maanantai 17. elokuuta 2015

Muutoksia

Me muutamme. Vaikka minä niin vakuutin itselleni, että me tähän mahdumme, niin emme me kyllä mahdu. Jatkuva omiin perheenjäseniinsä kompuroiminen ja taukoamaton sekameteli alkoi todella käydä jo mielenterveyden päälle. Niin me sitten laitoimme kämpän myyntiin. Myyntiinlaitto ei ollut projekteista helpoin, se vaati jälkikasvuston siirtämistä isovanhempiensa asuintiloihin kokonaiseksi viikoksi ja sitten sitä Pientä Pintaremonttia. Ja tavaroiden raivausta. Ja sitä Stailausta. Mutta kaiketi se kannatti - koska nyt, kolme viikkoa myöhemmin a) kämppä on myyty ja b) meidän tarjouksemme on hyväksytty uudesta (=vanhasta, tietenkin) kämpästä. Että huraata vaan koko prosessille.

Laitakaupungille sanomme saijonaarasta. Muutamme keskustan Ytimeen. Nyt on sellaisen aika, sillä kahdeksan vuotta pikkusieviä puutarhoja, 1950-luvun rakennuskantaa ja ah-niin-somia pientaloja riitti jopa minulle. Betonia ja suoria linjoja, niitä minä nyt halajan. Suuresti. Kun astuin sisään tulevaan asuntoomme, tiesin, että tämä on nyt sitä, mitä minä tarvitsen. Maskuliinista betonia. Konstailematonta funkista. (Ja Tilaa. Sitä on Paljon. Ei suunnattomasti, mutta kuutioittain ja kuutioittain enemmän kuin tässä - kattokin leijuu nimittäin kokonaisessa kolmen metrin korkeudessa.)

Tämä tarkoittaa myös sitä, että poistan täältä vanhoja juttuja, jotka koskevat meidän kotia, joka on nyt ihan kohta jonkun toisen koti. Koska ei toisen kodista ole sopivaa kertoa. Kerron sitten jotain siitä uudesta (=vanhasta). Sitten joskus.

I
 Innokas blogivalokuvaaja Pekka vastaa tällä kertaa kuvituksesta.



8 kommenttia:

  1. Pekka on kyllä ottanut tosi hyvän kuvituskuvan, tuosta tulee hyvälle tuulelle :) Ja isosti onnea uuteen kotiin, niissä betonitaloissa on justiinsa tuo suorat linjat se hyvä puoli mitä täällä pinkopahviseinien keskellä eläessä kaihoisasti ajattelen :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mutta kyllä pinkopahviseinissä vaan on aivan oma tunnelmansa niissäkin. Vaikka tässä nyt suoria linjoja kaipaakin, niin ei käy sitäkään kieltää. :)

    VastaaPoista
  3. voi ei, katoaako teidän oma kotikummastus, vai otatteko sen mukaanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tiedä, vaikka siellä olisi uusi kummastus odottamassa. Nimittäin, jos nyt teille kerron, niin ensikokemus tilasta oli aika, hmmm, voimakas pystyssä jököttävin ihokarvoin ja kyynelsilmin. Hurjaa. Myöhemmillä vierailukerroilla kävi ilmi, ettei asunnon historia ole tragiikaton. Eli ehkä minun perstuntuma nappasi kiinni siitä tragiikasta. Tai sitten ihan vaan siitä, että se on niin hemmetin upea tila, että aivan itkettää. Tai sitten oli vaan menkat tulossa. 😂

      Poista
  4. Onneksi olkoon!
    Näinä aikoina toi on huippusuoritus.
    Kokemuksesta voin kertoa, että katto kolmessa metrissä on just passeli, ei mee viel niskat nurin sitä ihmetellessä. Ilmeisesti saitte myös lisää neliöitä, mutta lisäkuutiot ne vasta eetvarttia tekeekin.

    VastaaPoista
  5. Neliöitä tulee kolmisen kymmentä lisää ja samoin senttejä korkeuteen. :) Pääsemme siis jopa yli puoleen keskimääräisen suomalaisen asuinneliöistä per pää. Tähän asti asuimme puolessa keskimääräisen HELSINKILÄISEN neliöistä ja se on jo vähän se. ;) Mutta kyllä minuakin nuo kuutioit ilahduttavat vähintään yhtä paljon!

    VastaaPoista