torstai 25. huhtikuuta 2013

31 biisiä, vol. 3: Hulluja nuo ruotsalaiset

Ruotsalaiset ovat epäilyttävää väkeä. Positiivisia ja ulos- ja ylöspäin suuntautuneita (ekstro- ja suproverttejä* siis). Ruskettuvat hyvin, syövät terveellisesti, ja laulavat ja soittavat duurissa. (Niiden kaksirivinen Pääinstrumenttikin on nimeltään durspel. Se kertoo siitä, ettei niiden kansanmusiikissa ole paljon tarvetta mollisoinnuille.) Ne ovat pitkiä ja hoikkia, ja ystävällisiä, ja muutenkin outoja.

Tämä kappale ei olisi ikinä voinut syntyä Suomessa.

Sarjassa 31 biisiä tänään

03 - Iloisena: Slängpolskan efter Byss-Calle (ruotsalainen trad., tässä ikisuosikkini Väsenin esittämänä).

Maailman paras jamibiisi, joka saa suupielet väkisinkin nousemaan korviin niin soittaessa kuin kuunnellessa. (Videolla 4:00 minuutin jälkeen alkaa jokin toinen biisi, mutta se ei kuulu tähän asiaan mitenkään.)

* Joku päivä vielä tienaan tsiljoonan näillä omakeksimilläni termeillä. Odottakaa vain, niin näette.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

31 biisiä, vol. 2: Olen pitkävihainen

En muista, olenko ikinä purkanut täällä traumojani siitä, että jouduin olemaan teini-ikäinen 1980-luvulla. Voi pojat. Kyllä siinä oli tekemistä ihmisellä, että järjissään pysyi, noin edes suurin piirtein.

Silloinhan tuli radiosta yksi tunti nuorisolle suunnattua musiikkiohjelmaa päivässä. Vai oliko se viikossa. Ohjelman nimi oli Rockradio. Nykyään on Radio Rock ja muita genrespesifisiä kanavia, joista kuulee niin paljon hyvää musiikkia (no, ainakin kelvollista), ettei sitä jaksa edes kuunnella. (En kuuntele.)

Silloin kahdeksankymmentäluvulla oli sellaista, että jos erehtyi poistumaan kotoaan viikonloppuna ja menemään johonkin paikkaan, jossa oli muita ihmisiä, niin heti altistui ääniulosteelle. Ihminen pakotettiin kuuntelemaan sellaisia sarjayrjöjä kuin Sandran "In the Heat of the Night", Samantha Foxin "Touch me" ja sen italialaisen tissihirmun, jonka nimeä en muista, niin sen kappaletta nimeltä "Boys, Boys, Boys". (Se taisi olla Sabrina.)

Niin että älkää ihmetelkö, kun meistä tuli tällaisia.

Sarjassa 31 biisiä tänään

 02 - Tämän toivoisin katoavan maailmankaikkeudesta:

Modern Talkingin "You're my heart, you're my soul". Tämähän ei ole soinut missään enää lähes kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta en vieläkään voi antaa anteeksi. Olen traumatisoitunut iäksi.


perjantai 19. huhtikuuta 2013

31 biisiä eli miten vältellä harjoittelua viimeiseen asti

Koska olen päättänyt urhoollisesti vältellä ylikuntoa ja siihen petollisesti johtavaa harjoittelua näin viikko ja kaksi päivää ennen pääinstrumentti- ja yhtyetutkintoa, minulla on tänäänkin aikaa ilahduttaa teitä täysin tyhjänpäiväisellä postauksella, josta on iloa lähinnä minulle itselleni.

Löysin nimittäin hienosta blogista Pistekin riittää kiertopostauksen, jossa kerrotaan kolmestakymmenestä yhdestä itselle merkityksellisestä biisistä! Oi kyllä vain, rakkaat lukijani, luvassa on kolmenkymmenen yhden postauksen verran lätinöitä ikivanhasta metallista, puhkisoitetuista klasarikliseistä ynnä koti- sekä ulkomaiden pelimannijollotuksista, jotka tietenkin ovat aina yhtä ajankohtaisia, cooleja ja suosittuja. Ja ehkä jostain muustakin.

Kiertopostaus on kierrellyt ilmeisesti alun perin englanninkielisin otsikoin, mutta minä suosin suomea, joten kopioin tähän m{}nn1:n blogissa esiintyvät käännökset.

