perjantai 17. kesäkuuta 2016

Laatuaikaa

Mieli tekisi sanoa yhtä ja toista meidän remontistamme ja siihen liittyen varsinkin sitä toista taloyhtiöistä ja isännöitsijöistä, mutta taidan nyt ensin vetää vähän henkeä. Palaan asiaan tuonnempana, sitten kun korvani eivät savua enää ja otsassa tököttävä uloke on hieman laskeutunut. 

Aurinkoiseen tapaani keskitynkin nyt alkuviikkoon ja mamman ja Pekan yhteiseen mökkireissuun. Oltiin ensimmäistä kertaa kahdestaan mökillä. Se oli yllättävän rentouttavaa, vaikka muutakin olisi voinut kuvitella. Koko perheen mökkireissut - vaikka ne antavat paljon - syövät ihmistä melko tavalla, varsinkin jos säät eivät suosi ja koko sakki jököttää sisätiloissa ja lapsukaiset toistensa kurkuissa. Nyt oli meininki eri.
Kyllä se on niin, että muksulle selvästi tekee hyvää olla välillä "ainoa lapsi", sellainen, jota varten paikalla oleva aikuinen on 100% läsnä. Tällä reissulla Pekka saneli tahdin, ei ollut aikatauluja, ei ruoanlaittoa (vähän kärvennettiin makkaroita grillillä kuten näkyy ja lasagnea lämmitettiin uunissa), ei toisen lapsen hoitohärdelliä eikä letkuruokintoja, ei kuskausta sinne eikä tänne.

Ja koska Pekka saneli tahdin ja aktiviteetit, niin reissu koostui lähinnä ulkoilusta. (En tiedä, mistä se on geeninsä perinyt. Ei minulta ainakaan. Pätkä sen sijaan on, sitä ei saa ulos kuin väkisin kampeamalla, varsinkin mökillä, jossa on outoa, epäilyttävää ja epärutiininomaista.) Tiistaina vietettiin ulkoilmassa kuusi tuntia, jonka jälkeen lämmitettiin vielä sauna pitkän kaavan mukaan puiden ja veden kantoineen. Ukkeli simahti sen jälkeen vartissa ja veteli hirsiä keskeytyksettä 12 tuntia.

Kyllä varmasti otetaan uudestaan.

Mökiltä löytyy myös maailman parhaat lelut, mm. tämä  n. 45 vuotta vanha kolmipyöräinen traktori.




torstai 9. kesäkuuta 2016

Säilytysratkaisuja


Kun me ostimme tämän asunnon, se oli seissyt tyhjillään vuoden ja ehtinyt olla myynnissäkin yhdeksän kuukautta. Syitä voi tietysti olla monia - esimerkiksi se, että tämänkokoiset kerrostaloasunnot eivät näillä leveysasteilla ylipäätään mene kovin vikkelästi kaupaksi, koska tämänkokoisia asuntoja tarvitsevat ihmiset haluavat näillä leveysasteilla yleensä asua omakotitalossa. Muut syyt lienevät asunnon mikroskooppinen kylpyhuone, kodinhoitohuoneen puuttuminen sekä säilytystilan puute. Meille asuntoa esitellyt välittäjä jätti kaksi ensin mainittua ostajan oman havainnointikyvyn varaan, mutta säilytystilan puutteesta hän koki velvollisuudekseen mainita aivan erikseen. Että "kaappejahan tänne täytyy sitten teettää tai ostaa lisää". 

Eteisen putkiin voi ripustaa kaikenlaista.

Täällä on säilytystilaa yksi pieni vaatehuone eteisessä sekä yksi perinteinen levykomero toisessa makuuhuoneessa. Keittiössä on - normaalien keittiön kaappien lisäksi - perinteinen ulkoseinää vasten muurattu viileä ruokakomero ja myös (yllättäen) olohuoneesta löytyy seinäkomero.


Vaatehuoneessa, olohuoneen komerossa ja viileässä ruokakomerossa on tällaiset vanhat lukot.

Meillä oli edellisessä asunnossamme jatkuva tilanpuute (myös säilytyssellaisen) jo Pätkän mittavasta lääkinnällis-ravitsemuksellis-hoito-ynnä-ylläpidollistarvikkeiden arsenaalista johtuen. Hysteria ja paniikki valtasi sekä minut että isännän jo ennen muuttoa: mihin täällä kaikki oikein saadaan mahtumaan, kun "ei ole sitä säilytystilaa"!  Hyperventiloiden selasimme nettikauppoja ja ehdimme viime hetkellä hyödyntää Netraudan (muistaakseni) Elfa-tarjouksen, miinus 30 prosenttia. Ostimme sieltä kaksi 120 cm levyistä säilytyssysteemiä, joille oli tarkoitus tehdä/teettää kaapit heti ensi tilassa.

