torstai 30. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol. 26: Laittaa mestat palaan taas

Ja vielä toinen.

Tässä kohdassa on todettava, että minä olen kyllä toooodella kaavoihin kangistunut ihminen. Seuraava kohta 31 biisiä sarjassa olisi

26-  Tätä en voinut ennen sietää, mutta nykyään rakastan. 

Nythän on ilmeisesti niin, että kun muodostan mielipiteeni jostakin asiasta/henkilöstä/kappaleesta/ruoasta/vaatteesta/autosta, niin se ei kyllä sitten enää juurikaan muutu.

Aivan tosissaan sai miettiä, että mikä nyt mahdollisesti voisi olla sellainen ennen sietämätön kappale, jota nykyään vallan rakastaisin. Ei mikään.

Sellainen artisti kyllä on, no, "rakastaa" nyt on hieman vahva termi tähän kohtaan, mutta menköön.

Kuten aikaisemminkin jo kerroin, iskelmämusiikki ei ole ollut sydäntäni kovinkaan lähellä. Sen takia myöskään Jari Sillanpää ei ole ylittänyt koskaan uutiskynnystäni hänen ansaitsemallaan tavalla. Sitten viime syksynä katsoin - ja luonnollisesti nyyhkin ja vollotin - läpi koko Vain elämää-sarjan. Ja niin vain kävi, että jopa minä umpikuuro puukorva käsitin vihdoin ja viimein, miten monipuolinen ja lahjakas artisti "Siltsu" on. En edelleenkään pidä hänen musiikistaan ollenkaan, mutta eihän sellaista karismaa, lahjakkuutta ja draivia voi olla ihailematta. Fantastinen tyyppi.






31 biisiä, vol. 25: Tuhannen kahden sadan laulutunnit

Nyt, hyvät ihmiset, on hieman poikettava päivän agendasta ja kerrottava, että tämä kolahti postilaatikkoomme eilen!

(Kaikenlaiset juonipaljastukset on ehdottomasti kielletty! Olen säästänyt itseäni tätä hetkeä varten. En ole katsonut ainoatakaan jaksoa, olen pysytellyt pois nettiosoitteista, joissa voi törmätä viitos- ja kuutoskautta koskeviin kommentteihin. Olen täysin neitseellisessä tilassa ja valmis. Maratoni odottaa viikonloppuna - mikä nautinto!)

Tänään tätä mammaa naurattaa kaikki. Mutta varsinaiseen asiaan. Sarjan 31 biisiä päiväjärjestyksessä on kohta

25 - Naurattaa. Sweet Child of Mine elokuvasta Velipuolet. "Twelve-hundred dollars a week for voice lessons and this is what I get?!" Tämä toimii, ah, niin monella tasolla, ettei vanhene kyllä ikinä. (Elokuva itsessäänkin on mainio.)

maanantai 27. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol. 24: Mullan alla

Ja laitetaan toinen vielä, kun vauhtiin päästiin.

Häät on nyt käsitelty, seuraavaksi ovat vuorossa hautajaiset.

24 - Tämän haluaisin soivan hautajaisissani. Blue Oyster Cult: (Don't fear) The Reaper. (Eh-he-he.)

Sitten kun poistun tästä ulottuvuudesta, noin yhdeksänkymmentäyhdeksänvuotiaana, tämä hieno kappale varmasti lohduttaa kaksikymmentäviisivuotiasta leskeäni (ellei isäntä, silloin 102-vuotias, ole edelleen remmissä) sekä muita suremaan jääviä.

31 biisiä, vol. 23: Räkä poskella

Ystäväni esitti tämän laulun häissämme yli kaksikymmentä vuotta sitten, ja minä vollotin. (Ei mitään kainoa kyynelehtimistä, vaan juhlakansan iloksi ja hämmästykseksi ihan kunnon ulvontaa räkä ja meikit poskilla. Olin kyllä jo vähän väsynytkin siinä vaiheessa iltaa.) Ihme kyllä, olin välttynyt kuulemasta tätä aikaisemmin. Laulun tekemä vaikutus oli niin suuri, että kun viisitoista vuotta myöhemmin päätin pyrkiä nykyiseen opinahjooni, sain edellisenä iltana päähäni esittää juuri tämän. Loogisesti luulin tätä joksikin englantilaiseksi kansansävelmäksi, ja siten oikein sopivaksi pääsykokeeseen, mutta tämähän on sävelletty, Australiasta eikä edes mikään ikivanha. (Se, että tästä on olemassa noin triljoona cover-versiota hämäsi päättelykykyni.)