01 - Lemmikki
02 - Tämän toivoisin katoavan maailman kaikkeudesta.
03 - Iloisena (eli mikä tekee iloiseksi tai mitä iloisena kuuntelen).
04 - Surullisena (sama lisäys kuin kohdassa iloisena)
05 - Muistuttaa hänestä. (jostakin ihmisestä)
06 - Tuo mieleeni jonkin paikan.
07 - Muistuttaa jostakin tilanteesta.
08 - Tämän sanat osaan ulkoa, alusta loppuun ja lopusta alkuun.
09 - Tätä tanssisin!
10 - Tämän kanssa tulee uni.
11 - Tämän olen kuullut livenä!
12 - Kesähitti.
13 - Arvelluttava, likainen, salainen musiikkinautinto.
14 - Jotakin sellaista, mistä kukaan ei olisi uskonut minun pitävän.
15 - Tämän voisi luulla kertovan minusta.
16 - Rakastin tätä ennen, kunnes se ylensoitettiin.
17 - Tätä kuuntelin yläasteella.
18 - Soisipa tämä radiossa. (useammin?)
19 - Tämän tahtiin suutelin ensi kerran.
20 - Vihapäissäni.
21 - Tätä kuunnellaan, kun lähdetään viihteelle.
22 - Laulattaa. Siis pakko laulaa mukana.
23 - Tämä soisi häissämme. (Joskus tulevaisuudessa?)
24 - Tämän haluaisin soivan hautajaisissani.
25 - Naurattaa.
26 - Tätä en voinut ennen sietää, mutta nykyään rakastan.
27 - Rakastuneena.
28 - Lohdutus.
29 - Laulu lapsuudestani.
30 - Tätä kuuntelin tähän aikaan viime vuonna.
31 - Inspiraation lähde.

Aloitetaan siis ykkösestä.

01. Lemmikki:

Tämän valitsemisessa ei edelleenkään ole minkäänlaista ongelmaa. Kyllä olen tylsä, mutta mikään biisi ei ole koskaan vielä yltänyt lähellekään tämän kaikkien aikojen lempikappaleeni nostattamia tunteenpurkauksia.

Beethovenin viidennen pianokonserton toinen osa, viralliselta nimeltään Pianokonsertto nro 5 Es-duuri op. 73, osa 2 Adagio un poco mosso.

Koko konsertto on aivan käsittämättömissä sfääreissä, mutta erityisesti tämä toinen osa saa joka ikinen kerta kylmät väreet vilistämään pitkin selkänahkaani. Vaikka koko osa oikeastaan on kolmannen*) osan odotusta ja jännityksen rakentamista varsin minimalistisin keinoin, se on itsessään niin käsittämättömän vahva - ja itkettävä. (Koska sametinpehmeät jouset!  Koska pianon keväiset sadepisarat! Koska tuo arasti, mutta vahvasti kasvava teema! Oi, kauneutta! Yhyy ja nyyh.)

Kappaleeseen ei liity mitään erityisiä muistoja, eikä mitään muuta ulkomusiikillista kontekstia. Se. Vain. Toi. Mii. Aina ja ikuisesti.

*) Video loppuu kolmannen osan alkutahteihin.







tiistai 16. huhtikuuta 2013

Mies ja mitä se huomaa

No, ei kovinkaan paljoa, ainakaan, jos isäntä valitaan näytekappaleeksi sukupuolestaan.

Eilen Pätkä oli koko päivän tarhassa - ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Mamma pani heti elämän risaiseksi. Kumma, miten nopeasti kouluhommat saa sujumaan, kun lupaa itsellensä hieman shoppailua ynnä muuta virkistystä heti sen jälkeen kun ne on hoidettu alta pois. Sain itseni jopa harjoittelemaan tutkintoja varten - mutta vain vajaan tunnin, koska ylikuntoa täytyy välttää. (Olenhan pelottavan lahjakas ja liika harjoittelu tässä vaiheessa - tutkintoihin aikaa kaksi viikkoa - voisi koitua kohtalokkaaksi.)

Suuntasin kaupungille ja ensimmäiseksi hakemaan läppärinraatoa datahuollosta. Miekkonen tiskin takana lohdutti sen käyvän vielä mainiosti verkonpainoksi. Sitten suuntasin vakiokampaamooni, jossa olikin vapaana heti saman tien yksi drop in-aika.

Olin juuri edellisenä iltana vaalentanut kutrini ja niin kuin arvaatte, ne seisoivat kuivana takkuna pystyssä joka suuntaan kaikkia luonnon ja painovoiman lakeja uhmaten. Kampaaja kävi urheaan taistoon kuontaloani vastaan ja saikin sen kuriin, mutta vaati tiukoin äänenpainoin minua käyttämään tästä lähin hiuksiin jätettävää hoitoöljyä, jollaista ostin sitten häneltä putelin. Hoitoöljyn käyttö ei kuulemma vapauta minua hoitoaineen käytöstä (siis mitä h*ttoa?), vaikka kuinka asiasta kärtin. Kauniina pysyminen on näköjään kovaa työtä.

