keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kasva isoksi, älä aikuiseksi

Hei,

olen Mamma, 40+-vuotias akateemisestikin koulutettu kahden lapsen äiti - enkä kykene perumaan Aku Ankka-tilaustani. Kyseessä on nimenomaan minun Aku Ankka-tilaukseni, sillä kukaan muu ei perheessämme kyseistä aviisia lue.

Aku Ankka-tilauksen lopettaminen on ollut tehtävälistalla liittyen rahankäytön-järkeistämis-kautta-elintilan-rojunraivaus-projektiin, niin kuin arvata saattaa. Maksaahan tämä ruudutettu lukunautinto vuodessa sievoisen summan - puhumattakaan siitä, miten paljon hyllytilaa viikottain kasvava paperipino vie. Muut kotitalouteemme tilatut lehdet ovat jo kokeneet lakkautuksen, niin tilan- kuin ajanpuutteenkin vuoksi. (Viimeisimpänä Antiikki & Design, siis entinen Glorian Antiikki, jonka ainoa, mutta sitäkin innokkaampi lukija tilauksen loppuaikoina oli Pätkä.)

Eilen istuin koneella Akkarin kestotilauslasku kädessäni, auki olivat sekä nettipankki että Sanomakaupan tilauksenperuutussivu. Siinä vierähti tovi jos toinenkin kahden vaihtoehdon välillä painiessa. Ihan tosissani yritin, vannon sen! Lopulta kuitenkin peruutussivu jotenkin meni sulki ja lasku maksautui enkä yhtään ymmärrä, kuinka siinä niin kävi.

Alitajuntani ei ole vielä(kään) valmis kasvamaan aikuiseksi.


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. :D Muistin juuri toisenkin ikätoverini, Klamydian Vesku Jokisen, joka on julkisesti tunnustanut, ettei voi elää Aku Ankatta. Hän on tehnyt aiheesta laulunkin jonka nimi on Aku Ankka-laulu. :D Olen huojentunut. :D

      Poista