesta muotista kuin valtaväestö. Kaikenlaisen erilaisuuden hyväksyminen ja erilaistenkin ihmisarvo on hyvä pitää tapetilla. Maailma pelastuu. (Suokaa anteeksi vaalipaatos.)

Picnik loppuu! Se ainoa kuvankäsittelyohjelma, jota osaan käyttää ja jossa on ihan hyvät härpäkkeet, ajetaan alas huhtikuussa! "Osa" ominaisuuksista siirtyy Google +:aan, muttei kaikki. Byhyyy! Epäreilua. No, huhtikuuhun saakka kaikki härpäkkeet kaikille ilmaisia ja maksullisista härpäkkeistä maksaneet saavat maksunsa kokonaisuudessaan takaisin. Ei se silti lohduta. Tämä ei mielestäni myötävaikuta suotuisasti maailman pelastumiseen. 

maanantai 23. tammikuuta 2012

Sitten minä henkäisen ja hönkäisen ja puhallan talosi kumoon!

Meillä saattaa muuten toisinaan hieman vetää. Siinä missä muilla vetää ikkunoista, meillä vetää ikkunoista, ovista ja seinistä. Näin talvella vallan aistii, että tämä ihanainen talo on todellakin rakennettu (heti) sodan jälkeen käyttäen materiaalina mitä-ikinä-käsiin-on-saatu. (Ulkoseinän rappauksen halkeamasta näkyy aivan kuin savea ja olkia.) Isännöitsijäntodistuksen mukaan asumme kivitalossa, mutta lämmöneristys on lähempänä luokkaa "olkimaja". Olo on kuin possulla sutta odotellessa (niin kuin siinä sadussa). Pätkän huoneen lämpötila on tiukka 20,3 astetta eikä muualla juuri sen lämpimämpää ole. Neiti nukkuu neljän togin unipussissa, joten sitä se ei haittaa, mutta minun vanhat luuni (ja läskini) palelevat.

(Huomautettakoon tähän väliin kuitenkin, että meillä ei ole pienen pienintäkään aikomusta luopua tästä asunnosta jonkin niin vähäpätöisen asian kuin kylmien öiden takia. Tai minkään muidenkaan syiden takia. Ikinä.)

Tässä yönä muutamana uni tuli silmään vasta kun olin haalinut päälleni a) yöpaidan b) pitkät kalsarit c) sukat d) villasukat e) villapaidan ja f) pipon. Aamulla päätin, että nyt saa riittää. Huoneessa on jo ylimääräinen lämpöpatteri, joka on öisin päällä, joten sillä rintamalla ei ole muuta tehtävissä. (Muuta ei mahdu.)

Tiedän Ruskovillan silkkitäytepeiton äärimmäisen lämpimiksi - ja sikamaisen kalliiksi. Ja häpeilemättömän ylellisen ihaniksi... Haluankin nyt todella kovasti uskoa, että sellainen maksaa itsensä takaisin pienemmän sähkölaskun muodossa sitten joskus tulevaisuudessa. Siitä tulee siis ennen pitkää ilmainen hankinta. (Onhan se näin?) Tilasin nääs itselleni - sydän ja kukkaro verta vuotaen - toisenkin syntymäpäivälahjan. Sen silkkitäytepeiton. Koska luonnonmateriaaleista rakennettu talo tietenkin vaatii luonnonmateriaalipeitot! (Jos sekään ei auta, hankin vielä pakkasenkestävän makuupussin. Ja pashminahuivin ja mohairshaalin ja Hush Puppies-tohvelit ja...)

Kylmä - mikä ihana tekosyy. (Ja tämä talvihan on vielä leuto.)


Kuurankukkia.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Elävien kirjoihin

Kyllä se kuulkaa tästä. On nukuttu ensimmäinen lähes kokonainen yö kahteen viikkoon ja yskä lähes voitettu. (Vaivaa enää makuuasennossa, mikä tietysti aavistuksen haittaa nukkumista.)

Tunnen itseni lähestulkoon toimintakykyiseksi, ja suunnistankin tänä iltana paiskimaan pelimannin hommia. (Ah, niin raskaita!) Ongelmana on, että olo on vielä hieman voimaton ja soitin painaa. Selkäjumin aikana ratkaisin erään näytesoittotunnin ongelman siten, että pidin sen laulamalla. (Niinkin voi tehdä, kokeilkaa vaikka.)

Tauko on muuten tainnut tehdä hyvää motivaatiolle. Minuahan lähestulkoon huvittaa harjoitella! (Ei nyt kuitenkaan aivan. Ei mennä liiallisuuksiin.) Porukassa soittamista odotan innolla. Jepulis. Olen tervehtynyt.

