keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Villasmin syvin olemus

Sarkasmi ja ironia ovat kyllä vaikeita huumorin lajeja. Kun muokkaa, karsii tai tiivistää liikaa, teksti muuttuu itse kirjoittajallekin käsittämättömäksi epätoivon rutinaksi (ks. esim. edellinen postaus), joka ei ole yhtään hauskaa. Ja jos ei karsi, lopputulos muistuttaa enemmän Iijoki-sarjaa kuin blogikirjoitusta. Sekään ei ole hauskaa. Talvella on vaikea olla hauska, rutina sen sijaan tuntuu kyllä onnistuvan minulta kuin luonnostaan. Toistan itseäni: Kevät tänne ja sassiin! Tämä meneillään oleva vuodenaika on imenyt mehujani niin monta kuukautta, että olen kohta kuiva kuin rusina. Sitten ei ole kenelläkään hauskaa.

Muistatteko muuten televisiosarjan Musta Kyy? Siinä oli loistava käännös, oikea kukkanen. (Sanan ihan oikeassa merkityksessä. Ilman sarkasmin häivääkään.) 

(Musta Kyy, sarkastisen sutkautuksensa jälkeen väärinymmärrettynä:)
"Onko sinulla hajuakaan, mitä sarkasmi on?"
 (Mustan Kyyn yksinkertainen apulainen Baldrick:)
"Joo. Se on niin kuin huopasmi ja villasmi, mutta se on tehty sarkakankaasta!"

(Alkuperäiskielellä: "Have you any idea what irony is?" "Yeah, it's like goldy and bronzy, only it's made of iron!")

Pojot kääntäjälle. En olisi ikinä saanut sanottua tuota suomeksi. Varsinkaan talvella. (Lupaan - varovaisesti - että tämä on viimeinen talvirutinapostaus. Tällä erää.)


Toinen pystyynkuivunut.


P.S. Tervetuloa lukijaksi, Lilli!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kylmä aurinko

Ja taas täällä paistaa aurinko. Ja taas oli lähdettävä kävelylenkille. Nyt isäntäkin tungeksi mukaan -  minä vain en ihan hirveästi nauti kävelylenkeistä sen kanssa. Ai miksikö? No siksi, että vaikka sille sanoo, että "Älä mee niin kovaa", niin se menee kuitenkin - helppo mennä, kun sen koivet ovat kaksi kertaa minun kinttujani pidemmät. Lisäksi se haluaa aina lykätä kärryjä, joten minun osakseni jää vaappua lyllertää kymmenen metriä isäntä-Pätkä-parivaljakon jäljessä kuin hengästynyt pingviini. Ja umpihangessa vielä, kun laitakaupungin lumiaurat ja bobcatit ei juuri liikahda sunnuntaisin. Hanki yltää kohta reisiin. Melkein. Vali-valiti-valivali.

Laitakaupunki näyttää aavemaiselta kylmässä auringossa, joka on niin kirkas, että silmiin sattuu. Se ei lämmitä - ja jääkylmä tuuli torjuu vaikeuksitta laiskan kevään. Täällä on koittanut ikuinen talvi. Laitakaupunki on kai ilmastonmuutoksen ensimmäinen uhri - ilmastotasku, jossa kevättä ei koskaan tule.

Pelastakaa minut.

Lopputalven jalkinevalinta. En aio enää kahlata hangessa.

P.S. Tervetuloa lukijaksi, vintti!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Kävipä mäihä

Kävipä kerrankin mäihä. Oikein voi sanoa, että onni onnettomuudessa ja hopeareunukset ja kaikki.

Auto nääs alkoi reistalla tulipalopakkasilla, eikä sitä saatu kuntoon kolmella korjaamoreissulla. Asiaa ei yhtään auttanut se, ettei korjaamo ensin löytänyt koko vikaa - ja sitten kun luultiin, että tässä se nyt on, niin tupeloitsivat ja vaihtoivat jonkin härpäkkeen (älkää kysykö minkä) paikkaan 1 (älkää kysykö mihin), kun se olisi pitänytkin vaihtaa paikkaan 4 (en tiedä myöskään tämän paikan sijaintia).