Ystäväni opetti tämän minullle puhelimessa, koska nuotteja ja sanoja oli myöhäistä ruveta etsimään siinä vaiheessa. (En silloinkaan jättänyt mitään viime tippaan).

Ihana, ihana biisi.

23 - Tämä soisi häissämme. Tai tässä tapauksessa: Tämä soi häissämme.

Jon Englishin Six Ribbons, tässä norjalaisen Green Carnation-yhtyeen esittämänä.




perjantai 24. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol. 22: Olen torafani

Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut jokin sairas fiksaatio vampyyreihin. Lapsuudestani muistan elokuvayhtiö Hammerin Dracula-elokuvat, joita onnistuin katsomaan salaa hämmästyttävän usein - ne olivat pelottavinta - ja parasta! - viihdettä ikinä. Christopher Leen kulmahampaisiin kulminoitui koko maailman kaiken seksin ja väkivallan lupaus (uhkaus), niin että oikeastaan kovin paljon muita elementtejä tarvittu - varsinkaan jos katsoja on seitsemän vuotta vanha.

Jo lapsena ahmin kirjoja vanhoista taruista ja legendoista, ja kaikkein karmein oli aina se, jossa kuolleeksi luultu (=kuollut) sulho palaa kopistelemaan morsiamen ikkunan taakse kalpeana ja janoisena. Sama aihe toistuu ympäri maapallon, miettikääpä sitä. (Ei savua ilman tulta. Niin.)

Pelkäsin mennä autotalliimme, koska olin vakuuttunut, että siellä asusti verta imevä kalmo. Vielä tänä päivänäkään en voi antaa kenenkään tulla suunsa kanssa kaulalleni, jo pelkkä ajatus kaulasuudelmasta heikottaa. (Isäntä tietää tämän, eikä mikään ole siitä niin hauskaa kuin yllättää nojatuolissa istuva vaimo hyökkäämällä kaulalle takaapäin - seuraa vertahyytävää kiljuntaa ehtaan Hammer-tyyliin.) Kun teini-ikäisenä kuljin kesäöisin discosta kotiin, minulla roikkui korvissa valkosipulikorvakorut.

Ei tässä vielä kaikki. Aikuisiällä jatkoin tietenkin vampyyrielokuvien tapitusta, yliopistossa erikoistuin äärimmäisen tärkeään ja kotimaan työmarkkinoilla hyödylliseen aiheeseen, anglo-amerikkalaiseen kirjallisuuteen, ja kirjoitin graduni Anne Ricen kirjoista. (Kyllä niin voi tehdä!) Haaveilin vampyrologisesta tiedekunnasta, jossa voisi opiskella oikeita ja hyödyllisiä asioita ja jossa minäkin menestyisin varmasti.

Tänä päivänä olen koukussa True Bloodiin, niin koukussa, ettei "koukussa" edes riitä kuvailemaan tilaani.

Mihin tämä kaikki liittyy? No, siihen että sarjassa 31 biisiä seuraava kohta on

22 - Laulattaa. Siis pakko laulaa mukana. Jace Everett: Bad Things

 

Kyllä alkaa laulattaa, kun tämä biisi kuuluu! (Olenkohan muuten ainoa, jonka mieleen tulee tästä Doorsin "People are strange"? Joka muuten sekin on vampyyritunnari, elokuvasta Lost Boys kultaiselta kahdeksankymmenluvulta.)

torstai 23. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol 21: Heiluvat renkahat korviisi

En edes muista, milloin olisin ollut niin sanotusti "viihtellä". Veikkaisin, että ehkä noin viime heinäkuussa, siis vajaa vuosi sitten. Istuimme keikan jälkeisessä euforiassa fiilistelemässä erään festivaalin A-oikeuksin varustetussa esiintymisteltassa ja lavalle kapusivat nämä tyypit ja vetivät aivan henkeäsalpaavan setin. Tunsimme vastustamatonta halua taputtaa ja hurrata aina kun laulu- ja soittosuoritus osui juuri kohdalleen (eli tauotta), ja ihmettelimme, mikseivät tyypit tuuleta  - tuulettavathan jalkapalloilijatkin aina maaliin osuessaan.

