lauantai 22. joulukuuta 2012

Hyvää joulua


Biisi on sama kuin viime vuoden joulukortissakin, mutta kun se on niin, niin ihana.
Tällä kertaa suomeksi.

Rauhallista joulua kaikille.


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Vakavastiotettava joululeivonnainen

Hämmästyttävää kyllä, on olemassa eräs leivonnainen, josta en niin välitä. (Hämmästyttävää siksi, että jos minä jostain tässä elämässä välitän, niin se on kyllä juuri leivonnaiset. Ja tietysti pari muutakin asiaa.) Nimittäin joulutorttu. Tällaiselle itsensä vakavasti ottavalle jouluihmiselle tämä ikävä kieroutuma mieltymyksissäni on vuosittain aiheuttanut suurta mielipahaa - koska kyllähän itsensä vakavasti ottava jouluihminen nyt joulutorttuja syö. Ja on toki syönytkin, en sitä kiellä, mutta tietenkin ihan vain velvollisuuden tunnosta - koska niin täytyy jouluna tehdä.

Jotenkin se joulutortun pyhä kaksinaisuus - voitaikina ja luumuhillo - ei ole pystynyt tarjoamaan makuhermoilleni niiden kaipaamaa jouluisaa makupotpuria. Toisin sanoen, hieman tylsäksi ja mauttomaksi olen kokenut tämän perinneherkun.

Eilen sitten päätin - tunnollisena ja itsensä vakavasti ottavana jouluihmisenä - kuitenkin leipoa juuri joulutorttuja, koska pakolliset esijouluiset piparit on jo tehty ja syöty. (Otan itseni jouluihmisenä niin vakavasti, että syön leivonnaisiakin jo moneen kertaan ennen joulua. Sopii ihmetellä, miksi kakkostyypin diabetes on juuri minut valinnut uhrikseen.) Jo pelkkä ajatus luumuhillo-voitaikina-karkeloista aiheutti tympääntyneen huokauksen. Sitten muistin, että pakkasessa on itsetehtyä omenasosetta (no, ei tietenkään minun tekemääni) ja siitä se ajatus sitten lähti.

Nyt voin tyytyväisenä esitellä minun itseni makuun täydellisen joulutortun! Ta-daa!



Tässä on täytteenä kyseistä itsetehtyä omenasosetta hieman kokoonkeitettynä Maizenan voimalla ja runsaskätisesti kanelilla ja tomusokerilla terästettynä. Tämä on taivaallinen yhdistelmä! (Ja varmasti tämän on tuhat kertaa jo keksinyt joku muukin, itselläni ajatus välähti kuitenkin vasta eilen.) Ulkonäkökin menee melkein täydestä. Ja koska kaneli ja omena on yhtä vakavastiotettava joulumaku kuin luumukin, niin myös itsensä vakavastiottava jouluihminen voi näitä syödä. (Ja söikin. Voi pojat, että söi.)

torstai 13. joulukuuta 2012

Hämärän hyssyä hyssyä hyssyä

Tähän aikaan vuodesta voi hämärän hyssyä viettää paitsi iltaisin, myös lähes mihin tahansa muuhun itse valitsemaansa aikaan. Minä vien Pätkän aamuisin tarhaan, tulen kotiin, keitän aamukahvin ja sammutan kaikki valot, paitsi joulu-. Sitten ryystän kahvikuppostani ja katselen kadulle hämäränhyssyisestä keittiöstämme. (Joku voisi pitää tätä kadulla kulkijoiden kyttäämisenä, mutta pois se minusta. Minähän tunnelmoin. Ei ole minun vikani, jos satun samalla huomaamaan, kuka lähtee mihinkin aikaan töihinsä tai keneltä jää koirankasa korjaamatta talteen.)

Isäntä sanoo aina, että onneksi on kohta joulu, siitä se alkaa helpottaa. Ei minusta kyllä ala. Ennen joulua talven jaksaa, joulun jälkeen ei, kun kaikki hauskuus on takana päin ja kevääseen vielä ikuisuus.