Auto oli korjaamo(i)lla suurimman osan tätä kuuta. Minä jouduin lainailemaan elämää tärkeämpiin menoihin äitini autoa - tuli kyllä nuorekas olo taas parinkymmenen vuoden jälkeen, ei siinä mitään - tai kyydityttämään autollisilla ihmisillä itseäni ja perhettäni pitkin pohjanmaita. Tällä viikolla auto oli jälleen korjaamolla. Ja se olikin hyvä juttu. Muussa tapauksessa nimittäin korjaamolaskut olisivat nousseet vielä eksponentiaalisesti.

Autopaikkamme on ison harjakattoisen roskakatoksen vieressä. Kun sää lauhtui, katolle kertynyt lumi tuli alas ryminällä - suoraan siihen kohtaan, missä se meidän kotteromme olisi seissyt, ellei se olisi seissyt konepelti pystyssä siellä korjaamolla. Isäntä arveli, että sellainen määrä märkää ja painavaa lunta - nopeasti laskettuna pari kuutiometriä - olisi helposti pistänyt ruttuun katon ja konepellin ja tehnyt rumaa jälkeä kylkeenkin siihen osuessaan.

Kyllä kävi hyvä tuuri. Ja nyt se auto taas toimiikin. Jos ajoitus olisi ollut huonompi, niin olisi tullut vielä viides korjaamoreissu.  

P.S. Tervetuloa lukijaksi, Kirsi, tarjah ja Sarppu!

maanantai 20. helmikuuta 2012

Aurinkoisia tunnustuksia

Ei voi sanoin kuvailla, miten mahtava ilma täällä on! Juuri tänä päivänä, ensimmäistä kertaa, minä nautin tästä talvesta. Kävimme Pätkän kanssa pitkällä kärrylenkillä (=50 min, meille maratoni) ja aurinko armas paistoi niin, että vesi juoksi silmistä. Ei pilvenhattaraa taivaalla, pakkasta vajaa viisi. Muista blogeista on ollut jo silloin tällöin luettavissa ja havainnoitavissa keväisiä hönkäyksiä, mutta täällä niitä ei vielä tunnu. Tämä päivä antaa kuitenkin toivoa siitä, että ehkä - ehkä - elämä sittenkin voittaa.

Tänään olen muutenkin hyvällä tuulella, sillä sai ihanaisen Talo maalla-blogin Minnalta ihanan tunnustuksen. Suuret, suuret kiitokset! Tunnustukseen kuuluu perinteiset koukerot, eli 7 paljastusta ja jako eteenpäin 15 blogiin. Suoritan jaon heti, sillä olen viime aikoina löytänyt taas uusia, aivan ihania ja upeasti kirjoitettuja blogeja, joista nautin suunnattomasti. (En tosin yhtään tiedä, harrastavatko niiden kirjoittajat tunnustuksia/haasteita, koska olen seurannut niitä vasta niin vähän aikaa - mutta jos harrastavat, niin olkaatten hyvät!)



Jaan tunnustuksen eteenpäin
Fredrika Johnsonin elämälle (mitä taitavaa sanankäyttöä arkipäivän asioista - ja vielä se vanha talo!), Solo Maman:lle (ihania kuvia ja hienosti kuvailtuja hetkiä, hidasta elämää ja lämmintä tunnelmaa), Lauralle Kukallista-blogiin (muun muassa niitä käsitöitä sekä syvällisempiäkin pohdintoja erittäin hyvin kirjoitettuna),
Aakoolle Yksin kaksin-blogiin (jossa käsitellään suorasanaisesti yksinhuoltaja-arjen haasteita ja kipuilukohtia) ja Kepulaisen äidille Äidinmaitoa-blogiin (siellä on palattu juuri pienen ihmisen kanssa Egyptin-matkalta - hattu ilmaan!). Muitakin olisi vaikka kuinka eikä tuo 15 edes riittäisi, mutten pysty kirjoittamaan määrättömästi tällä käpälälläni, joten lyhyemmästä virsi kauniimpi nyt tällä kertaa.