21 - Tätä kuunnellaan kun lähdetään viihteelle. Freija: Emma (Tässä tapauksessa: Tätä kuunneltiin kun viimeksi päästiin viihteelle.)

Tästä lähtien kuuntelen viihteelle lähtiessäni aina tätä. Ehkä jo ensi kesänä, jos oikein hurjaksi äidyn.

tiistai 21. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol. 20: Mitä sitte?

Minä olen luonteeltani lempeä ja tasainen, enkä suutu juuri koskaan, mutta jos niin joskus sattuu käymään, tämä kappaleen kuunteleminen on hyvin terapeuttista. (Suosittelen lämpimästi kaikille.)

Sarjassa 31 biisiä tänään

20 -  Vihapäissäni. Metallica: So What?


maanantai 20. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol. 19: Nuorna vitsa väännettävä

Näistä päivityksistä tulee lyhyitä, on niin kiire muuanneiden*  kirjallisten tehtävien kanssa.

Sitä minä vaan tulin sanomaan, että näin kesän ja musiikkileirien lähestyessä - varoituksen sana. Äidit, jos ette halua tyttärienne pussailevan kaiken maailman muusikonrentunalkujen kanssa, teini-ikää lähestyvät tyttäret kannattaa jättää ilmoittamatta, niin hyödylliseltä ja kehittävältä kesälomanviettotavalta kuin musiikkileiri saattaakin vaikuttaa. Kiitätte minua myöhemmin, kun pidätte tämän neuvon mielessä.

Tänään sarjassa 31 biisiä

19 - Tämän tahtiin suutelin ensi kerran. Hurriganes: I will stay. (Tai ei tämä silloin juuri sillä hetkellä soinut, ei soinut mikään muukaan biisi, mutta se hontelo, minua pari vuotta vanhempi kitaristipoika soitti tätä leirin rockyhtyeessä. Silloin siis, kun ei pussaillut ketään.)

*) muuansien? Mikä on "muuan" sanan monikko? Onko sillä monikkoa? Onko muuan tuomittu elämään ikuisesti yksin, ilman muita muita?

lauantai 18. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol. 18: Mökkimusiikkia

Istun mökillä aamiaispöydässä (kyllä, kello kymmenen - tästä voidaankin päätellä, että Pätkä on mummulassa viikonloppua viettämässä, ei täällä) ja kuuntelen radiota. Vaikken muuten toosaa juuri koskaan avaa, niin mökkeilyyn se kuuluu yhtä kiinteästi kuin mustapää teini-ikäisen hipiään. Mökillä kuuntelen yleensä Yle Puhetta, koska radiosta ei tulee kovin paljon mökkielämään soveltuvaa musiikkia.

Millaista se sitten olisi? Sellaista, jota kuuntelemalla voi varmistaa sen, ettei arki tule mieleen. Sellaista, joka ei ole millään tavalla kytköksissä mökinulkopuoliseen elämään. Tyystin harmitonta, mutta kuitenkin tyylikästä. Sellaista hyvää mökkimusiikkia, mieluiten menneiltä vuosisadoiltakymmeniltä.

Sarjassa 31 biisiä tänään

18 - Soisipa tämä radiossa. (useammin?) Ramblers - Unelmissain oot mun Tämä olisi täydellistä mökkiradiosta kuunneltavaksi.

torstai 16. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol. 10-17: Pikakurssi levyhyllyyni

Unohduin näköjään päiväkausiksi helatorstaiseen oleskeluun ja virtuaalikelluntaan, niin että olen tyystin unohtanut koko blogin olemassaolon ja päivittämisen. Kaikki ovat tietenkin tuskastuneina odotelleet sarjan 31 biisiä seuraavia osia, joten otetaan tässä nyt oikea megarutistus, niin päästään kiinni päiväjärjestykseen.