Oikea muusikko. Tiettävästi myös harjoitteli.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Ei paljonkaan hampaanjälkiä

Hieman alavireinen on elon sointi ollut - keuhkoputkentulehdus ja kova yskä pitävät valveilla yöt, päivät menevät kiukkuisessa horroksessa. Päälle päätteeksi yliminä tarjoilee huono äiti-fiiliksiä, Pätkä kun tuli tänään, kolin-kolin, lattialle vauvasänkynsä laidan yli. Otsassa on kuhmu ja mustelma, Mammalla matala mieli.

Väsyneenä sitä tosin naurattaakin (melkein) kaikki mahdollinen. Edellä mainitusta insidentistä johtuen olen jälleen kerran möyrinyt huuto.netin syövereissä etsimässä sopivaa lastensänkyä. (Kaikki ovat Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla. Muualla Suomessa ei kai ole kasvavia lapsia.) Onhan siinä jotain huvittavaa, että on olemassa käytettyjen huonekalujen ryhmä, jossa tärkeimpänä myyntiargumenttina tuntuu olevan "Ei paljonkaan hampaanjälkiä." Täytyy muistaa tuo valtti vastaisuudessa, jos tulee tarvetta jotakin myydä. Esimerkiksi olohuoneen antiikkisohva. "Myydään sohva. Ei paljonkaan hampaanjälkiä."

Lapsiraukka.

P.S. Tervetuloa, Elise ja Lastu!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Ruukunsuoja

Ihmeiden aika ei ole ohi. Hyvät naiset ja herrat, olette todistamassa ainutlaatuista hetkeä.

On tullut aika julkistaa Äiti Aurinkoinen-blogin historian ensimmäinen (ja hyvin mahdollisesti ainoa) käsityövinkki.

Alkuperäinen idea on kirjasta Viipaloitu villatakki ja muita tuunauksia (Sanna Halla-aho & Jenni-Justiina Niemi, WS Bookwell Oy, 2008). Kyseessä on kaunis lasten villapaidasta tuunattu kukkaruukunsuoja.


 Ohjeessa neuvotaan kuinka neule tulee huovuttaa, leikata, taittaa ja ommella ruukunsuojaksi. Näinkin voi toki tehdä.


 Itse muokkasin ohjetta hieman. Jos haluat juuri samanlaisen ruukunsuojan kuin alla, tee näin:

1. Mene naimisiin. Valitse puoliso, joka osallistuu innokkaasti taloustöihin (esim. pyykkäys), mutta jolla on rajallinen kyky sisäistää suullisesti annettuja ohjeita.
2. Pyydä jotakuta neulomistaitoista sukulaista neulomaan slipoveri pienikokoiselle henkilölle (esim. lapsellesi).
3. Neuvo pyykkipäivänä em. puolisoa pesemään slipoveri 40 asteessa. Jos olet noudattanut tarkasti kohdan yksi ohjetta, puolisosi pesee neuleen nyt 60 asteessa.
4. Hieman huovuttunutta slipoveria voi vielä käyttää alkuperäisessä tarkoituksessa eikä ruukunsuoja ole vielä valmis. Odota kärsivällisesti. 
5. Kun puolisosi seuraavan kerran on pyykinpesupuuhissa, muistuta neljänkymmenen asteen lämpötilasta slipoverin kohdalla. (Edelleen on erittäin tärkeää, että kohdan yksi ohjeita on noudatettu tarkalleen.) Puolisosi pesee neuleen nyt uudelleen 60 asteen lämpötilassa.
6. Käännä neule ylösalaisin, pujota kukkaruukku helmasta sisään - ja ruukunsuoja on valmis! (Jos haluat hifistellä, voit leikata ja ommella muotoa hieman "ruukkumaisemmaksi". Meillä mennään alkuperäisellä.)

Mukavia käsityöhetkiä!

Metamorfoosi!
 

perjantai 13. tammikuuta 2012

Jos tekis Hallikset?

Olen tässä vähän tuumastellut, että pitäisikö tehdä Hallikset ja pistää kiinni oma facebook-luukku. Pohdin asiaa julkisesti tässä, koska en pyri tosiaankaan kalastelemaan "Älä nyt viitsi lähteä"- ja "Jäämme niin kovin kovasti kaipaamaan sinua"- ja "Elämältäni katoaa tarkoitus!"-kommentteja kyseisessä mediassa itsessään. (Näitä tietenkin oitis ilmestyisi seinälleni.) Kuulun niihin arviolta - oma arvioni - viiteen prosenttiin suomalaisista, jotka eivät saa facelasta mitään irti. Paras anti on vanhojen koulukavereiden löytäminen, mutta kun ei niihinkään löytymisen jälkeen kovin paljon yleensä yhteyttä pidä, niin roikkuvat vain kaverilistalla kuin harvinaiset, vaikealöytöiset hyönteiset keräilijän kokoelmassa.

