sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kuppi nurin

Myöhäiset pääsiäiset ja niin päin pois. Tämän kertaiseen blogihiljaisuuteeni on ollut - ja on edelleen, koska tämä on ainoa kännykällä tököttelemäni päivitys - läppärini poistuminen tästä ajasta ja ulottuvuudesta. Tuo sama kelmi, joka edellisessä postauksessa oli nähnyt hyväksi kylpeä täysissä tamineissa, päätteli, että hiljaisen viikon piristykseksi voisi olla ajatusta tarjoilla tietokoneelle reilu mukillinen aamukahvia. En ole ehtinyt viedä värkkiä huoltoon, elättelen laihoja toiveita siitä, että edes jotkut koulujutuista ynnä Pätkän tuhansista valokuvista neljän ensimmäisen elinvuoden ajalta saataisiin pelastettua. Palaamme eetteriin aurinkoisissa tunnelmissa heti kun talouteen ilmestyy jälleen toimivaa tietojenkäsittelylaitteistoa.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kodinlaittajan paluu eli miksi imurointi kannattaa

Kuukausien luolaelämän jälkeen asuntomme on nyt noin parin viikon verran ollut lähes ihmisasuttava. Olen imuroinut joka päivä ja jopa pessyt lattiat maanantaisin. (Myös tänään.) En tiedä, onko sivupersoonani Kodinlaittajan paluuseen syynä Pätkän parempi vointi vai huikaisevan kirkas (ja armoton) auringonpaiste, joka säälimättä paljastaa kissankarvatollukat ja kurajäljet matoilla, sohvilla ja lattialla. Eilen velttoilin sen verran, että jätin imuroimatta - ja tämän päivän saaliin näette alla.

Tässä on siis meidän asuntoomme (68 m2) kahden päivän aikana kertynyt ryönä. Ryönä koostuu lähinnä kissankarvoista (väristä voi päätellä pääsyyllisen) ja paperisilpusta, eli "rättästä" (n. "rätti"), jota lapseni kylvää ympärilleen.



Yli viivan ja kevyesti.


Kuvitelkaa millaista täällä on täytynyt olla silloin kun Kodinlaittaja on ollut viikkokausia puntiksella. Onneksi oli aurinkokin.


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Paluu naamakirjaan ja kaksi muutakin tunnustusta

Jos nyt joku ei vielä ole arvannut, niin meillä sairastetaan taas (yhä) - siksi blogihiljaisuus. (Saattepa vähän lomaa tekin.) Pätkä imuroi kuukausi sitten jonkin superpöpön sieraimiinsa ja sitä on nyt sitten podettu koko perheen ja lähisuvun voimin, paitsi minä. (Syön edelleen valkosipulia, kurlaan suolavettä, popsin lisäravinteita ja entsyymeitä ynnä turvaan raivoisaan itsesuggestioon. Ja tietenkin siihen rokotteeseen, joka meidän perheessä on tänä vuonna näyttänyt toimivan ainoastaan allekirjoittaneella.)

Blogitauon aikana kärvistelin ilman naamakirjaa edelleen, siis ilman juoruja, ilman uutisia (vähän yli vuosi sitten suljin tilini siellä) ja lopulta tänä iltana hävisin taistelun itseni kanssa. Liityin uudestaan, selkärangaton kun olen. Loppujen lopuksi en enää kestänyt sitä, että kuulen vihoviimeisenä kaikesta. Minulla on siellä nyt yksi kaveri, hän on Kitaraa Soittava Lähisukulainen. Lisäksi tykkään siellä sen yhdestä bändistä, siis tästä. Siitä se verkosto alkaa nivoutua.

Sain muinaisina aikoina kaksi tunnustusta, joista ensimmäisen -tarjah-lta blogissa Vanhassa Talossa, jossa tehdään aina mm. kadehdittavan upeita kirpputorilöytöjä. Sydämelliset kiitokset!