Täältä pesee, yrittäkää pysyä mukana.

10 - Tämän kanssa tulee uni. Saint-Saensin "Joutsen". Tämä sulostuttaa monia lasten unimusiikkilevyjä, myös Pätkän omistamia, ja uni tulee väkisin mammallekin. Niin rauhoittava, niin kaunis.

11 - Tämän olen kuullut livenä. Koska olen noin satavuotias, olen kuullut livenä melkein kaiken*. Tämän kuulin livenä Lahdessa jonain muinaisena juhannuksena, ja tästä olin kovasti innoissani - tämä oli silloin nimittäin hitti. The Offspring: Self-esteem

12 - Kesähitti. Tämä on todella vaikea, koska a) en kuuntele radiota enkä b) katso musiikkikanavia. Viime vuosikymmenien kesähitit ovat siis menneet ohi. Ehkä joku Lauri Tähkän biisi? Eikös niitä kuunnella juhannuksena? (Ainakin pienessä sievässä, geenistöltään pohjalaisessa seurassa.) Lauri Tähkä: Suudellaan

13 - Arvelluttava, likainen, salainen musiikkinautinto. En kehtaisi edes tunnustaa, mutta Klamydia: Pohjanmaalla

14 - Jotakin sellaista, mistä kukaan ei olisi uskonut minun pitävän. Iskelmämusiikki ei ole lähellä sydäntäni, enkä usko, että kukaan uskoisi minun pitävän Suvi Teräsniskan Hennosta kuiskauksesta. En minä siitä muuten, mutta se kertosäe. (Kappale voisi mennä myös kohtaan 13.)

15 - Tämän voisi luulla kertovan minusta. Klamydia: Ei enää euroviisuihin. Tämä ei kaipaa mitään selityksiä.

16 - Rakastin tätä, kunnes se ylensoitettiin. 3 Doors Down: Kryptonite Tämä voisi olla se Kesähittikin, sillä tämä soi yhtenä kesänä Radio Cityssä jatkuvasti, silloin kun kukaan ei vielä tiennyt edes, että mikä ihmeen thriidoorsdaun. (Ainakin Helsingin seudun läpimurrostaan saa yhtye kiittää kyseistä radiokanavaa.) Erään kaverini oli aina pakko pysäyttää auto tien viereen moshausta ja laulamista varten kun tämä alkoi soida. Sitten kun ne tuli talvella Tavastialle, niin arvioisin, että me oltiin lähes ainoita, jotka osasivat koko levyn biisit ulkoa. (Tämä on pakollinen snobisteluosio, mutta siihenhän jo kohdan otsikkokin yllyttää.)

17 - Tätä kuuntelin yläasteella. Huomasin, että tästä sarjastahan puuttuu toistaiseksi Metallica kokonaan! Asia täytyy korjata välittömästi. Metallica: Master of Puppets Kyllä kelpasi tämän tahtiin muhia teiniangstissa.

Siinäpä varsinainen pikakurssi Mamman levyhyllyyn. Yhdellä nykäyksellä yli puolen välin - ja huomenna jatketaan.

* ... omasta mielestäni kuulemisen arvoisen.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol. 9: Jobin muuvssit

Tänään on sarjassa 31 biisiä aiheena asia, josta on paras puhua niin vähän kuin mahdollista minun kohdallani - tanssiminen. Tarkemmin sanottuna vuorossa on kohta  09 - Tätä tanssisin.

Jos tanssisin, niin se näyttäisi melko tarkalleen samalta kuin tuon Jobin (saksofonisti-laulaja) muuvssit tällä videolla. (Oikeastaan muistutamme Jobin kanssa muutenkin toisiamme fyysisesti yllättävän paljon.)