Sitten paljastan summittaisesti, että
1. (Tiedoksi teille nykynuorisolle): 1980-luku oli onnetonta aikaa olla varhaisteini- ja teini-ikäinen, joka eli ja hengitti musiikkia. Ääniympäristö oli silloin pelkkää saissea syntsoineen (yksikkö "syntsa") ja rumpukoneineen. Teini-ikäni alkoikin uudelleen 1990-luvun grunge-huumassa sekä Gunnareiden "Use  your illusion"in ja Metallican "Metallica":n (aka The Black Album) ilmestymisen myötä. Eikä se ole muuten loppunut vieläkään. (Mistähän tämäkin aihe juolahti yhtäkkiä mieleen...?)
2. Minulla on maailman huonoin kunto, meinasin hukkua hikivirtaan äskeisellä kärrylenkillä.
3. Meidän perheen jäsenet toisine nimineen ovat: Mamma Katriina, Pätkä Tiila Tuulia sekä isäntä Johannes.
4. Olen koukussa Game of Thronesiin ja True Bloodiin. Vampyyripäiväkirjoista poden hirvittäviä vieroitusoireita tällä hetkellä, se on katkolla telkkarista.

En nyt keksi enempää asioita, joita ette jo tietäisi - kaikenhan minä täällä ilmoille lauon muutenkin - ja käpäläkin alkaa taas vihoitella, joten on ehkä parempi lopettaa tähän.

Ihanaa auringonpaistetta joka iikalle!

P.S. Tervetuloa lukijaksi, EmmaTi!

perjantai 17. helmikuuta 2012

Vamma

Sain muutama päivä sitten ennalta-arvaamattoman sisustuskohtauksen. Kohtauksen tulokset jäivät keskeneräisiksi syistä, joista kerron kohta, enkä näin ollen voi nyt esitellä sen tuloksia. Voin kuitenkin kertoa, että kohtaukseen liittyi kompulsiivista nettikauppojen selailua, sisustustekstiilien tilailua ja levittelyä ympäri olohuonetta (sitten kun olivat saapuneet.)

Valitettavasti osa tekstiileistä ei väriltään lainkaan vastannut kuvausta. Tilaamani "oliivinvihreät" verhot osoittautuivat sinapinkeltaisiksi ja kaksi "sammalenvihreää" puuvillaista tyynynpäällistä eivät olleet vihreää koskaan tavanneetkaan.

Verhoja päätin katsoa läpi sormien - johan tässä ollaan kohta pääsiäisessä ja mikä keltaista sopivampi pääsiäisväri olisikaan - mutta tyynynpäällisille oli tehtävä jotakin.

Kaikista käsityöblogeista ja omistamistani käsityöoppaista sekaisin ja huumaantuneena päätin itse käydä kimppuun ja a) värjätä tyynynpäälliset oikeasti sammalenvihreiksi (en tietenkään ole koskaan värjännyt mitään) ja b) virkata - kyllä, virkata - niihin piristeeksi jotakin "kivaa". Luovuuteni Pegasos riistäytyi ohjaksista ja laukkasi tuulispäänä valkoisilla, hennoilla virkkaustöillä päällystetyillä mielikuvaniityillä.

