keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Työhakemuskirjoittajan blokki

Tiedoksenne, että aion hakea töitä. Siis aion. Työnhakuprosessini on siinä vaiheessa, että kuntarekryssä odottelee valmiina lista koulutuksistani ja työkokemuksistani, oikoluettuna ja tallennettuna. Itse hakemus ei vain ota syntyäkseen. Kärsin työhakemuskirjoittajan blokista. Miten se ennen oli niin helppoa? Miten sitä ennen oli niin tyynen vakuuttunut kyvyistään, ettei jonkun paremman hakijan olemassaolo juolahtanut edes mieleen? (No, ehkä juolahti kerran tai kaksi.)

Tämä on nyt toinen kerta - vaikkakin vasta aiottu - kun haen töitä valmistumiseni jälkeen. Ensimmäistä paikkaa haki minun lisäkseni 86 muutakin, en päässyt edes haastatteluun. (Eivät onneksi päässeet 78 muutakaan.) Jotenkin en odota aivan hirvittävän suuria tältäkään yrityskerralta. Olkoon nyt vaikka tällaista mielenterveystoimintaa - vähän niin kuin asuntoilmoitusten päivittäinen selaaminen, vaikkei asunnonvaihtoon oikeasti ole rahkeita eikä haluakaan. Vähän aikaa haluan haaveilla jonkinlaisesta elämän normalisoitumisesta minäkin.

Mitä ekopaastoiluun tulee, niin lipsuuhan se, tosin hyvin kohtuullisessa määrin. Tällä viikolla ostin (vanhoista autonrenkaista kierrätetyn) kuramaton eteiseen sekä uutta vahakangasta keittiön ompelukoneen pöydän päälle.



lauantai 2. toukokuuta 2015

Kokemuksiani barbaarikansoista ynnä Huhtikuun pahin

Visigootti Alarik ja Hunni Attila. Butch ja Kid - Ilmestyskirjan ratsastajat. (Ei suinkaan "auringonlaskun ratsastajat", nämä ovat kyllä ihan toisenlaisesta hehkusta peräisin.) Heinäsirkat ja Rakeet - tai mitkä Egyptin vitsauksista milloinkin osuvat lähimmäksi jälkikasvustoni aiheuttamaa tuhoa. Tuhovoima, joka aikaisemmin tunnettiin nimellä Pekka ja Pätkä.

Muistan lukeneeni runon, jossa lopenuupunut äiti toteaa lastensa syöneen hänet elävältä - Google kertoi, että se on nimeltään "In the Park" ja sen on kirjoittanut Gwen Harwood. No, siltä minusta on tuntunut jo jonkin aikaa. Olo on vähän kuin liian pienellä voinapilla, joka on levitetty liian suuren leipäviipaleen päälle - läpikuultava ja ohut. (Tämäkin on jonkun muun keksimä metafora, sillä minun aivoni ovat liian puuduksissa keksimään mitään omaperäistä tällä hetkellä.)

Niin että suonette anteeksi, jos olen täällä vähän hiljakseen - kirjoittaisin kyllä mielelläni ja asiaakin olisi, mutta tällä hetkellä elän jossain pikkulapsihel... anteeksi, vaiheen yhdeksännessä piirissä, joka on ilmeisesti varattu juuri minun kaltaisilleni ihmisille, mikä se meidän syntimme nyt sitten onkaan. (Ehkä lisääntyminen - näillä geeneillä?) Siinä missä Danten huudeilla makoillaan jääpeitteessä, niin täällä meillä juuri ei (makoilla missään) - ja atraimilla tökkivien demonien sijaankin ympärillä riehuu kaksi lihaksi tullutta, kaiken tieltään hävittävää pyörremyrskyä.

Sanonpa, että nyt jos koskaan koetellaan ostoslakkoa - kohdalla ihmisen, jonka todellisuudesta pakokeinoihin on perinteisesti kuulunut a) suklaa b) Game of Thrones ja c) juttujen osteleminen!

Tästä aasinsillan kautta Huhtikuun pahimpaan, joka ei yllätä ketään.