Kun mietin, kenelle tämän antaisin eteenpäin, halusin noudattaa tunnustuksen henkeä "uudesta" blogista - ainakin itselleni uudesta - ja mieleeni juolahti suuremmitta miettimisittä heti kaksi kirjoittajaa, joiden virtuaalinen kynä on ensi hetkestä asti antanut itselleni lukemattomia mielihyvän hetkiä. Pidän suuresti kummankin suorastaan hengästyttävästä kirjoitustavasta, joka ei pistä virkettä poikki jokaisen pisteen kohdalla (rakastan maratonlauseita, kuten ehkä olette huomanneet), tiukasta ja brutaalin rehellisestä kerronnan otteesta ja mustasta huumorista, jota kumpainenkin viljelee vähintäänkin menestyksekkäästi.

Ensimmäinen on minun laillani erityislapen äiti, hänen arkensa, veikkaisin, vielä omaanikin vaiherikkaampaa (ainakin useammalla lapsella varustettua). Ensimmäinen tunnustus menee siis, tattadadaa - ihanalle Blueraindrop'ille blogiin Liitulakua ja sitruunoita.

Toinen blogi on uusi bloggerissa, vaikka vanha tuttu vuodatuksesta, jossa sijainnissa kävin lähes päivittäin kurkkimassa kuin pahin stalkkeri, joko uusi episodi on ilmestynyt. Toisen tunnustukseni saa siis aina yhtä ihastuttavan bisaari (onko se sana? basaari ainakin on) ja hengästyttävä Ofelia uudessa blogissaan Fata Morgana.

Fanitan teitä, leidit. 

Sitten toinen tunnustus, joka sai liikutuksen ailahduksen tuntumaan sydänalassa (tai sitten se on orastava sepelvaltimotauti). Näin suloisella lätkällä minua muisti Harriet, joka kirjoittaa ihanan lämmintä tekstiä adoptioäidin arjesta, välillä tiukemminkin sanakääntein (mitä minä aina arvostan, tiukkoja sanakäänteitä.) Kiitos!


Tällä tunnustuksella minä haluaisin muistaa erityisesti Poikkeamaa blogissa Äitiyden Monet Kasvot. Pidän blogin suorasanaisuudesta ja kaunistelemattomuudesta (yllätys, yllätys), sekä sisällöstä ihan otsikosta lähtien. Se on sellainen ajattelevan naisen äitiblogi, erityislapsen äidin äitiblogi ja sellaisen naisen äitiblogi, jolle - niin kuin minullekaan - lapset eivät ole putkahdelleet ihan tuosta noin vain, suit sukkelaan. Tippa tuli linssiin itselleni kun luin blogista kauan odotetun Lounatuulen syntymästä. Siksi sinne tämä nalle sydämineen ynnä monet lämpimät ajatukset.


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Tahtoisin kirjoittaa

Tahtoisin

- kiittää kahdesta saamastani ihanasta tunnustuksesta ja jakaa ne eteenpäin
- kertoa Pätkän arjenpysäyttävästä räkätautiputkesta, kauhistella tulevia tutkintoja, joihin ei ehdi harjoitella ja märehtiä tekemättömiä kouluhommia
- manata nurkkiin ripuloivia kissoja
- haaveilla kissannahkahansikkaista, design ja materiaalit omasta takaa
- esitellä ensimmäisen sokerimassalla(kin) koristellun täytekakkuni (äiskä auttoi) ja kertoa Neljävuotiaan Sukulaispojan (aiemmin tunnettu nimellä Kolmevuotias Sukulaispoika) maanisesta Angry Birds-fiksaatiosta ynnä aiheeseen kytkeytyvästä syntymäpäivästä
- kehuskella riuskan emännän minä-itte mööpelivalssilla ja itkeä p*skaksi pärähtänyttä alaselkää (ynnä kauhistella niitä tulevia tutkintoja p*skaksi pärähtäneen alaselän kanssa)
- riemuita poppakonsteista, jotka edelleen pitävät minut eritteettömänä vaikka ympärillä vuotavat nenät, rohisevat keuhkot ja roiskuvat limayrjöt
- todeta, että poppakonstit eivät näytäkään tehoavan mahatauteihin ja joudun tekemään kissoille seuraa (ei hanskoina, eikä nurkassa, mutta sanotaan, että pystyn nyt paremmin ymmärtämään heidän lähtökohtiansa).

Tämä kaikki jää kuitenkin tekemättä, sillä läppärin nettiyhteys on poikki ties monettako päivää, enkä lähde tähän kännykällä.

Ai niin. Haluaisin rutista p*skoista  nettiyhteyksistäkin.