Miten siinä sitten kävi? No siten, että nyt yhdeksän kuukautta myöhemmin ne Elfat lojuvat edelleen paketeissaan, niiden olemassaolon muisto ja sijainti alkavat pikkuhiljaa haihtua mielistä ja todennäköisesti ne jäävät iäksi pahveihinsa keräämään pölyä. 

Syy on se, että tuo päältä päin mitättömän näköinen levykomero imaisee sisäänsä helposti niin minun, Pätkän kuin Pekankin vaatevaraston*. (Miinus minun paitani, ne roikkuvat henkareilla vaatehuoneessa.) Sen lisäksi sinne mahtuvat talon liinavaatteet sekä pyyhkeet. Isännän vaatteet löysivät kodin vanhasta vauvanhoitolipastosta. (Miinus jälleen ne vaatekomerossa roikkuvat.)Pätkän tarvikearsenaali mahtuu lähes kokonaisuudessaan (yllättäen) olohuoneen komeroon ja keittiön viileä ruokakomero vetää paitsi ruoka-aineet, myös keittokirjat ynnä muuta sekalaista tavaraa. **

Ei uskoisi ensi näkemältä, mutta tiedän tarkkaan, missä mikäkin vaatekappale sijaitsee.

Levykomerossa on tuollaiset, mitkä-nuo-nyt-ovatkaan-salvat, jotka nykyään on otettu uustuotantoonkin. 



Niin että miten olisi? Kiinnoistaisiko ketään käyttämätön Elfa?


* Joku ehkä muistaa, että tein aika suuren tavarankarsintasavotan ("Tavara päivässä pois" ynnä muuta) jo asuessamme vanhassa paikassa. Se kantaa edelleen hedelmää. Tuntuu, että lipsumisista huolimatta jonkinlainen perustaito hamstraamattomampaan olemiseen on löytymässä.

** Keittiö on kyllä kieltämättä hiukan ongelmallinen tilojensa kannalta. Se on ainoa paikka, mihin väkisin kerääntyy "kasoja". (Toki niitä kerääntyy myös muualle, ellei pidä varaansa.)


maanantai 6. kesäkuuta 2016

Päivä Pätkänä

Minun kurkkuni mätänee. Ihan kirjaimellisesti näyttää siltä - se on viininveripunaisenharmaankukertavanvihreäpilkullinen ja tuskaisa. Kävin tänään terveyskeskuksessa ja minut tutkinut hoitaja halusi välttämättä hollantilaisen harjoittelijankin katsovan kurkkuani (haki sen vasiten paikalle), koska se ei varmaankaan ole sellaista ennen nähnyt. CRP oli 112, totisesti epäkaraktäärisen korkea tälle asuttamalleni tomumajalle oli tauti mikä hyvänsä. Angiinaahaan siinä veikattiin, nieluviljely otettiin ja penisilliiniä kirjoitutettiin lääkärillä, joka tosin vannotti kuurin lopettamaan heti huomenna, jos nieluviljely jostain syystä olisikin negatiivinen. (Tuskinpa on. Mutta hyvä minusta, että suitsivat noita antibioottikuureja eivätkä turhaan niitä syötä tai anna syödä.)

En pysty puhumaan juuri lainkaan. Olemme Pätkän kanssa kotona kahdestaan - ja Pätkän ääni dominoi tilaa, mikä sekin on epäkaraktääristä asuttamallemme tilalle. Hankin tällä hetkellä ensikäden tietoa siitä, millaista on olla puhumaan kykenemätön, millaista on olla pakotettu keksimään muita kommunikaatiokeinoja, millaista on olla siis Pätkä. Toistaiseksi menee hyvin - voin todeta tehneeni havainnon, että Pätkän kanssa kommunikoidessa vähemmän on todellakin enemmän - ilmeet ja eleet yksinään toimivat yhtä hyvin kuin ilmeet ja eleet sen normaalin jatkuvan papatuksen kanssa. Äsken käytiin läpi jokapäiväinen suihkushow. Suihkusta sitä ei yleensä saa millään pois - ei meinannut saada nytkään, mutta tuli se sieltä lopulta, kun aikani heiluttelin pyyhettä sen nenän edessä ja lätkin suihkuhanaa kiinni. Eli sen normaalin jatkuvan papatuksen voi tuossakin tilanteessa jättää tästä lähin pois.