Amsterdam Klezmer Band on inspiroiva esimerkki siitä, kuinka keski-ikäiset Itä-Euroopan juutalaisten häämusiikkia soittavat ihan oikeat muusikot ovat toisinaan äärimmäisen katu-uskottavia nuorisonkin silmissä. Tässä ne tanssittavat tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia pop-rock-disco-rap-r&b-ikäisiä - ja huom. lyömäsoittimia on tasan lautaset. Kyllä tämä minuakin hytkyttää. Respect!





tiistai 7. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol. 8: Medieval Katmandu lives on and on


Näin vanhemmalla iällä, uutta ammattia opiskellessa ja pedagogiikkaan lähemmin tutuskellessa, olen havainnut olevani enimmälti auditiivinen oppija, siis sellainen, joka oppii asiat korvan kautta (ei niinkään näön, tuntoaistin tai liikkeen kautta). Asiahan on ollut näin varmaan aina, mutta nyt vasta olen asian tiedostanut - ja tiedän sille oikein pedagogisen terminkin.

Epäilen myös, että "kielipää", jota muut väittävät minulla olevan, on yksinkertaisesti sitä, että kuulemani vieraskieliset sanat jäävät helposti muistiini, korvan kautta tuleva informaatio jää päähän. Ja koska olen koko (no, lähes koko) ikäni kuunnellut englannin kielisiä laululyriikoita, olen oppinut sitä kautta englannin kielen varsin hyvin - ja varsin vaivattomasti.

Nimittäin eivät kyllä luista ruotsi, ranska, venäjä - ja näitä kaikkia olen yrittänyt opiskella - kirjoista - huonolla menestyksellä. Kokonaista kielipäätä en siis todellakaan voi kehua omaavani, mutta kielikorvan sentään. (En tiedä, onko kielikorvani oikea vai vasen korva.)

Laulujen lyriikatkin - suomeksi ja englanniksi - jäävät yleensä helposti mieleeni. Ellei niitä tarvitse jostain syystä yrittää päntätä paperilta, silloin yritys on toivoton.

Sarjassa 31 biisiä tänään


08 -  Tämän sanat osaan ulkoa, alusta loppuun ja lopusta alkuun:

Iron Maidenin The Evil that Men Do. Tämä ilmestyi kun olin kuudentoista. Iron Maiden on muuten yksi niistä yhtyeistä, jotka alunperinkin "opettivat" minulle englannin kieltä - opin siis jo varhaisessa vaiheessa mm. egyptiläiseen mytologiaan, Toiseen Maailmansotaan ynnä keski-aikaisiin kidutusvälineisiin liittyvää termistöä. (Kukapa ilman näitä termejä pärjäisi päivittäisessä keskustelussa!)

Tässä videossa on kappaleen "väärin kuullut" sanat, jotka aiheuttavat itsessäni kontrolloimatonta hirnuntaa. (En tiedä, toimivatko samoin myös sellaisille ihmisille, jotka eivät välttämättä osaa sanoja ulkoa alusta loppuun ja lopusta alkuun. Toivottavasti, koska näin hyvät naurut ovat kyllä aina poikaa.)




maanantai 6. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol. 7: Soitot on soitettu

Niin kuin tiedätte, meikäläisen käsityötaidoista ei kannata paljon huudella, eikä siltä alueelta ole tässä blogissa koskaan ollut paljoakaan esiteltävää. Kyllä käy aina kateeksi, kun joku on ommellut/neulonut/virkannut jotain, mistä vielä on todisteena valokuva netissä julkaistavaksi. Olisihan se nyt kivaa, jos itsekin voisi joskus esitellä kättensä työn tuloksia.

No, koska en pysty hehkuttamaan, että "hei, mä tein tämmöisen", niin hihkun tänään "hei, mä soitin tämmöisen"! Aion rohkeasti julkaista tässä pienen pätkän omaa soitantaani, vastoin parempaa tietoani, näin sarjaan 31 biisiä nivoutuen. (Pahoittelen huonoa äänenlaatua, tämä on vain videokameran mikillä napattu, ja pääinstrumentti kuulostaa p*skalta, koska mikki särkee ja se kuulostaa myös liian ohuelta, koska soittimen oikeasta saundista puuttuu tallenteella sekä yläpäätä että alapäätä, ja, ja, ja seli-seli ja seli-seli.)