Kaivoin yhden oppaan hyllystä, etsin sieltä mahdollisimman helponnäköisen mallin ja kävin työhön. Tämä kävi hyvin nopeasti siksi, että (en ollut täysin rehellinen kertoessani käsityöaddiktiostani) kaapeistani löytyy puolenkymmentä "nyssykkää", jotka sisältävät virkkuukoukkuja, lankoja ja kankaita. (Edelleen puhutaan siis ihmisestä, jonka saavutukset koulun käsityötunneilla - ja oikeastaan niiden jälkeenkin - rajoittuvat eriasteiseen tahalliseen ja tahattomaan vandalismiin sekä oksentamiseen käsityöluokan lattialle. Lanka- ja kangasnyssyköiden säilömiselle ei siis ole olemassa mitään järjellä perusteltavissa olevaa syytä.)

Virkkasin hurmioituneessa flow'ssa, korvissani kaikuivat jo vieraiden ihastuneet huokaukset, jotka ryöppyäisivät ilmoille kun kertoisin tuunanneeni tyynynpäälliset omin hennoin sormineni. Vähitellen aloin kuitenkin huomata, kuinka hitaasti työ eteni - valitsemani rimpsu oli kyllä helppo, mutta suuritöinen - ja intoni alkoi laantua. Pääni alkoi selvitä käsityöhuurustaan. Eikä siinä vielä kaikki.

Seuraavana päivänä oikea ranteeni oli tuskaisen tulehtunut enkä pystynyt liikuttamaan sormiani kunnolla. Kipu oli sanoinkuvaamaton. Ja mikä karmeinta - virkkausvamma haittaa merkittävästi nettisurffaustanikin! On vähennettävä bloggaamisesta ja vieläpä muiden blogeissa roikkumista ja kommenttibokseissa viisastelua. Virkkaamista nyt ei kannata edes mainita.

Toisin sanoen, sisustusprojektini jäi hieman kesken tyynynpäällisten tuunauksen osalta. Lisäksi odottelen vielä paria pakettia saapuvaksi - ne sisältävät mm. uudet tyynynpäälliset. Ja kaapissa olevat nyssykkäni kasvoivat taas hitusen. 

Tämä "sisustusprojekti" tuli sentään valmiiksi. Huuto.netistä Pätkälle ostamani kolme numeroa liian iso Sarah Kay-kuviollinen t-paita päätyi henkariin, sai helmet kaulaansa ja ripustettiin lelulokerikkoon riippumaan.


P.S. Tervetuloa Laura, irMa ja Ellun kummitäti!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Mahtavat munkit

Leivoin lauantaina munkkeja* - ne ovat bravuurinumeroni ja leivon niitä mielelläni, usein jopa ex tempore ilman sen kummempaa syytä. Munkeista tulee parhaita silloin, kun malttaa jättää taikinan niin löysäksi, että sitä leipoessa ei voi välttyä ärräpäiltä - ja mutinalta "Miks mä en laittanut tähän enemmän jauhoja?!!" (Näin kävi nytkin). Ja kun unohtaa rasvan imuttelun talouspaperiin. Rasva kuuluu munkkiin, ei paperiin - kovalla vaivalla se on siihen munkkiin saatu, sanon minä. Ja talvella ihminen tarvitsee rasvaa. (Tästä palavasieluisesta paatoksesta rasvaisten munkkien puolesta voitte ehkä päätellä jotakin laihdutuskuurini tämänhetkisestä tilasta.)

Munkkien lisäksi vietin aikaa kolmevuotiaan sukulaispoikani seurassa. Keskustelun tuoksinnassa pikkuisäntä äityi luettelemaan asioita, joita ei saa tehdä - kultivoitunut herrasmies ja perillä etiketistä siis. "Ei saa kiusata, ei saa potkia, ei saa töniä, ei saa pussata." Ettäs tiedätte.

Huomenna aion kyllä pussata, kun on Ystävänpäiväkin. Tässä teille kaikille kortti jo etukäteen. 

*) Olisin ottanut munkeista kuvan, mutten ehtinyt. Isäntä arvostaa munkkejani.


