keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Tahtoisin kirjoittaa

Tahtoisin

- kiittää kahdesta saamastani ihanasta tunnustuksesta ja jakaa ne eteenpäin
- kertoa Pätkän arjenpysäyttävästä räkätautiputkesta, kauhistella tulevia tutkintoja, joihin ei ehdi harjoitella ja märehtiä tekemättömiä kouluhommia
- manata nurkkiin ripuloivia kissoja
- haaveilla kissannahkahansikkaista, design ja materiaalit omasta takaa
- esitellä ensimmäisen sokerimassalla(kin) koristellun täytekakkuni (äiskä auttoi) ja kertoa Neljävuotiaan Sukulaispojan (aiemmin tunnettu nimellä Kolmevuotias Sukulaispoika) maanisesta Angry Birds-fiksaatiosta ynnä aiheeseen kytkeytyvästä syntymäpäivästä
- kehuskella riuskan emännän minä-itte mööpelivalssilla ja itkeä p*skaksi pärähtänyttä alaselkää (ynnä kauhistella niitä tulevia tutkintoja p*skaksi pärähtäneen alaselän kanssa)
- riemuita poppakonsteista, jotka edelleen pitävät minut eritteettömänä vaikka ympärillä vuotavat nenät, rohisevat keuhkot ja roiskuvat limayrjöt
- todeta, että poppakonstit eivät näytäkään tehoavan mahatauteihin ja joudun tekemään kissoille seuraa (ei hanskoina, eikä nurkassa, mutta sanotaan, että pystyn nyt paremmin ymmärtämään heidän lähtökohtiansa).

Tämä kaikki jää kuitenkin tekemättä, sillä läppärin nettiyhteys on poikki ties monettako päivää, enkä lähde tähän kännykällä.

Ai niin. Haluaisin rutista p*skoista  nettiyhteyksistäkin.

6 kommenttia:

  1. Oi voi. Tsemppiä sinne! Mietinkin, että liekö teillekin laskeutunut jokin eeppinen tautisuma, kun täällä on ollut niin hiljaista.

    Toivottavasti tulevat teillä pikapuoliin kuntoon niin ruuansulatus- kuin nettikanavatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. "Eeppinen" on juuri oikea sana tautisumalle, valopilkkuina se, että edellenkään ei olla yövytty sairaalassa ja se, että hoitsu eli minä on pysynyt työkuntoisena. :)

      Poista