Matti Haudanmaa (1858-1936) oli melkoinen ukkeli, mahdoton viulupelimanni, aikansa julkkis ja arvostettu musiikkipiireissä ympäri Suomen. Tämä kappale on hänen soitteitaan, ja itse sanoi mies tästä, että "se on niin ykstoikkonen, ettei siinä vaivaa sormiaankaan". Minusta tämä on kaunis kappale. Yksinkertainen, mutta kaunis.

Tämän kappaleen kohdalla ympyrä sulkeutuu, soitin nimittäin mm. tämän saman biisin koulun pääsykokeissa - ja tässä soitan sen päättökonsertissani. (Joka oli samalla vetämäni pelimanniryhmän juhlakonsertti).

Koulun osalta on nyt siis soitot soitettu. (Enää pitäisi palauttaa "muutama" kirjallinen työ.)

Sarjassa 31 biisiä tänään

07 - Muistuttaa jostain tilanteesta (Juu-u. Muistuttaa sekä pääsykokeista, että päättökonsertista. Voiko tästä vetää johtopäätöksen, etten koskaan oppinutkaan mitään uutta?)

Haudanmaan menuetti (tai Minuee tai Menuetti Kortesjärveltä), es. Moon Mamma. Kiitos ja anteeksi.  (Kuva on blurrattu viattomien sivullisten suojelemiseksi.)




lauantai 4. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol. 6: Ei mistään kotoisin

Tänään käsittelemme sarjassa 31 biisiä kohtaa numero 06: Tuo mieleeni jonkin paikan.

Tiedättehän, miten jotkut ajanjaksot elämässä saattavat kestää vain vähän aikaa, mutta niiden vaikutus ja/tai jättämä jälki on suurempi kuin toisten, paljon kauemman kestäneiden ajanjaksojen? Esim. yksi päivä voi muuttaa koko loppuelämän suunnan, ihan riippuen siitä, mitä sinä päivänä tapahtuu. (Kyllä olen taas syvällinen tänään.)

No, yhteen aikaan meinasin muuttaa Latviaan. Tai paremminkin asuin siellä jo, mutta meinasin olla muuttamatta takaisin Suomeen, koska elämä oli pikkuhiljaa muuttunut siten, että kaikki tärkeä olikin Vironlahden (ja Viron) eteläpuolella. Olin täysin kotiutunut, parhaat ystäväni asuivat siellä, aloin oppia kieltä ja minulla oli kantakapakka. (Hyvin, hyvin tärkeä tekijä kotoutumisprosessissa, kuten kaikki tiedämme). Ja sitten, yhtenä viikonloppuna, kaikki muuttui. Niin, että muutin sitten kuitenkin.

Riika on kuitenkin edelleen toinen kotikaupunkini. (En tiedä, mikä se ensimmäinen on, koska en ole koskaan kokenut olevani mistään kotoisin. Hah-hah!) On itsestään selvää, että latviankielinen* musiikki tuo aina mieleen tuon kaupungin ja sinne jääneet ystäväni.

Niin kuin tämä Ainars Mielavsin** Viss Notiek Pa Istam. Ah, haikeus. (Ja haba-haba, mikä mies - ja mikä ääni!)

* Latvian kieli saa polveni aina ihan veteliksi. Samoin toimii venäjä. Ja italia. Ja portugali. Ja espanja. Ja tsekki. Olisin aika helppo nakki jollekin multi-lingvistille.
** En jaksa nyt räplätä näppäimistöltä tarvittavia aksenttimerkkejä.

perjantai 3. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol. 5: Oma koti kullan kallis

Taas tulee teini-muistelo-materiaalia, yrittäkää kestää.