Karvat kuosissa suuntasin ensin Prismaan, jonne oli tullut ihkauusia Muumimukeja! Prismasta matka jatkui SPR:n kirpparille, josta yritin löytää kevättakkia ja/tai kenkiä, niiden sijaan löysin a) kartonkisen pienkerrostalon, jossa on kaksi laatikkoa b) huivin ja c) käsilaukun. Outoa kyllä, mikään kirpputorilöytö ei ole pitkään aikaan ilahduttanut minua niin paljon kuin tämä kartonkitönö. Kyllä voi ihminen olla pienestä iloinen.

Palasin kotiin, asettelin kaikki hankintani varsin näkyville paikoille (uusi kampaukseni mukaanlukien), ja jäin jännittyneenä odottamaan kommentteja. (Erityisesti muumimukiin liittyen, koska niitähän ei pitänyt enää ostaa.) Arvatkaa, montako niistä isäntä on tähän mennessä huomannut?

Oikein. Yhden.  Sen kartonkitalon.


Tältä meidän pienkerrostalomme näyttäisi, jos se sijaitsisi jossain Välimeren rannalla. (Ja olisi kartonkia.)

Miinus kuusi senttiä, eikä isäntä huomaa mitään. 

Miljoonan euron karvaöljy.

Piilossa esillä, kaltaistensa joukossa. Jääkö hän koskaan kiinni?!






tiistai 9. huhtikuuta 2013

Pinnistämisen etiketti

Kyllä se on niin, ettei tässä iässä enää kannattaisi edes yrittää kokeilla mitään uutta. Tuskanhiki nousee pintaan jo pelkästä ajatuksesta. Esimerkki: Vuosikaudet olen tallennellut netissä vastaantulleita sisustus-, leivonta- ynnä muita ideoita koneelleni sekä selaimen kirjanmerkkeihin. No, kuten tiedätte, koneelle kävi ohraisesti, joten se niistä ja niiden kestävyydestä. Välttääkseni vastaavan vastaisuudessa, päätin liittyä Pinterestiin.

Ei olisi kannattanut, koska - mikä ahdistus!

Miten siellä pitää olla? Ei minulla ole aavistustakaan pinnausetiketistä. Jos joku uudelleenpinnaa (pinnistää? pintaroi? pinnertää?) sinun pinnaamasi kuvan tai alkaa vieläpä seurata jotain kansiotasi, niin odottaako se joku, että sinä vastaavasti käyt tutustumassa hänen kiinnostuksen kohteisiinsa? Pitääkö siellä kommentoida ventovieraiden ihmisten pinnauksia? (pinnaamisia? pintarointeja? pinnejä?) Tai jopa - Luoja paratkoon! - alkaa tutustua uusiin ihmisiin?

Eikö siellä saa olla rauhassa?

"Honey, I'm hoooo'ome!" Pätkän nukkekodin sisustus miellyttäisi Pinterestissä minimalismin ystäviä. Oikean mittakaavan nuket ja kalusteet jäävät hankkimatta niin kauan kuin neiti yrittää säännönmukaisesti nauttia niitä ravinnokseen.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Hyvät ja huonot uutiset

Hyviä ja huonoja uutisia. Hyvä uutinen on se, että Hobby Hall toimitti neljässä päivässä Mammalle uuden läppärin. Huono uutinen on se, että vanhan kiintolevy oli ammattitermein ilmaistuna "sökö", eikä sieltä saatu pelastettua mitään. Hyvästi, kouluhommelit ja tuhannet valokuvat. (Paitsi ne, joista on olemassa varmuuskopio. Tämä koskee n. 30% valokuvia ja 0% koulujuttuja).

Muistutus itselle: Ota. Varmuuskopioita. Usein. (Toinen muistutus itselle: Kahvissa uinutta ja yhteistyökyvytöntä läppäriä ei kannata takoa nyrkillä, toisin kuin luulisi, se ei paranna toimivuutta tai lisää tiedostojen pelastumismahdollisuuksia.)

Erinomainen uutinen on se, että tämä uusi läppäri on roiskesuojattu. Valmistajan mukaan ehdin siis seuraavan katastrofin sattuessa "tallentaa tiedostot ja sulkea tietokoneen turvallisesti". Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Hyvä uutinen tämäkin: Tämä kasvi, latinankieliseltä nimeltään Eiaavistus Takaan Mikälie, kukkii ja punkee nuppuja ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Silloin siihen tuli yksi kukka. Ruoho on peräisin edesmenneen isotätini omistamasta Eiaavistus Takaan Mikälie'stä, joka on peräisin vähintään viidenkymmenen vuoden takaa. Kyllä on ehtoisan emännän rinta nyt rottingilla.

Sähköä ilmassa.