"Sydän on kuin puutarha - 
rakkauden aurinko saa sen kukkimaan."
(Kuva retroisesta Sarah Kay-kortista.)

tiistai 7. helmikuuta 2012

Helpossa herkkuhelmikuussa sitä haastetta vasta onkin

Sitten ruoka-asioihin.

p i l v i t e h t a a m o n Ti antoi tällaisen haasteen, johon entisenä suurkeittiön kesätyöläisenä (melkein keittiömestarina siis) on tietenkin heti tartuttava. 


Helpon herkkuhelmikuun reseptihaaste.

Säännöt:

Jaa blogissasi halpa, helppo ja nopea perheen arkiruoka. 

Kirjaa ainekset, keskimääräinen valmisteluaika, mahdolliset lisukkeet ja jälkiruuat.
Haasta mukaan 3 kotikokkia.
Vinkkaa Marikalle, että olet osallistunut, sillä tarkoituksena on kerätä reseptit yhteen kasaan.


Omaa ohjettani voin suositella henkilöille, jotka pitävät slaavilaisesta ruokakulttuurista ja erityisesti borssikeitosta. Tämä on ehdotonta, muuten jää syömättä, valitettavasti. Omasta mielestäni tämä on suurta herkkua. Opin tämän vaativan reseptin paikalliselta asujaimistolta asuessani siellä jossain Itä-Euroopassa.


Kylmä keitto

piimää 
suikaloituja etikkasäilöttyjä punajuuria
halutessa esim. (suikaloituna) tuorekurkkua, suolakurkkua, salamia tai muuta mausteista kuivahkoa makkaraa sekä säilykeherneitä
halutessa suolaa, pippuria

Sekoita piimä ja suikaloidut punajuuret (sekä mahdolliset muut ainekset) keskenään. Piimä-punajuurisuhde on oikea kun keitto on epäilyttävän aniliininpunaista. Mausta halutessasi suolalla ja pippurilla. Nauti esim. ruisleivän kera.

Helmikuun pakkasia paremmin keitto toimii kesähelteillä, mutta valmistuu nopeasti myös talvella - ja vie nälän. Tähän haasteeseen pyytäisin mukaan Liioliita, koska olen varma, että urbaanin martan takataskussa on nopea resepti jos toinenkin. Lisäksi yllytän juuri Sinua nappaamaan kiinni haasteeseen, mikäli spesialiteettisi ovat nopeat arkiruoat.

Näiden kahden postauksen myötä katson selvinneeni haasteista varsin tyydyttävästi ja vetäydyn tyytyväisenä yöpuulle.


P.S. Tervetuloa, Kepulaisen äiti!

Vuoden mutsissa on haastetta



Elämäni on haasteellista. Usko, toivo ja Pakkauksen mallamoija heitti suuntaani Vuoden mutsi-blogin mutsiblogihaasteen (ja sanoi niin nätisti blogistani, että nyyh).

Haasteita rakastavana ihmisenä tartun oitis härkää sarvista. Haasteen saajan tulee täydentää seuraavat kahdeksan lausetta ja jakaa haaste eteenpäin ainakin yhdelle hyvälle mammabloggaajalle. No, mikäpä siinä.