Tämä kappale sopisi niin moneen muuhunkin kohtaan kuin tähän, esim. kohtiin "Tätä kuuntelin yläasteella", "Tämän sanat osaan ulkoa", "Laulattaa", "Naurattaa", "Inspiraation lähde" ja "Tätä kuuntelin tähän aikaan viime vuonna" (ja sitä edellisenä vuonna, ja sitä edellisenä, ja sitä edellisenä...)

Aivan erityisen hyvin tämä sopisi kohtaan "Tässä on mahanpohjassa-tuntuva-ja-kaikki-ihokarvat-pystyyn-nostava-kaiken-parhaan-amerikkalaisesta-rock-musiikista-tiivistävä-viis-tekniikasta-kunhan-vain-tuntuu-munaskuissa kitarasoolo", mutta koska sellaista kohtaa ei ole, niin käytän tämän biisin nyt tässä.

Sarjassa 31 biisiä 

05 - Tämä muistuttaa hänestä:


Mötley Crüen Home Sweet Home. Lainasin kyseisen bändin videokasetin, jolla on tämäkin kappale, erään kaverini isoveljeltä yli kaksikymmentä viisi vuotta sitten. Kun tässä eräänä iltana pakkasin vanhoja videokasetteja varastoon, huomasin, että se on edelleen palauttamatta. (Sattumoisin, asiaan mitenkään liittymättä, mutta kertoen jotain siitä, kannattaako minulle ylipäätään lainata tavaroitaan, huomasin eilen yrittäessäni asioida sähköisessä kirjastopalvelussa, että kaupunginkirjasto on jäädyttänyt kirjastokorttini. Hups!) Tästä kappaleesta tulee siis kiusallisesti mieleen kaverini isoveli. Varmaan siihen saakka kunnes joskus olen palauttanut videokasetin*.

* Videokasetti oli liikkuvan kuvan sekä äänen tallennusväline ennen kuin DVD-levy keksittiin. Laajasti käytössä 1980- ja 1990-luvuilla.

torstai 2. toukokuuta 2013

31 biisiä, vol. 4: Kielletty alle 11-vuotiailta

Musiikin kuunteleminen väärässä mielentilassa on monestakin syystä riskaabelia. Jos kappale osuu väärään hermoon, kappaleen kuunteleminen voi olla ikuisesti a) epämiellyttävää tai b) jopa mahdotonta.

Sen takia tämän kertainen osio sarjasta 31 biisiä oli erityisen vaikea: siinä on nimittäin tarkoitus esitellä kappale, jota kuuntelee surullisena tai joka saa surulliseksi. Paha, paha! Minähän pyrin välttämään musiikin kuuntelua surullisena, koska, no, en halua pilata hyviä biisejä ja yleensäkin musiikki vain vahvistaa olemassaolevaa tunnetilaani, ei helpota sitä. (Ja kuka sitä surullisemmaksi haluaisi tulla? Paitsi ehkä ollessaan teini-ikäinen, silloin tekee mieli muhia maailman vääryyksissä ja omassa angst-mehussaan.)

Aikani pähkäiltyäni hoksasin kuitenkin elokuvamusiikin. Olenhan pahamaineinen elokuvissa-itkijänainen. (Eilenkin itkin vuolaasti, kun entinen showpainija, nykyinen näyttelijä Dwayne Johnson tulkitsi jenkkifutaria jossain Disney-leffassa, ja tämä pinttynyt poikamiespalloilija viimein tajusi oman tyttärensä olevan tärkein asia koko maailmassa. Vahvaa tulkintaa! Puolustuksekseni on tällä kertaa tosin luettava PMS.) Niin, että siinä mielessä tähän voisi listata loputtoman määrän kappaleita, jotka saavat sieluni peilien hanat auki.

Sarjassa 31 biisiä tänään:

04 - Surullisena

Pippin's Song elokuvasta Taru Sormusten Herrasta. (Huom! Linkissä on elokuvan alkuperäinen kohtaus, ja elokuva on K-11.)

Koska itkettäähän se nyt, kun emotionaalisesti kylmä isä lähettää urhean poikansa varmaan kuolemaan ja taisteluun ylivoimaisia örkkivihulaisia vastaan! Vähemmästäkin tiedetään minun itkeneen.