Luonteeni on liian laiska jopa facebookin päivittäiseen (korjaus: viikottaiseen) käyttöön. Sähköpostini on jatkuvasti täynnä "Mamma, sinulla on lukemattomia ilmoituksia"-viestejä kyseiseltä puulaakilta. Olenko minä niillä töissä? No en kyllä ole. Ei kuulu niille, vaikken olisi käynyt siellä muutamaan viikkoon.

Pelkään myös, että laiskasta "veispuukkeilusta" on jopa haittaa ystävyyssuhteille. Jos en ole sisäänkirjautuneena tykkäilemässä ihmisten tekemisistä, niin äkkiäkös ne saavat käsityksen, että "nokkava kana, ei sitä kiinnosta minun asiat". Mutta asia ei ole niin - minua vaan ei kiinnosta facebook. Kolmen sanan statuspäivitykset eivät yleensä sisällä tarpeeksi informaatiota, että jaksaisi kiinnostaa. Kaikkien ihmisten pitäisi perustaa oma blogi. Niistä minä lukisin mielelläni hieman monisanaisemmin muotoiltuna, mitä ihmisille kuuluu.

Ainoa hyöty facebookista on pari, kolme vertaistukiryhmää, joihin kuulun. Mutta luulen, että samat asiat/ihmiset tavoittaisi muiltakin foorumeilta.

Taidan olla kuitenkin liian laiska tähänkin hommaan. Ja hamsteri sisälläni huutaa sen hyönteiskokoelman perään.

Hamsteri sisälläni löysi muuten tämän lampun kirpputorilta vähän aikaa sitten. (Eikö ole loistava aasinsilta?) Korjauttaminen tuli kalliimmaksi kuin itse lamppu, mutta olen tyytyväinen.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Voodoota

Voi minua poloista raukkaa, voi minua onnetonta! Minua sairasta ressukkaa, väsynyttä naisriepua! Taudin kynsiin joutunut, unen vajeessa, tappi keskellä otsaa.

Nyt se Pätkän huolella pitkään jalostama taudinaiheuttaja on saanut otteen minun kurkustani. Ja keuhkoistani. (Pätkän olo näyttää jo paremmalta). Yskä on siltä hellittänyt (siirtynyt minuun) ja silmätulehduskin saadaan tipoilla kuriin. (Sekin kutittelee nyt minun valkuaisiani.)

Ilahduttavaa on, että lapsi voi paremmin - mutta omat haasteensa arkeen tuo se, että lapsi voi sitä paremmin mitä huonommin voi äiti. Onko kyseessä tenavan tilaama voodookirous? Salajuoni täysipäiväisen Muumi- ja Teletappiohjelmatarjonnan varmistamiseksi?

Tänään tää ei nyt jaksais imuroida - tukehtukoon iltapäivällä tuleva fysioterapeutti kissankarvoihin - eikä oikeastaan nousta tästä sohvalta mihinkään. Eihän tarvitse? Tuokaa teetä ja suklaata, kiitos.

Hänkään ei pidä talvesta.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Agenda

Jaa-jaa, luulenpa, että tämän päivän agendalla on

a) selvittää, miten monta Muumi-jaksoa lapsi jaksaa katsoa putkeen kyllästymättä ja alkamatta pahuuden tekoon
b) selvittää, miten monta kupillista kahvia Mammaan mahtuu.

Yöllä oli nimittäin agendalla selvittää

a) tuleeko ihminen toimeen kahden tunnin yöunilla (no eipä häävisti tule)
b) minkälainen avaavan astmalääkkeen, valkosipulin, eukalyptushuurun ja keittosuolahöyryn yhdistelmä tarvitaan avaamaan pienen ihmisen tukkoiset pihtikeuhkot kun niihin on iskenyt tavallistakin ahistavampi pöpönen.

Toivottavasti agendalle ei tule tarvetta lisätä kohtaa "Selvitetään, miten pitkä jono päivystyksessä tänään on." Silmätulehdus viittoo kyllä pontevasti siihen suuntaan.

Onneksi on kupit kunnossa. Tämä tuli p i l v i t e h t a a m o n ihanilta tontuilta joululahjaksi! (Mistähän ne tiesivätkin...?)