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun tenava katsoo neljättä Muumi-jaksoa putkeen ja minä makaan rättinä sohvalla. Puolustuksekseni haluan sanoa, että näin tapahtuu yleensä vain kun yleisvoinnissani on toivomisen varaa. (Esim. flunssa, ähky, joskus kankkunen).
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on siirtyminen paikasta A paikkaan B. Varsinkin jos tenava painaa tonnin, ei kävele itse ja on puettuna liukkaaseen talvihaalariin.
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän ripustautuu apinan lailla kaulaani aamupesun jälkeen, vaippapaviaanina, sen sijaan että saisin puettua lapsukaisen vaatteisiinsa. Viileässä huoneistossamme tämä herättää äidin rinnassa sekä ihastusta että orastavaa pakokauhua.
4. Kello 12 yöllä olen yleensä juuri menossa nukkumaan.
5. Kello 8 aamulla olen yleensä vielä unten mailla. Sorry, mutsikollegat! Näin on näppylät.
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että toisitko minulle suklaata kaupassa käydessäsi? En kuitenkaan sano, koska yritän laihtua.
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että en ihmettele yhtään harmaata hiusta hänen päässään. Tiedän nyt, mistä niitä tulee.
8. Viimeksi kiroilin, kun kyykistelin poimimassa lumihankeen pudonneita postejani, vasemmassa kainalossa tonnin painoinen, kävelemätön, liukkaaseen talvihaalariin puettu henkilö.
9. En ole koskaan osannut olla murehtimatta ja ottaa rennosti tämän mutsiuteni kanssa. Pitäisiköhän joskus yrittää?
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on istua sohvalla, katsoa leffaa ja syödä suklaata. Sitä voi kyllä tehdä ilman housujakin.

Minä heitän tällä haasteella Ofeliaa, jonka sanaisesta arkusta löytyy varmasti täydennystä näillekin lauseenpätkille. Ofelia bloggaa (blogaa? blogailee? blogistelee? blogeroi?) mammahommien lisäksi hyvin monesta muustakin mielenkiintoisesta aiheesta (mm. Meryl Streepistä). Mutta eihän meistä mutseinkaan mutsi pelkkä mutsi olekaan.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Kodinlaittajan vastaisku

Se on sitkeä eukko tuo sivupersoonani Kodinlaittaja. Luulin sen jo palanneen sinne jonnekin, mistä lie tullutkin (1930-luvulle?) - pakkasen, talvimasennuksen, syntymäpäivämasennuksen, sairastelumasennuksen*) tai lisää-tähän-sana-masennuksen karkoittamana - kun sitä ei näkynyt viikkoihin. Asunto näytti juuri siltä, miltä meillä on aina (ennen) näyttänyt - likaisia astioita, pikku roiskeita ja leivänmurusia pitkin keittiötä sekä kissankarvoja ja määrittelemätöntä sekasotkua kaikkialla muualla.

Mutta niin se vain kaivautui taas jostain esiin ja pudisteli karvapallot yltään. Siivosi koko huushollin perjantaina ja ostatti isännällä vaaleanpunaisia tulppaaneja. Kävi lauantaina Prismassa ja osti kahdenlaisia taikasieniä (varrella ja ilman), vessanraikastimen sekä Komisario Palmun Erehdyksen**). Tilasi vihreän kevätmaton ja alkoi suunnitella verhojen vaihtoa.

Kyllä, se eukko on tullut tänne jäädäkseen. Ja se on oikeastaan aika kiva juttu.



*) Se tauti, josta retostelin jo parantuneeni, jatkuu yhä. Nyt taitaa olla juuri neljä viikkoa täynnä. Pätkä sairastaa myös edelleen, se oli yötä sairaalassakin asian tiimoilta.
**) Se rakastaa Komisario Palmu-elokuvia, varsinkin niiden lavasteita. Se haluaisi muuttaa Bruno Rygseckin taloon asumaan.



perjantai 3. helmikuuta 2012

Kahluuallas

Löysin kännykästäni tämän kuvan, jonka otin viime kesänä piipahtaessani lapsuusmaisemissani. Minun lapsuusmaisemani ovat, outoa kyllä, eräs sairaala ympäristöineen. (Niin minä kuin Pätkäkin olemme siis melkein sairaalassa kasvaneita!) Vanhempani olivat siellä töissä, kaikkien kavereideni vanhemmat olivat siellä töissä ja meidän perhe - samoin kuin kaikkien kavereidenkin - asui sairaalan lähiympäristössä.

