tiistai 16. huhtikuuta 2013

Mies ja mitä se huomaa

No, ei kovinkaan paljoa, ainakaan, jos isäntä valitaan näytekappaleeksi sukupuolestaan.

Eilen Pätkä oli koko päivän tarhassa - ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Mamma pani heti elämän risaiseksi. Kumma, miten nopeasti kouluhommat saa sujumaan, kun lupaa itsellensä hieman shoppailua ynnä muuta virkistystä heti sen jälkeen kun ne on hoidettu alta pois. Sain itseni jopa harjoittelemaan tutkintoja varten - mutta vain vajaan tunnin, koska ylikuntoa täytyy välttää. (Olenhan pelottavan lahjakas ja liika harjoittelu tässä vaiheessa - tutkintoihin aikaa kaksi viikkoa - voisi koitua kohtalokkaaksi.)

Suuntasin kaupungille ja ensimmäiseksi hakemaan läppärinraatoa datahuollosta. Miekkonen tiskin takana lohdutti sen käyvän vielä mainiosti verkonpainoksi. Sitten suuntasin vakiokampaamooni, jossa olikin vapaana heti saman tien yksi drop in-aika.

Olin juuri edellisenä iltana vaalentanut kutrini ja niin kuin arvaatte, ne seisoivat kuivana takkuna pystyssä joka suuntaan kaikkia luonnon ja painovoiman lakeja uhmaten. Kampaaja kävi urheaan taistoon kuontaloani vastaan ja saikin sen kuriin, mutta vaati tiukoin äänenpainoin minua käyttämään tästä lähin hiuksiin jätettävää hoitoöljyä, jollaista ostin sitten häneltä putelin. Hoitoöljyn käyttö ei kuulemma vapauta minua hoitoaineen käytöstä (siis mitä h*ttoa?), vaikka kuinka asiasta kärtin. Kauniina pysyminen on näköjään kovaa työtä.

Karvat kuosissa suuntasin ensin Prismaan, jonne oli tullut ihkauusia Muumimukeja! Prismasta matka jatkui SPR:n kirpparille, josta yritin löytää kevättakkia ja/tai kenkiä, niiden sijaan löysin a) kartonkisen pienkerrostalon, jossa on kaksi laatikkoa b) huivin ja c) käsilaukun. Outoa kyllä, mikään kirpputorilöytö ei ole pitkään aikaan ilahduttanut minua niin paljon kuin tämä kartonkitönö. Kyllä voi ihminen olla pienestä iloinen.

Palasin kotiin, asettelin kaikki hankintani varsin näkyville paikoille (uusi kampaukseni mukaanlukien), ja jäin jännittyneenä odottamaan kommentteja. (Erityisesti muumimukiin liittyen, koska niitähän ei pitänyt enää ostaa.) Arvatkaa, montako niistä isäntä on tähän mennessä huomannut?

Oikein. Yhden.  Sen kartonkitalon.


Tältä meidän pienkerrostalomme näyttäisi, jos se sijaitsisi jossain Välimeren rannalla. (Ja olisi kartonkia.)

Miinus kuusi senttiä, eikä isäntä huomaa mitään. 

Miljoonan euron karvaöljy.

Piilossa esillä, kaltaistensa joukossa. Jääkö hän koskaan kiinni?!






6 kommenttia:

  1. Uus hiusto näyttää kivalta! Karvaöljyä kauppasi minullekin kampaaja viime käynnillä, ja hoitosuihketta. Maksoi tökötit sitten enemmän kuin itse leikkaus. Muumimukiuutuuksista en ensin välittänyt, mutta sitten iski himo... Ja kartonkitönö on hieno. Mutta missä ne laatikot on siinä? Eiku nyt hiffaan. Makee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään uusista karvoistani. Karvaöljy ei aivan maksanut yhtä paljon kuin leikkaus. Mietin kuumeisesti, menisinkö vain jostain kaupasta ostamaan halvempaa karvaöljyä, mutta sitten totesin, että ostaisin kuitenkin vääränlaista ja se jäisi sitten käyttämättä. Halvempaa, mutta nekin rahat hukkaan siis.

      Nuo muumiuutuudet ovat mielestäni aivan vastustamattomia. Minulla tuo uusi turkoosi osui suoraan "pakko-saada-ja-heti"-hermoon, mitään ei ollut tehtävissä. :D

      Poista
  2. Sinulla on ollut mielenkiintoinen päivä, kiitos nauruista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä päivässä kaikenlaista ehti olla. :D

      Päivityksenä tilanteeseen muuten: Ei edelleenkään mitään kommenttia muumimukista eikä uudesta kampauksesta. Passitan isännän kohta silmälääkäriin, jotain ikänäköä varmaan pukkaa.

      Poista
  3. Voi hyvänen aika :-D No siihen ainakin voi luottaa, ettei mies tukan lyhentymistä huomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei! Herää kysymys, että montakohan kertaa se katsoo vaimoaan päivän (viikon) aikana. (Ei vieläkään kommenttia.) Tai sitten se on se ikänäkö.

      Poista