keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Työhakemuskirjoittajan blokki

Tiedoksenne, että aion hakea töitä. Siis aion. Työnhakuprosessini on siinä vaiheessa, että kuntarekryssä odottelee valmiina lista koulutuksistani ja työkokemuksistani, oikoluettuna ja tallennettuna. Itse hakemus ei vain ota syntyäkseen. Kärsin työhakemuskirjoittajan blokista. Miten se ennen oli niin helppoa? Miten sitä ennen oli niin tyynen vakuuttunut kyvyistään, ettei jonkun paremman hakijan olemassaolo juolahtanut edes mieleen? (No, ehkä juolahti kerran tai kaksi.)

Tämä on nyt toinen kerta - vaikkakin vasta aiottu - kun haen töitä valmistumiseni jälkeen. Ensimmäistä paikkaa haki minun lisäkseni 86 muutakin, en päässyt edes haastatteluun. (Eivät onneksi päässeet 78 muutakaan.) Jotenkin en odota aivan hirvittävän suuria tältäkään yrityskerralta. Olkoon nyt vaikka tällaista mielenterveystoimintaa - vähän niin kuin asuntoilmoitusten päivittäinen selaaminen, vaikkei asunnonvaihtoon oikeasti ole rahkeita eikä haluakaan. Vähän aikaa haluan haaveilla jonkinlaisesta elämän normalisoitumisesta minäkin.

Mitä ekopaastoiluun tulee, niin lipsuuhan se, tosin hyvin kohtuullisessa määrin. Tällä viikolla ostin (vanhoista autonrenkaista kierrätetyn) kuramaton eteiseen sekä uutta vahakangasta keittiön ompelukoneen pöydän päälle.



2 kommenttia:

  1. Mun on monta kertaa pitänyt kommentoida tähän jotain.

    Että hei, täällä ollaan ja kurkitaan.
    Että hei, kyllä sä niitä töitä saat - mäkin saan joskus - ehkä - enkös? Saadaanhan?
    Niin, että siis saadaan. Sinä nyt, minä sitten joskus.

    Ja että se niin nuukaa, ekopaastoilet kumminkin enemmän kuin moni muu - se on aika hyvä se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ihana sinä.

      Saadaan töitä, jos ei nyt niin myöhemmin ja jos ei yhtä niin toista. Asiat järjestyy, ja silleen. :) Sain kuin sainkin hakemuksen tehtyä ja lähetettyä määräaikaan mennessä - jäi vielä puolitoista tuntia deadlineen. :D

      Poista