Sairaala on vanha keuhkoparantola, sen vanhan siiven ylimmässä kerroksessa oli valtava parveke keuhkopotilaiden ulkoilmahoitoja varten. (Mikä ei tietenkään ollut enää käytössä.) Me livahdimme parvekkeelle aina tilaisuuden tullen heittelemään alas tulitikkuja ja muita roskia, joiden putoamista seurasimme lumoutuneina.

Tuo kuvassa näkyvä suihkulähde tuntui valtavalta kun juoksentelimme pitkin sen reunoja ja kahlasimme siinä aina sopivan tilaisuuden tullen. (Kun kukaan komenteleva aikuinen ei sattunut näkemään.) Nyt aikuisen silmin se näyttää niin pieneltä, että oli uskoakseen otettava kuva todisteeksi.

Kurjet ovat minusta upeita lintuja. Kun ne ilmestyvät maisemiin, alkaa olla kunnolla kevät. Ehkä rakkauteni kurkiin juontaa juurensa noista suihkulähteessä saapastelevista yksilöistä? Ikuisesti lähdössä kohti etelää. (Ne onnekkaat p*skiaiset!)

Voi kun tulisi jo kesä.




 

torstai 2. helmikuuta 2012

Tuhat sanaa

Tarviiko muuta sanoa? *huokaus*

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kädettömän käsityöt

Hei, olen Mamma ja minulla on ongelma... Minun on kohta tehtävä jotain käsityöaddiktiolleni. Sehän ei enää rajoitu blogeihin ja niiden lukemiseen ja kuville voihkimiseen (joka on sentään ilmaista, siitä kärsii vain soittoharjoittelu ja muu "hyödyllinen") - vaan se on laajentunut jo käsityökirjojen osteluksi. Viimeisin villitykseni on tilkkutyökirjat. (Ei, en omista ompelukonettakaan.) Esimerkiksi kirpputorilla en pysty ollenkaan kulkemaan niiden ohi, mukaan tarttuvat kuin tauti. Kirjahylly natisee liitoksissaan. (Kukkaro ei niinkään). Omistan myös hämmästyttävän monta virkkausohjekirjaa huomioonottaen, että virkkausharrastukseni koko aikuisikäni ajalta rajoittuu tähän yhteen kaulahuiviin.

Nythän on siis muistettava, että puhutaan henkilöstä, joka on "käsi" sanan varsinaisessa merkityksessä - eli tumpelo peukalo-keskellä-kämmääjä. Silmä-käsi-koordinaatio-rajoitteinen, jolle käytännön toteutus on aina sitä, että soitetaan jollekulle ja pyydetään tekemään. Yhtä kädetön olen ollut aina. Koulun käsityötunneilta on vain utuisia, hataria muistikuvantapaisia. Lähinnä muistan sen, kuinka yläasteella kerran sain vatsataudin kesken tunnin ja oksensin lattialle ja ala-asteelta sen, kun siirsin luokkahuoneen kelloa neljäkymmentä minuuttia eteenpäin open käydessä muualla, että kaksoistunti (vai oliko se peräti kolmois) menisi ohi nopeammin. (Jostain syystä se takaisin tullessaan heti arvasi syyllisen. Kaikki muut varmaan pitivät käsitöistä.) Niin, ja sen kun savustin koulun keittiön kun väänsin uunin liian kuumalle ja sitten unohdin ne halvatun Cernit-massa-askartelu-paskartelut sinne tunneiksi. Palohälytin konsertto oli korviahuumaava.

Onneksi minulla on niitä kädellisiä sukulaisia. Ja ainahan voi toivoa, että Pätkä olisikin perinyt niiden käsityötaipumukset eikä minun. Sen käsityötaitojen kehittymistä odotellessahan onkin hyvä varautua ja hankkia riittävästi kirjallisuutta jo tulevaisuuden varalle. (Jälleen yksi menestyksekäs hankintaperustelu suoritettu!)


Hienomotoriikka on ainakin kohdillaan.