lauantai 16. elokuuta 2014

Kritiikin murskaama

Mikä sen ikonisen kulttuurikriitikon nimi oli, josta Pulttiboisilla oli se jukkajukanjukkajukanjukka-sketsi? Jukka Kajava? No, meillä asuu se. Tai paremminkin se sepposeponsepposeponseppo, joka oli kai musiikkikriitikko.* (Paitsi, että meidän sepposeponsepposeponsepolla on Downin syndrooma, se ei puhu eikä kirjoita, joten sen kritiikki on huomattavasti konkreettisempaa, nimittäin kiljuntaa ja avokämmenellä lätkimistä.)

Pätkä on tarkka siitä, mitä sille lauletaan ja miten.** Esimerkiksi isänsä laulunumero koulussa oli 50% omastani, eikä isi kelpaa neidille viihdyttäjäksi, koska typykkä pitää tiukasti kiinni tietyistä laatustandardeista. Itse sen sijaan saan usein encore-pyyntöjä ja lapsukaiseni tuntuu suuresti arvostavan eteeriseksikin*** mainittua laulantaani.

Nyt kuitenkin on toisin. Olen nimittäin jo viidettä päivää räkätaudissa, joka repii keuhkoja, kurkkua ja poskionteloita - ja tämä on muuttanut "eteerisen" ääneni viinan ja tupakan polttamaksi mariannefaithfull-raspiksi. (Enkä ole edes voinut nauttia sitä viinaa saatika tupakkaa, vaikka luoja tietää, nyt jos koskaan niille olisi tarvetta, joudun vain kantamaan samankaltaiset seuraukset yhtäkaikki. Ei ole elämä reilu.)

Yritin tässä männäiltana kuitenkin tuudittaa pilttini uneen valaen sulosäveliä heidän korviinsa kuten aina, mutta lopputulos ei ollutkaan toivottu. Aloitin konsertin vaatimattomasti Hiljaa, hiljaa ilta on-kappaleella, joka yleensä on saanut lämpimän vastaanoton, varsinkin yleisön nuoremman edustajan taholta, ja sepposeponsepposeponseppokin on pääsääntöisesti suhtautunut esitykseen myötämielisesti. Nyt kuitenkin oli toisin. Reaktio tuli välittömästi - hyytävää kiljuntaa ja, jos mahdollista, vielä hyytävämpi katse kohtasi omani paloautosängyn uumenista. Selvitin kurkkuani, tein tilannearvion ja päätin heti siirtyä bravuurinumeroon, vaativaan Levon hetki nyt lyöhön - sehän on oikein klassillista musiikkia, brahmssia nimittäin.

Saamani vastaanotto suorastaan murskasi minut ja kaikki loputkin kuvitelmani musiikillisista lahjoistani. Sepposeponsepposeponseppo kiljaisi entistä hyytävämmin, mulkaisi kuin vierasta sikaa, kömpi ylös paloautosänkynsä uumenista ja poistui näyttävästi paikalta.

Jäin äimistyneenä rykimään kurkkuani selväksi. Täysi fiasko konsertti ei ollut, sillä paikalle jäi kuitenkin vielä 50% yleisöstä. (Tämä osuus ei tosin osaa vielä kävellä, en tiedä, onko sillä vaikutusta asiaan.) Ei ole taiteilijan taival ruusuinen, jos kukaan, minä tiedän sen.****

Tätä mieltä minä olen sinun laulustasi.

Puolet yleisöstä oli kuitenkin näinkin innostunutta.



* Kun pää on täynnä räkää, se muuttuu samanlaiseksi kuin dementiapotilaalla - sieltä löytyy vain vuosikymmeniä vanhoja asioita ja nimiä.
** Tätä ei aina uskoisi, kun se katsoo kolmatta kertaa peräkkäin konsertti-DVD:ltä erästä nuotin vierestä humppaa jollottavaa tätiä, jonka ympärillä hilluu mykkä valkoinen nalleperhe.
*** Yhden laulututkinnon palautteessa luki näin. Tiedän kyllä, että se on eufemismi "hennolle ja vuotavalle", mutta "eteerinen" on paljon peeceemmin sanottu.
**** Säe yhdestä toisesta  bravuurinumerostani nimeltään Pikku Maalari. 

4 kommenttia:

  1. Hiano juttu, kun sustakin kuulee... pitääkö sun nyt siirtyä laulamaan vaan hiljaa sisäänpäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, olen tosiaan ollut vähän pihalla bloggerista koko kesän. :) Jos ei ääni tästä palaudu niin täytyy vaihtaa ohjelmistoa. :D

      Poista
  2. Kiva, kun olet täällä taas. Ja pikaista paranemista! Tarkkakorvainen kriitikko kotioloissa koventaa kyllä vaatimustasoa pelottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tämä tästä ehkä. Nyt on viikko takana ja jäljellä on enää tukkoinen nokka ja rohisevat keuhkot. Kohta voin tehdä näyttävän ja kuuluvan come backin. :)

      Poista