P.S. Tervetuloa, Mörökölli ja Agu!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Postiluukku

Muuten,

Veikko muutti tähän asuntoon tammikuussa 1968. Minä en ollut silloin vielä syntynyt, eikä isäntäkään.

Me muutimme tähän asuntoon elokuussa 2011, oven postiluukussa luki yhä Veikon nimi kellastunein muovikirjaimin. (Edellisillä asukkailla lienee ollut irrallinen nimikyltti tai jokin tarra luukun päällä.)

Veikon nimi siinä luukussa luki vielä viimeiset neljä kuukauttakin. Rapun muut asukkaat eivät tienneet meidän nimeämme, yksi heiltä saamamme joulukortti oli osoitettu "Naapureille".

Pari iltaa sitten isäntä, liikanimeltään Pitääs-oikeen-mies, hämmästytti ja kävi tökkimässä uudet kirjaimet porraskäytävän nimitauluun sekä meidän oveemme. Enää siinä ei lue Veikon nimeä.

Illalla postiluukku kolisi kovaäänisesti. Rapussa ei kulkenut ketään.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Uusi elämä

No niin, nyt se on sitten aloitettu - uusi elämä. Olen näännyttänyt itseäni nälkään (ts. syönyt samankokoisia annoksia kuin muutkin ihmiset) nyt kahden päivän ajan. Tänään onnistuin pakottamaan itseni sauvakävelylle - hyvä ihme! - vaikka olen kiusallisen tietoinen siitä, että habitukseni kahden kävelysauvan kanssa muistuttaa cocktailtikusta kierimään karannutta lihapullaa, jossa roikkuu mukana vielä naapurinkin tikku. Tässä iässä sillä ei onneksi ole enää väliä.

Päivällä kävin hierojalla Kitaraa Soittavan Lähisukulaisen suosiollisella myötävaikutuksella (=lapsen vahdinta), mikä olikin taivaallista. Ja koska kyseinen hieroja on käsitykseni mukaan kohtuuhintainen, aion pudistella kukkaron pohjalta fyffelit vielä neljään käyntiin. (Yhteensä viidestä kun saa alennustakin.)

Nyt ei sitten uni tule silmään kun on nälkä ja lihakset hellinä urheilusta, joten päätin uudelleentapetoida blogini.

Vanhassa kaupungissa (Sauvakävelyllä! Minä! Ihmisten ilmoilla!)

maanantai 2. tammikuuta 2012

aaa-uuh

Vuosi alkaa entistä keski-ikäisemmissä tunnelmissa. Sattuu, kolottaa, pakottaa, kuumottaa, kirveltää, ahistaa ja puhistaa. Köpöttelin äsken lääkäriin kolmen sentin askelin, sain taas buranakuurin ja taas lähetteen fysioterapeutille. (Onkohan niihin yhdelläkään opiskelija-omaishoitajalla varaa? Edes sen mikroskooppisen kelakorvauksen jälkeen?)

Selkä on jumissa ja ilmeisesti jotenkin tulehtunut kolmatta kertaa vuoden sisään. Tämä kerta on ylivoimaisesti tuntuvin. Tuntuu nimittäin siltä, kuin lapojen välistä olisi esiin työntymässä siiventyngät, eikä mitenkään kivuttomasti tai edes kovin nopeasti. (Kenties enkelinkaltainen hyvyyteni, hellämielisyyteni ja suloisuuteni on vihdoin huomattu universumin päättävissä elimissä, joissa siipien puuttuminen onkin päätetty hetimiten korjata?)

Omat tutkimukseni ovat osoittaneet, että syynä on Pätkän (toki ilahduttava) viime aikainen jykevöityminen yhteenlaskettuna jatkuvan nostelun ja kyyristelyn kanssa. Sekä toisaalta harvinaisen epäonnistunut pääinstrumenttivalinta. (Kinusin lääkäriltä viikon sairaslomaa soittohommista, nyt on ainakin ihan oikea syy luistaa harjoittelusta ja lusmuilla.) Tutkimusteni mukaan sen sijaan ylipainolla ja liikkumattomalla elämäntyylillä ei ole minkäänlaista tekoa asian kanssa. Ei niin minkäänlaista, kiellän yhteyden jyrkästi. Vaikkakin, jos jotain positiivista hakee (ja niinhän minä toki aina teen), niin kyllä tämäkin tapaus voi toimia yhtenä kannustimena antamani uudenvuodenlupauksen lunastamiseen.

Ei kuvaa tällä kertaa, edes kamera ei nouse. A-u-h.

P.S. Tervetuloa, katriina!