keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Joulukuu

Saisko jouluvalot jo laittaa ikkunoihin, kun ...

... ulkona kerta sataa lunta?
... lokakuu on jo kerta melkein ohi, ja on jo kerta melkein marraskuu??
... joulukaktus jo kerta kukkii???

... mä kerta tahon jo???!

"Ikkunasiluetti - Joulupukki kuussa". Tää tulis kerta Pätkän huoneeseen.






tiistai 23. lokakuuta 2012

Ihanasti rempallaan

Laahauduin tänään syksyn toiselle pääinstrumenttitunnille. Eilen oli ensimmäinen kitaratunti. (Ja eletään lokakuun loppua. Se yliopistosairaalan reissu Pätkän kanssa on hieman pistänyt aikatauluja uusiksi.) Ei toistaiseksi aihetta sankarilegendoihin tai eeppisiin balladeihin, mutta tästä on suunta vain ylöspäin. Nyt pystyn sentään silloin tällöin harjoittelemaan* Pätkän roikkumatta kiinni instrumenteissa.

Erästä vehjettä soitellessa on ensimmäistä kertaa Pätkän syntymän ja "Sen Kaiken" jälkeen ollut ajoittain kepeää yläpilveä, laimeahkosti intohimoistakin fiilistä. Muistin pohjamudista on alkanut ryömiä esiin outoja biisintynkiä kahdeksan vuoden takaa, joita en muistanut ikinä opetelleenikaan. Silloin, kypsällä iällä siis jo, tutustuin pääinstrumentin alalajiin, yksinkertaisempaan ja alkukantaisempaan, heti omaltani tuntuvaan. Tiet erkanivat hetkeksi, mutta kylläpä olisi hienoa, jos se alalaji - lempivehkeeni - vielä antaisikin minulle anteeksi ja alkaisi taas yhteistyöhön.**

En olisi uskonut, mutta elämä taitaa helpottaa. Ehkä pääkoppani tulee sittenkin soittokuntoon - hitaasti, mutta epävarmasti.

Mitäpä elämää se olisikaan, elleivät asiat olisi jatkuvasti vähän rempallaan.

On se vain nätti! Kuin olisi ollut kahdeksan vuotta naimisissa jonkun kanssa ja huomaisi yhtäkkiä, että sehän on paitsi hyvä tyyppi, myös ihan hyvännäköinenkin! Samaa ei voi sanoa sohvasta taustalla.


* Jonkin koulun sediltä tai tädeiltä tulleen sähköpostin mukaan meidän pitäisi harjoitella vähintään 3-4 tuntia. Sen verranhan minä harjoittelenkin! Kuukaudessa nimittäin. 
** Väsyneenä ja itsekseni (mielipuolisesti) hihitellen haluaisin lisätä tähän jotain lempivehkeistä noin ylipäätään, mutta antaa nyt olla.


tiistai 16. lokakuuta 2012

Kissanpäivä

Olen outo siinäkin mielessä, että minusta on ihanaa, kun syksyllä sataa. Mielialani nousee monta pykälää, kun ovesta ulos astuessa kasvoille lehahtaa vetinen ja lauha syyssää. Juuri niin kuin tänään. Nyt on upea ilma - nimittäin sisätiloissa oleskeluun, kahvinjuontiin ja kohtuudella harjoitettuun kitaransoitteluun.*

Kissanpäiväni mahdollistaa se, että Pätkä pakertaa omien asioidensa ja uusien, orastavien kaveriensa  kanssa päiväkodissa. Pako äidin helmoista on siis suoritettu menestyksekkäästi. Eilinen oli kuitenkin vaihteeksi sairaslomapäivä. Sairaslomapäivät: 3. Tarhapäivät: 4. Voiton puolella ollaan**.

Nyt hieman lisää kahvia ja sitten sen kitaran kimppuun. Nautinnollista sadepäivää!



* Kyllä, aion harjoitella! Kaivakaa maalipurkit kellarista ja vetäkää niin maanperusteellisenkokoinen rasti ihan mihin seinään haluatte. Vaikka kaikkiin!
** Päiväkodin aloitukseen liittyy ilmeisesti tiuha sairastelu. Mielenkiinnolla odotan, onko tosiaan mahdollista sairastaa vielä enemmän, kuin mitä Pätkä on tähän saakka tehnyt. Sairastelu on onneksi lähes koko viime vuoden pysynyt inhimillisissä mittakaavoissa. (Vain kaksi sairaalareissua, ei yhtään keuhkokuumetta.)

tiistai 9. lokakuuta 2012

Kirppisdyykkarin painajainen

Meidän kylän SPR Kirppis pesee yleensä huonommahkon tavaratalon, vaan mikä onkaan tilanne silloin, kun jotain pitäisi saada heti tai viimeistään huomiseksi? Niin, tilanne ei koskaan silloin ole hyvä. Silloin tuo aarreaitta, joka normaalisti pursuilee remuja vitosella ja kuomia neljällä eurolla, kumisee tyhjyyttään. (Tai sitten kaikki muutkin päiväkotilasten äidit ovat olleet samassa "heti tai viimeistään huomiseksi" painajaismaisessa pakkoraossa ja ehtineet ennen minua.)

Kyllä vain, meillä asuu nyt päiväkotilapsi. Se ehti käydä tarhassa tutustumassa yhden päivän ennen kuin sairastui taas, mutta kyllä se yksikin päivä lasketaan. Ja jos se olisi tänään mennyt sinne tarhaan, olisi sillä ollut mukanaan tuliterät, ihan kaupasta ostetut kumisaappaat ja remuhaalari. Kun ihminen on päässyt neljäänkymmeneen ikävuoteen olematta tekemisissä päiväkotien kanssa (oman lapsuutensa jälkeen), niin ei sillä etukäteen välähdä, että mitä sinne pitää hankkia. Kalliiksi ja epäekologiseksi* tulee semmoinen. 

Tässä aiheeseen "Kirpputorit" liittyen hieman viime aikoina sieltä ja muualta hankkimaani roinaa. (Olen viime aikoina hankkinut niin ikään Geraldine Jamesin kirjan Tee inspiroivat asetelmat - rakkaat aarteet kauniisti näytille, josta kovasti inspiroiduin, kuten näkyy. Tässä keittiön hyllyllä tönöttävässä röykkiössä todellakin on teema, vaikka sitä voi olla vaikea keksiä.)

Taustalla Carl Larsson-printti, edessä vasemmalta vanhempieni hää- tai kihlajaislahjaksi saama kahvipurkki (jonka olen vähin äänin poistanut kesämökiltämme), lahjaksi saatu Muumimamma-muki sekä kirpparilta löydetyt Coca Cola-peili, kuplavolkkarisäästölipas ja pieni punainen pöytätuuletin. Mitä aarteita!



* Olen vakaasti sillä kannalla, että kaikki tarvitsemani lastenvaatteet, huonekalut, soittimet, matot, verhot ja asunnot on jo kauan sitten valmistettu ja moneen kertaan ostettu ja myyty. (Tämä johtuu enimmäkseen jälleen kerran siitä, että olen a) köyhä ja b) pihi. Mutta vähän siitäkin, että liian uudella ei useinkaan ole tarpeeksi luonnetta. Lastenvaatteita nyt ehkä lukuunottamatta. Niiden käytettynä ostamiseen pätee kohdallani tuo ensiksi mainittu syy.)