Talveninho kumpuaa minulla jostain hermostosta, aivosillasta tai ydinjatkeesta. Syvältä ihmisen evoluution hämäränhyssystä, sieltä, missä talvi tarkoittaa kylmää, nälkää ja kuolemaa. Tekee mieli sytyttää rovioita ja soihtuja ja berserkin lailla karjuen huitoa petoja perääntymään.

Niin että ihanaa Lucian päivää itse kullekin. (Onneksi sitä joulua saa vielä vähän aikaa odottaa!)




tiistai 11. joulukuuta 2012

Kaunis ja rakastettu

No, sellainenhan minä olen.

Kiki muisti lämpimin saatesanoin allekirjoittanut Beatiful Blogger-tunnustuksella jo jokin aika sitten ja saman teki Eliisa Liebster Blog-tunnustuksella, mutta kun olen tällainen lahnan ruoto - joskaan en muodoiltani - niin palaan asiaan vasta nyt. Kiitos, ihanat leidit!





Jostain syystä viime ajat ovat menneet aivan muuhun kuin blogien lukemiseen - olen, käsittämätöntä kyllä, välillä alkanut tehdä myös niitä kouluhommia, joista täälläkin jaksan alituiseen ulista - niin että en taida jakaa tunnustuksia eteenpäin.

Itsensäpaljastelu sen sijaan on edelleen lempihommaani*, niinpä pläjäytän eetteriin muutaman tosiseikan, joita ette uskoisi, ellette niitä omin silmin lukisi:

1. Tätä en ole kertonut koskaan ennen, enkä oikein tiedä kannattaisiko nytkään... En kuvittele suuria akateemisesta uskottavuudestani ja ajattelijan julkisivustani (mennyttä, molemmat, mennyttä!), mutta näin alas en usko kenenkään uskovan minun vajonneen.

Nyt se kuitenkin tulee, paljastus: Kaikkien aikojen suosikkielokuvani on (*virvelinpärinää*Alien vs. Predator. Oi, kyllä vain! Ei Sofien valinta, ei Citizen Kane, ei edes Forrest Gump. Vaan Alien vs. Predator. Mikä visuaalisuus, mikä mäiskintä, mikä henkeäsalpaava jännitys, mikä "yllättävä" loppu! Olen nähnyt sen noin kaksikymmentä kertaa, omistan tietenkin myös DVD:n ja lisäksi katson sen uskollisesti yhä edelleen joka kerta kun se tulee töllöttimestä. (Mikä muuten on ilahduttavan usein!)

2. Meilläpä on jo joulukuusi pystyssä ja koristeltuna. Yleensä laitan sen jo itsenäisyyspäivänä, nyt meni päivää myöhemmäksi kun odottelin uutta kuusta saapuvaksi hoppyhollista. Edellinen palveli yli kymmenen vuotta ja siirtyy nyt eläkkeelle. Joka joulu haaveilen aidosta kuusesta - ja joka joulu kaivan nöyränä muovisen laatikostaan.

3. Pelkään hämähäkkejä. Hysteerisesti! Meillä asuu - kaappien nurkissa, seinien raoissa, taulujen takana - epätavallisen rumia hämähäkkejä. Niillä on varmaan kuusitoista jalkaakin normaalin kahdeksan (?) sijaan. Isoja, läskejä, verenhimoisia, nälkäisiä, takkuturkkisia, kuolahampaisia ja kiiluvasilmäisiä hämähäkkejä. Mutta meiltä löytyy onneksi myös maailman hirmuisin hämähäkinmetsästäjä, joka ritarin lailla suojelee emäntäänsä hirviöiltä. (Kuvassa alla.) Jos hirviöt ryömivät seinillä niin korkealla, ettei ritari yllä niihin, emäntä nostaa ritarin masun alta ja takapuolesta tukien ylemmäs ja taas homma hoituu.

Ei makeaa mahan täydeltä, joten nämä kolme seikkaa riittäkööt. Ehkä ensi kerralla enemmän. (Jos keksin jotain, mitä en olisi jo täällä hölöttänyt.)





*  Muistuttakaa, että kerron teille joskus lapsuuteni suosikkivaatekappaleista tai paremminkin niiden puutteesta.