Saa nähdä, miten Pekan ohjeistaminen onnistuu, jahka se palautuu mummulasta. En usko, että tässä puhutaan paljoakaan vielä muutamaan päivään. Äsken söin ensimmäisen lämpimän ateriani perjantain jälkeen, kupillisen Lämmin kuppi kanakeittoa. Uskon sen alasmenon olevan hyvä merkki - enää ei tarvitse elää pelkällä bafuciinilla, penisilliinillä ja kefiirillä. Kohta papattanen taas entiseen malliin.

Tämä tyyppi ei turhia papata.



torstai 2. kesäkuuta 2016

Pientä pintakontrastia

Tiedättehän sen pakollisen kohdan kaikissa sisustusohjelmissa, missä valmiin lopputuloksen ensi kertaa nähnyt asiakas ihmettelee ihastuksissaan, että "en olisi koskaan keksinyt tuollaista väriä/ratkaisua/mitä-ikinä itse!" Olen aina pitänyt sitä a) soopana tai b) osoituksena siitä, ettei kyseisen ihmisen mielikuvitus tahi sisustussilmä ole lennokkuudella pilattu - mutta nyt täytyy kyllä tunnustaa, että sama fraasi pääsi minunkin suustani kun tiistai-iltana makustelin sisustussuunnittelijan olohuoneeseemme valitsemaa väriskaalaa. En olisi itse keksinyt - ihan jo siitä syystä, etten esimerkiksi tiennyt sellaista väriä olevan olemassakaan, mikä seiniin on nyt tulossa. Tai olen minä sellaista joskus jossain nähnyt, mutta olen luullut että se on joku sininen tai joku turkoosi - väärin! Se on harmaa. (Tuo uusi musta, tuo uusi valkoinen, tuo kaksituhatluvun sisustajan a ja o, pakollinen valinta.)*

Kaikesta sarkasmistani huolimatta olen oikeasti aivan innoissani, enkä malttaisi odottaa, että pääsemme aloittamaan pintaremontin. Se tapahtuu vasta heinäkuussa, ja sitä ennen on tilattava materiaalit ja purettava keskellä olohuonetta jököttävä seinä. (Se pääosin ikkunalasinen.)

Sisustuksen uuden suunnitelman lähtökohta on ollut rakas Bertamme ja tässä haetaan nyt hänelle kontrastia. Sanoisin, että kontrastinuppi tulee olemaan kaakossa. Toivottavasti en saa päänsärkyä. Yksi asia on varma - epäilin aivan turhaan täkäläisten sisustussuunnittelijoiden revittelyvalmiutta.

P.S. Isäntä on muuten aiheesta kartalla nykyään ja tietää, että sisustussuunnittelijalla on ollut näppinsä pelissä. Se on hyvä, sillä nythän se nieli mukisematta koko (varsin räväkän) suunnitelman. Jos se olisi luullut, että minä olen suunnitelman takana, se olisi torpannut koko hankkeen. Luulen, että se oli helpottunut itsekin, kun on nyt on selvät sapluunat eikä tarvitse remontin edetessä ravata rautakaupassa ees taas hullun emännän päivittäin muuttuvien oikkujen mukaan.


Tässä Berta nököttää pahaa-aavistamattona turvallista, perusvalkoista seinää vasten. Tilanne tulee pian muuttumaan. (Huomatkaa Pätkän synttärijuhlista 15.5. saakka edelleen paikoillaan roikkuvat koristeet. Meillä ei siivota ihan hirvittävän usein, se ei liene uutinen.)


* Tässä saattaa taas olla kyseessä rasittavan pikkumaisen ja pilkkua viilaavan värisilmäni tulkinta väristä, todennäköisesti yhdeksänkymmentä prosenttia ihmisistä pitää sitä harmaana - ja minä ja ne yhdeksän muuta prosenttia näemme vain sen toisen sävyn, mihin se harmaa taittuu. Joudun toistuvasti väittelyihin esimerkiksi siitä, onko jokin musta vai tummansininen. (Ts. en näe sitä mustaa vaan sen sinisen.)